Sosiaalinen media

jormas: päivis kirjoitti eilen blogissaan, että ei tiennyt Googlekaan miksi yrittäjät eivät saa täällä laittaa rannoille eilisestä lähtien keskiviikkoisin rantatuolejaan ja -varjojaan. Vaan päivis etsi vastausta väärästä paikasta, sillä Seurallamme vieraili suomalaispariskunta, jossa miehellä oli aiheeseen liittyvä paita. Siinä luki englanniksi, että "En tarvitse Googlea, sillä vaimoni tietää kaiken".

Näinhän se on aivan aidostikin, ilman herjaa ajateltuna. Google nimittäin tietää vain sen minkä ihminen on sinne tallentanut. Mutta sitä ei olisi tiennyt kyseinen hakukonekaan, mitä mahtoi mainitun paidankantajan puoliso paidan vieressä paidasta ajatella. Oliko ylpeä puolisonsa paidasta, omasta tietämyksestään ja puolison siitä antamasta julkisesta tunnustuksesta vai kuinka? Olisihan sitäkin voinut kysyä, mutta jotenkin tuntui, että sitä ei voi mennä ventovieraalta kysymään menemättä liian iholle.

Sitä kyllä tulee itse harrastettua ehkä liian usein ja ehkä liian monen kanssa nokakkainkin sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Jossa on monta mukavaa ominaisuutta. Ensin on tietenkin se, että sosiaalinen media on aidosti vuorovaikutteinen, vaikka suurin osa sen käyttäjistä taitaa mieluummin kiehua liemessään kuin antaa palaa kirjoittamisen muodossa. Näin lienee myös myönteisen palautteen antamisen laita.

Netissä ei ole nykyisin edes  helppoa löytää foorumia, jossa olevaan kirjoitukseen tai kuvaan ei voisi tavalla tai toisella vastata. On niitä, jotka julkaisevat vastauksesi tai ylipäätään sanomisesi sitä mitenkään läpikäymättä vaikka nimimerkillä, jotkut vaativat henkilötiedot tai ainakin sähköpostin ja jotkut tarkistavat kaikki kirjoitukset ja vastineet etukäteen. Ja joillekin löytyy sähköposti tai muut tiedot, joiden kautta voi vastata privaatisti.

Itse hallitsen kaikille tarkoitettuja muutamaa informaatio- ja keskustelufoorumia. Pattaya Suomi-Seura ry:n kotisivuja ja Facebookia. Elämän tähden ry:n vastaavia sivuja ja omia sekä päiviksen kanssa yhteisiä foorumeja. Yhteistäkin niillä kaikilla on. Mitään ei missään tarkisteta etukäteen ja kaikki julkaistaan. Omalla nimellä tai ilman.

Mutta rajansa on tälläkin avoimuudella. En hyväksy Pattaya Suomi-Seuran sivuilla henkilökohtaisuuksiin menevää haukkumista. Näitä on ollut harvassa, mutta kerran on joltakin pitänyt poistaa oikeudet sanoa ja lukea mitään, kun varoituksen sana ei riittänyt.

Sosiaalisessa mediassa voi siis monellakin tapaa hallitsemillaan, vuorovaikutteisilla foorumeilla saada kenet tahansa hiljaiseksi. Voi sulkea kokonaan ulkopuolelle tai antaa vain lukuoikeudet, mutta voi laittaa pärstäkohtaisen rajoituksen, että mitään kyseisen miekkosen tai naikkosen kirjoituksia ei julkaista ennen tarkastamista. Toki jos esimerkiksi elämöi hyvien tapojen vastaisesti tai muuten alamittaisesti eikä tapojaan muuta, voi sivuston ylläpitäjä sulkea kyseisen häirikön kaikesta ulkopuolelle. Siinä ei enää silloin elämöinti sananvapaudesta auta.

Joskus kanssani keskustelu menee kiivaan sorttiseksi, sillä totuuksia on vähintään niin monta kuin niiden sanojiakin. Joidenkin nenään olen onnistunut työntämään herneitä siten, että ne ovat sinne jossakin muodossa jääneet kai pysyvästi. He ovat poistaneet minut kaveripiireistään tai eivät ole edes sinne hyväksyneet. Jotkut ovat laittaneet sivuraiteelle, joiden kirjoittamisia hän ei seuraa vakituisesti. Jotkut ovat tympääntyneet minuun muuten vaan ja jotkut eivät halua lisää tai ainakaan kaltaisiani mielensä pahoittajia sivuilleen lainkaan. On mukava olla oman kukkulansa, tunkionsa tai roskaläjänsä ehdoton kuningas.

Hyvä niin, sillä sosiaalinen media on oiva juttu. Se voittaa huonon kirjan ja on saanut minut muuttamaan sekä sanomalehtien lukemis- että television katselemistottumukset tyystin. Televisioista katson suorana suhteellisen säännöllisesti vain uutiset. Muut ja niistäkin vain mieleiset ohjelmat katson nauhoitettuna.
Kun päiviksen työnantaja lopetti Hesarin tilauksen maksamisen, loppui siihen myös paperi-Hesarin luku. Nyt laatikkoon 350 metrin päähän tupsahtaa vain Keski-Uusimaa, sillä siitä on saanut hyvän syyn käydä aamuisin osaomistuskoira Niilon kanssa lenkillä ison tien varressa. Sitä paitsi pidän sanomalehden rapinasta. Mutta lehden vaihtaisin, jos keksisin kuka toisi aamusella postilaatikkoon Metro-lehden, Ilta-Sanomat tai Iltalehden.

Aika on muuten tässäkin suhteessa metka käsite. Kun koti-Suomessa ei ole vielä aamupäivällä mistään saatavissa mainittuja iltapäivälehtiä, on niitä Pattayalla luettu jo monta tuntia.