Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 1. syyskuuta 2014

Työtä työtä työtä tehdään jotta jotta leipää syödään

päivis: Näinhän Sinikka Sokka aikoinaan lauloi levylle Isän ja äidin työlaulussa. Mutta sanat jatkuivat jotenkin näin: Työ ihmisen tuo tekijälleen mielen niin iloisen. Laulun sanoittajalla, M.A. Nummisella, on siis ollut mielessä, että työn pitää tuottaa muutakin kuin palkkaa. Niin kai pitäisikin olla.

Moni nykyajan työn raskaan raataja tosin taitaa ajatella, että parasta työssä on palkkapäivä. Ihan niin kuin joskus ennen vanhaankin, kun valtaosa ihmisistä teki fyysisesti raskasta työtä. Nythän aika moni kokee työelämän ennemminkin henkisesti raskaaksi.

Olen etätyön ehdoton kannattaja. Itselläni on siihen rajallinen mahdollisuus. Oman työni luonne on sellainen, että suurimman osan töistä voisin hyvin tehdä etänä. Työpaikalla voisi käydä niinä päivinä, kun on tarve kokoontua erilaisten palaverien vuoksi. Etätyöt edellyttävät tietysti työnantajalta suurta luottamusta ja vastaavasti työntekijältäkin rehellisyyttä. Rehellisyys tietysti mitataan siinä, syntyykö etätöissä sellaista tulosta kuin on sovittu.

Olen omissa töissäni vähitellen siirtynyt toteuttamaan työajan seurantaa. Sitä tuntuu jo lakikin edellyttävän, vaikka järjestelmät eri työpaikoilla voivat vaihdella suurestikin. Omassa työhistoriassani on ollut aikoja, jolloin tunneilla ei ollut mitään merkitystä, kun kuitenkin tein pitempiä päiviä kuin virallinen työaika olisi edellyttänyt. Eipä silloin ollut juuri väliä, mitä viikonpäivää elettiin. Työssä oli sellainen draivi, että viikonlopputöitä ei mitenkään tullut kyseenalaistettua.
Työn tekemisen motivaationa on usein raha, mielellään saisi olla ilokin. Jossain
vaiheessa alkaa ehkä miettiä vain pikkuhiljaa lähestyvää eläkeikää.
Jossain vaiheessa piti alkaa tehdä työtuntien kirjauksia. Tein kuitenkin työtä lähinnä urakkaperiaatteella, varsinkin etäjaksoillani. Oleellistahan oli sovittujen töiden valmistuminen, ei se, että vietän tietyn tuntimäärän toimistossa jonkun valvonnassa.

Väliin mahtuu kyllä sellainenkin työjakso, jolloin koin todella olevani kontrollin alla. En usko silloin olleeni kovin tehokas. Lähinnä koin itseni pikkulapseksi. Kieltämättä se oli aika outo pudotus ja tilanne lähes kuusikymppiselle naiselle. Mutta olen siitä pätkästä jo päässyt henkisesti yli ja voittajaksi, vaikka turhan paljon siinä menikin pilalle työaikaa, joka olisi voinut laulun tavoin olla iloista.

Nyt kirjaan työaikani internetissä olevaan järjestelmään, joka mahdollistaa jopa eräänlaisen työajalla pelaamisen. Juuri koskaan ei tule oltua töissä virallista työaikaa, vaan joskus vähemmän tai enemmän. Ylipitkän päivän minuutit tallentuvat järjestelmään, joka huomioi ne taas, jos jonain päivänä teenkin lyhyemmän työpäivän. On tietysti mukava kerätä minuutteja ja tunteja, jotta välillä voisi pitää vaikka vapaapäivän. Mutta työtuntien säästäminen on vähän niin kuin olisi ylimääräistä rahaa pankkitilillä: ei millään raaskisi käyttää keräämiään tunteja.

Ei kommentteja: