Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Thaimaan uusi vuosi - vähän niin kuin juhannus meillä

päivis: Eilen alkoi Thaimaan seitsemän päivää kestävä uuden vuoden juhlinnan jakso ja samalla maanteillä vuoden vaarallisin aika. Ihmiset kun ajelevat kännissä ja sen seurauksena tapahtuu tavanomaista enemmän liikenneonnettomuuksia. Ihan tuossa kotikadullammekin juuri eilen kuulimme aamutuimaan parvekkeella istuessamme rytinää. Kun kurkkasin kaiteen yli, ennätin juuri nähdä, miten mies kaatuu mopollaan nurin kahden, pysäköidyn auton väliin. Ihme ja kumma, äijälle ei käynyt mitenkään. Vähän kylkiään piteli. Kypärääkään ei ollut päässä. Onneksi joku sähäkkä thaimaalaisnainen kävi nappaamassa pyörästä avaimet pois, kun kolaroija, miesturisti, yritti jatkaa ajamistaan.

Tänne siis tullaan ulkomailta saakka pilaamaan ilonpitoa ja synkistämään tilastoja.

Uusi vuosi näyttää olevan nimenomaan ilonpitoa, kuten se tietysti on muuallakin. Varsinkin täkäläinen nuoriso osaa ottaa ilon irti juhlapäivästä, kenties koko uuden vuoden vapaapäivien jaksosta. Takimmaisella kotikadullamme on taas parkissa lukuisia busseja, jotka tuovat nuorta väkeä juhlimaan vuoden vaihtumista. Kuka tietää, tulevatko jostain mailta vai ehkä Bangkokista. Pattaya on tunnetusti bangkokilaisten "kesämökkeilyseutua".
Arviolta tässä uuden vuoden rantajuhlinnassa ei alkoholilla ole mitään osuutta.
Luultavasti sama riekkuminen ei onnistuisi suomalaisteineiltä ilman viinaa.
Aikaisemmista kokemuksista poiketen, ilotulituspauketta ei ole vielä kuulunut. Tai on joskus viikko pari sitten, mutta sen paukuttelun aihe oli taatusti joku muu kuin lähestyvä vuodenvaihde. Ja viime yönä, tasan klo 24, jossain lähistöllä kuului ilotulitteiden paukahtelua. Ehkä joku oli erehtynyt päivästä.

Meillä vuosi vaihtuu viisi tuntia ennen Suomea. Käymme ehkä silloin rannassa katsomassa ja kenties itsekin lähettämässä taivaalle paperisen lyhdyn. Näky on hieno, kun lyhtyjen valot pilkuttavat pimeää taivasta.

Ei kommentteja: