Olenko osa ikuisuutta?

jormas: Jokilaaksossa on tullut tavaksi puuhastella joka päivä jotain, joka vie aluetta eteenpäin. Mitä eteenpäin sitten Jokilaaksossa tarkoittaa, on minulla hakusassa enemmän tai vähemmän ja ehkä hyvä niin. Ajattelen ja olen tyytyväinen, jos paikka kokonaisuutena on kesä kesältä ja vuosi vuodelta jotenkin valmiimpi ja ehkä jollakin tavalla siistimpi.

Asettelen itselleni itseni kokoisia tai pienempiä  tavoitteita, jotta en näänny niiden alle, mutta että jokaisella päivällä on sykettä. Kun talvella huomaan kaatuneen puunrungon, saatan päättää että ensi kesänä teen tuon polttopuiksi. Ja se voi riittää koko vuoden tai suven tavoitteeksi.

Eihän se sitä tarkoita, että ei tulisi muuta sitten tehtyäkään, mutta mielelle on mukavaa ajatella, että se kaikki muu on ekstraa. Ihmisen hirveällä touhuamisella ja täysin tarpeettomalla hosumisella ja kiireellä ei kuitenkaan jouduta kuin vauhtia kohti oman, maallisen vaelluksensa loppua.

Aikoinaan olen ollut sykkeessä ja vauhdissa mukana, joten tiedän mitä se on. Kun kaikkea piti olla joka päivä enemmän ja enemmän ja entistä nopeammin. Kun joka päivä oli juostava entistä lujempaa, että pysyisi edes paikoillaan. Se oli stressaavaa, mutta myös palkitsevaa, sillä on repaleiselle itsetunnolle on mannaa kokea olevansa tarpeellinen ellei peräti korvaamaton.

Muistan "tärkeyteni" aikoinaan bossina, kun palasin lomalta ja koin kaiken olevan mielestäni aivan sekaisin. Mutta muistan myös millaista oli palata, kun tuntui, että monikaan ei ollut edes huomannut poissaoloani. Henkisesti oli huomattavasta kovempi juttu kokea olevansa tarpeeton kuin päinvastoin.

Juice Leskinen lauloi aikoinaan, että elämän tarkoitus on murheen karkoitus. Lasse Mårtenson vastaavasti lauloi, että kaikki paitsi purjehdus on turhaa. Jumala taisi sanoa, että lisääntykää ja täyttäkää tämä maa. Mutta onko edelle mainituista koko elämän kattavaksi tarkoitukseksi? Ja onko Jumala edes tarkoittanut lisääntymistä elämän tarkoitukseksi vai ainoastaan siihen liittyväksi tehtäväksi? En tiedä.

Itse haluan uskoa ja uskonkin, että kaikki ei lopu siihen, kun pumppuni sanoo stop. Uskon, että ihminen ja elämä ylipäätään kaikkine turhuuksineen on aivan liian monimutkainen kertakäyttökapineeksi. Että kun maallinen vaellus meiltä kaikilta aikoinaan loppu, niin siihen osaltani loppuu kaikki muukin.

Sen uskon, että kaikki maallinen, jonka olemme keränneet itselle ja muille nahkapukumme ulkopuolelle, jää varmuudella tänne. Ja ruumis samoin kirkkomaan monttuun tai savuna taivaalle. Mutta lisäksi uskon, että kaikki henkisen pääoman hyvässä ja pahassa, jonka olemme keränneet Aatamin ja Eevan asujen sisäpuolelle, viemme sinne jonnekin. Tämän ajattomaan aikaan vievän polun etsimiseen ja pääoman kartuttamiseen ovat minun elämäni ja päiväni tarkoitetut.