Kesän ensimmäiset mustikat

päivis: Eilen, kun kiersin Niilon kanssa kuntopolun, huomasin kypsiä mustikoita. Lenkin jälkeen piti tietysti lähteä kuppi kourassa poimimaan. Minähän en jätä marjoja metsään mätänemään, jos niitä siellä on. Metsä tarkoittaa kyllä tässä tapauksessa vain kuntopolun meidän puoleista laitaa, jossa on rinne ja siinä pieni mustikkamaa.

Kerään aina vain sen verran marjoja, mitä heti söisimme ja loput seuraavana aamuna jogurtin kanssa. Ei tule mieleenkään sulloa niitä rasioihin ja pakastaa. Marjat pitää syödä tuoreina. Aina ei näin ole ollut. Muistan ajan, kun pakastin muun muassa mansikoita ja olin olevinani ylpeä siitä, etten laittanut niiden sekaan sokeria. En kyllä vieläkään ymmärrä, miksi niin olisi pitänyt tehdä.

Olen myös joskus poiminut (tai ehkä jopa ostanut) niin paljon mustikoita, että keitin niistä mustikkamehua. Senkin tein ilman sokeria. Siksi varmaan jäivät juomatta, mutta tulipahan joskus vuosien päästä todistettua, että itse tehty mehu ei homehdu ajankaan kanssa. Riittää, että tyhjät pullot on hyvin uunissa desinfioitu ja mehua valutettu niihin piripintaan.

Tämä riittää hyvin kahteen jogurttiannokseen. Maistuu muuten mahtavalta
turkkilaisen jogurtin seassa. Sitäkin saa jo vähärasvaisena versiona.

Olen nyt jo kahtena iltana hakenut aamuksi mustikat jogurttiin. Päälle keräsin kasvihuoneen laidalta mansikoita, joita tänään oli jo huomattavasti enemmän kypsinä kuin eilen. Niin oli mustikoitakin. Tästä se taas alkaa. Veikkaan, että viikon päästä pääsen poimimaan vadelmia.