Harmis-kanin geenit elävät

päivis: Meillä on pihassa asustellut muutama country-kani, jotka ovat olleet persoonia ja siten myös niille on voitu antaa kutsumanimi. Mustasta ruskeaksi muuttuneen Ykkösen katoamista suren vieläkin. Se oli niin kesy, että kävi kädestä syömässä näkkileipää.

Ykkönen oli yksi ensimmäisistä Jokilaakson kaneista.

Ykkönen taisi olla vielä maisemissa, kun pihaan ilmestyi pieni kani, jolle annoimme nimen Harmis. Nimi johtui sen täysin harmaasta karvapeitteestä. Muut kanit ovat vähän tylsän ruskeita. Harmiksen toivoimme viihtyvän Jokilaaksossa ja niin se viihtyikin täysikasvuiseksi saakka, mutta johonkin sekin katosi. Etsi paremman kotipihan tai joutui pedon suuhun.

Ykkönen tapaili usein jänistä.

Muutama päivä sitten teimme iloisen havainnon: Harmiksen harmaat geenit ovat elossa, jos kani itse ehkä onkin jo siirtynyt autuaammille metsästysmaille! Pihassa loikki pieni, harmaa kani. Varsinainen pupu. Sen otsassa ja niskassa on valkoinen pilkku. Samanlainen otsapilkku on jossain vaiheessa näkynyt olevan joillakin muillakin kaneilla.

Pikku-Harmiksen voi juuri ja juuri nähdä pienenä
pallukkana takimmaisen auton puskurin edessä.

Kaikki kanit ovat villejä, mutta tänään yksi niistä osoitti suurta rohkeutta. Sillä ei ollut mitään kiirettä pakoon, kun tulin ovesta ulos. Tosin matkaa välillämme oli useita metrejä. Mutta hyvässä lykyssä kani vielä kesyyntyy samanlaiseksi näkkärin syöjäksi kuin Ykkönenkin.

Olin jo saanut blogin valmiiksi, kun pihassa odotti iloinen yllätys. Pienten kanien joukossa oli yksi musta kani. Sillä oli Pikku-Harmiksen tavoin valkoinen täplä otsallaan. Otsikko pitäisi nyt vaihtaakin muotoon "Harmis-kanin ja Ykkösen geenit elävät". Tämä uusi tulokas on ensimmäinen musta kani sitten Ykkösen. Tässä se viihtyy parkkipaikan kulmauksessa ruskean pikkukanin kanssa.