Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kasvihuoneen kesä on jo pitkällä

päivis: Kasvihuoneesta on jo jonkin aikaa saatu ensimmäisiä satoja. Salaattipenkit ovat voimissaan. Jopa harventamani salaatti alkoi kasvaa, kun siirsin pienet alut toiseen paikkaan. Samoin tilliä on ollut  runsain määrin tarjolla uusien perunoiden ja tonnikalasalaatin kanssa syötäväksi.

Kasvihuoneen ulkoseinustalla myös retiisi on lähtenyt hyvin kasvuun. Siitäkin olen harventanut sormenpään kokoisia retiisejä salaattien lisukkeeksi.

Kurkku näyttää tänä kesänä voivan paljon
paremmin kuin viime kesänä.
Kaikkien siemeninä hankittujen vihannesten kasvu ei kuitenkaan ole onnistunut yhtä hyvin kuin salaatin, tillin tai retiisin. Tammenlehväsalaatti ei suostu kasvamaan amppeliruukussa, eikä myöskään rucola. Keskustelupalstojen mukaan rucola onkin taitoa (tai onnea) vaativa salaatti kasvatettavaksi. Mutta molempia on kuitenkin syöty muiden salaatinlehtien seassa, vaikka ne ovat olleetkin aivan tynkäkasvuisia.

Oreganon ostimme taimenena amppeliin. Se on kasvanut juuri sopivasti vähäiseen tarpeeseemme. Tarve tarkoittaa lähinnä salaattien seassa käytettäväksi tai pinnalle koristeeksi.

Tomaattien ja avomaan kurkun kasvatukseen olemme nyt suhtautuneet hieman ammatillisemmin. Tarkoittaa, että on kyselty neuvoja. Nyt tomaatista on karsittu liiat oksat ja pieniä tomaatin alkuja on jo kasvamassa. Kurkku kasvaa tänä kesänä eri laatikoissa kuin tomaatti ja vaikuttaa voivan hyvin. Viime kesän ongelma mahdollisen tomaatin läheisyyden lisäksi oli joko liikakastelu tai kuivuus. Emme ole vielä ihan varmoja, ovatko kaikki hankkimamme kurkun taimet edes avomaankurkkuja, koska pienet alut vaikuttavat aivan tavallisilta kurkuilta. Aika näyttää.

Ei kommentteja: