Bauhausin ja Bygmaxxin asiakaspalvelu

jormas: Anonyymi kommentaattori oli ilmeisesti eilisen päiviksen blogin innottamana jäänyt pohtimaan mikä on tahtotila? Että eikö pelkkä tahtominen riitä? Mielenkiintoinen näkökulma. Että onko humala ja humalatila jotenkin eri asia? Kommentista kiitos, sillä ne ovat blogissamme harvinaista herkkua.

Eilen kävin lankkuostoksilla, sillä olemme löytäneet Jokilammistamme entisiä sähkötolppien tyviä neljä kappaletta. Ne ovat lammen vedenpinnan yläpuolella tulvista riippuen ei yhtään tai puoli metriä. Ja nyt kun lampien jäät kantaa, olemme päättäneet tehdä päiviksen nimikkosaarelle, Strandölle sillan. Kokonaan toinen asia on käytämmekö sitä. Ehkä käytämme, sillä saaren rantaan paistaa aamuaurinko, jota nykyisellä Nakurannallamme olemme ehtineet kesäaamuina eräänkin kerran kaivata.

Vaikka olenkin Puuilon ja Bauhausin uskollinen asiakas, nyt päätin käydä vieraissa ja askeleet veivät Bygmaxxiin. Olin talon ainut asiakas, kun astuin sisään, joten ajattelin, että a´vot, nyt pelaa varmasti palvelu. Sillä lankkuja pitää arvatenkin hieman sahailla, jotta saan ne mahtumaan henkilöautoomme. Myyjiä, nuoria sellaisia oli jouten myymälän lämpimässä puolenkymmentä. Heistä yksi totesi kättään laajassa kaaressa heilauttaen, että tuolla pihalla perällä kentän kulmassa on lankut. Ja sitten hän heilautti kättään toiseen suuntaan yhtä laajassa kaaressa: "Ja taas tuolla hallin toisella puolella olevalla kentällä on sahauspöytä ja saha."

Tähän totesin, että tässäkö kaikki? Jo vain, sanoi myyjä, että stten tänne sisälle maksamaan. Kävelin siis pihan perälle katsomaan olisiko tarvitsemaani tuotetta. Oli sitä. Mutta vaikka laskin kymmeneen, ei kiukkuni laantunut. Joten jäi lankut ostamatta. Sisällä sanoin henkilökunnalle, että teitä on täällä jouten puolentusinaa ja satavarma on, että tällä asiakaspalvelulla teillä kaikilla on joutoaikaa jonkin ajan kuluttua enemmänkin. Sillä erotuksella, että silloin siitä ei palkkaa maksa Bygmaxx, sillä se lakkaa suurelta osin teidän ansiostanne olemasta.

Matka jatkui kantapaikkaani nimeltä Bauhaus. En kunnolla päässyt autosta ulkohallisssa ulos, kun asiakaspalvelija, nimilapun mukaan Hannu kiirehti kysymään, että voinko auttaa? Kerroin tarpeeni ja Hannu totesi, että ootapa vaan tuokio, käyn hakemassa sahan. Ja niin hän sahasi lankut tarpeeni mukaan ja nostin ne autoon.

Siinä tunnustin samalla nöyrin mielin vieraissa käyntini lisäten sovitellen, että Bauhaus on myös Niilo-koiramme lempikauppa, jonka se tunnistaa jo kaukaa. Sisällä hyllyjen välissä Niilo sitten huristaa ostoskärryissä istuen ympäri kauppaa ja on oikein edukseen. Ihmiset sitä kehuvat sekä paijaavat ja Niilo ottaa kaiken suurella tyytyväisyydellä vastaan. Totesimme vielä yhdessä, että eiköhän lanseerata koiramaailmaan rautakaupalle uusi nimi "Bau hau hau".