jormas: Olemme olleet jonkun päivän hieman tietoliikenneyhteyksien katveessa, sillä olemme jossain Kiinan meren lähistöllä Malesian rannikolla, Penang tai Pinang saarella. En saanut (eikä paikallinen operaattorikaan) toimimaan malesialaista liittymää netissä eikä muutenkaan, joten se vei mukanaan monta kommunikointitapaa. Kohdallemme ei ole sattunut muitakaan lagattomia, toimivia verkkoja, vaikka niitä kyllä hotellimmekin Kuala Lumpurissa lupasi. Vaan joku oli infon mukaan kaivanut kaapelit poikki. Mutta nyt täällä Penann-saaren muslimihotellin ala-aulassa kaikki toimii kybällä, joskin hitaanlaisesti.
Kun olimme Malesian pääkaupungissa, oli hyvin monilla naisilla huivit, vaan ei kasvoja peittävää huntua. Täällä saarella se on toisin ja huntuja näkee paljon ja kasvoja sitäkin vähemmän. Kasvot peittäviä huntuja myös käytetään etiketin mukaan, joten, jos pöytään tulee toinen tai vieras mies, nainen peittää oitis kasvonsa. Ja taitaa olla niin, että vieras mies ei myöskään tervehdi toisen vaimoa tai mikä lie tyttö- tai naisystävä. Mutta maassa maan tavalla ja se siitä. Silti siinä on jotain meikäläisittäin huvittavaa. Vieressä sangen niukoissa vaatteissa tummanpuhuva karvainen uros ja vieressä nilkkoja myöten hunnutettu nainen, josta ei näy kuin varpaat sandaalessa sekä silmät.
7 eleven-kauppoja taitaa olla ympäri maapallon, sillä täältäkin niitä löytyy. Mutta ei aivan eurooppalaisella mallilla. Kaljakylmäkaapin ovessa on lappu, että olutta ei myydä muslimeille. Siitä saisi muuten aika oivan piikokamerajutun, kun toisi moisen tarran Konalan tai Rautatieaseman R-kioskin oveen.
Saatan jossain mutkassa innostua kirjoittamaan pitempäänkin, mutta kohta loppuu akku, sillä tuli vastailtua erääseenkin sähköpostiin. Joukossa myös yksi työtarjous, joten ehkäpä sitä palkkatyötä vielä pikkuisen....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti