Kaiken kannan mukanani

jormas: päivis oli eilen kirjoittanut mukavasti maailmanmatkaajista. Ihmisistä, jotka myyvät kaiken, laittavat elämäntapansa uusiksi ja lähtevät maailmalle.
Tunnistan ilmiön itsestäni. Aikoinaan lähdin Keski-Suomesta. Taakse jäi entinen elämä, työ, harrastukset, paljon kavereita ja materiaa sekä muuta, mihin olin kiintynyt.

Tulevan elämäni kulmakiveksi olin visioinut seuraavanlaisen mielikuvitustarinan. Siinä oli lännenkirjojen romantisoitu karjapaimen, joka ajoi karjalauman Tusconiin. Sen jälkeen hän sai isännältä palkkarahat ja vei satulan laukkuineen sekä parhaan kaverinsa, hevosen täysihoitoon hevostallille. Itse paimen asettui saluunan yläkerrassa olevaan majataloon nauttimaan elämästä, lämpimästä kylvystä peltisessä ammeessa sekä  muista rahalla saatavista palveluista tuokioksi.

Kengät on kulkurin koti

Hän pörräsi saluunassa aikansa ja käytti saluuna- sekä ilotyttöjen palveluita, kunnes taalat olivat huvenneet. Oli aika etsiä uusi isäntä ja karjalauma, joka taas vietäisiin jonnekin. Hän haki hevosensa ja satulansa laukkuineen ja lähti matkaan.  Yönsä karjapaimen nukkui satula tyynynään preerialla ja kattonaan tähtitaivas.

Tuhansien tähtien hotelli siis: https://www.youtube.com/watch?v=mtwpohnI4lc. Eeki Mantereen esittämän kappaleen taustalla pyörii niin sanottu PowerPoint esitys, jonka on tehnyt entinen työkaverini Rami.

On helppo ymmärtää, että ei karjapaimenenkaan elämä aina mitään helppoa ollut, mutta jotain vapauksineen siinä ole sellaista, jota halusin itselleni. Oli innostavaa tehdä työtä itsensä kanssa ja tehdä todeksi vanha latinankielinen toteamus "Kaiken kannan mukanani". Vuosia etsin elämää, etten kiintyisi paikkoihin. Onnistuinkin siinä varsin hyvin.

Kunnes maailmalla ja resutessani törmäsin Pattayaan ja löysin uudelleen Tuusulan Jokilaakson. Mutta jotain vuosien prosessista  jäi sisääni. En ole enää kiintynyt materiaan kuten ennen. Olen huomannut suhteellisen pienten eläketulojeni kanssa, että mitä vähemmän minulla on maallista mammonaa, sitä onnellisempi taidan olla.

Olen kuin osaomistuskoira Niilo. Kun sillä on maaseutukodissaan päivis ja minut, on sillä Jokilaaksossa ollessaan kaikki onnen palaset. Ja näin on Niilon palaset kaupunkikodissa Liisan ja Timon kanssa. Ja kun minulla on päivis ja Niilo, koen samoin.