jormas. Tänään oli ensimmäinen Singapore-päivä, joka on myös osa juuri päiviksen alkanutta lomaa. Minullahan ei muuta olekaan, sillä palkkatyön päivät ovat tällä hetkellä taakse jäänyttä elämää. Mutta työtön ja hyödytön ovat kaksi eri asiaa ja ainakin omasta mielestäni on tullut käytännössä joka päivä puuhasteltua sellaista, josta on hyötyä yhteiskunnan lisäksi monelle sen yksittäiselle jäsenelle.
Mutta täällä Singaporessa vietimme ison osan päivästä lähisaarella, Sentosa nimeltään, jonne tallustimme jalan siltaa myöten siltaa. Ja millaista siltaa? No, sellaista, joissa liukumatto vie eteenpäin ja ei itse tarvitse kävellä lainkaan. Lentokentillä muun muassa saa kokea samanlaisia. Todella hieno, isolla rahalla rakennettu saari, jossa on paljon erilaista nähtävää.
Erilaisilla härveleilläkin tuli kyllä ajeltua kuvan köysiradan (cabeltrail?) lisäksi monen päivän edestä. Metrolla monta kymmentä kilometriä vaihtojen kanssa, joita niitäkin oli melko tavalla. Saarelta niiden sijaan tulimme pois pienellä, kaksivaunuisella kaupunkijunalla. Sen päälle ajelimme vielä kaksikerroksisella turistibusillakin kunnon kierroksen, joka ei maksanut mitään, sillä kuskilla oli liput loppu. Kaupunkijuna saarelta oli niin ikään ilmainen. Tavallisella kaupunkibussillakin tuli kierrettyä Sentosan saarella yksi lenkura,
On kyllä melkoisen mukava juttu, että Singapore on moniin muihin valtioihin verrattuna todella siisti kaupunki ja kai koko maa. Ehkä Monaco ja Monte Carlo vetävät sille siisteydessä vertoja.
Ja käveltykin on. Askelmittarin mukaan yli kymmenen kilometriä, joka on meille molemmille varsin oiva asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti