päivis: Rasismista on puhuttu ja kirjoitettu paljon viime aikoina. Enimmäkseen on varottu tarkasti myöntämästä omia rasistisina pidettäviä ajatuksia. Siinä joutuu helposti altavastaajaksi ja saa rasistin leiman otsaansa. Toisaalta on heitelty monenlaisia argumentteja sen tueksi, että rasistisilta kuulostavia mielipiteitä voitaisiin pitää hyväksyttävinä. Yksi tällainen on esimerkiksi se, että ihmiset sanovat heitä suututtavan se, että maahanmuuttajat tulevat tänne ja saavat muitta mutkitta erilaisia tukia ja etuisuuksia. Moni veronmaksaja mielellään korvamerkitsisi maksamansa verot itselleen mieluisiin tarkoituksiin.
Rasismista kiivailun tuoksinassa on kokonaan unohtunut se, että meillä on tunnettu vihaa tai ainakin vastemielisyyttä kautta historian tiettyjä kansanryhmiä kohtaan. Kansalaissotaa ei ehkä olisi käyty, jos valkoiset eivät olisi vihanneet punaisia ja päinvastoin. Vihan taustalla oli monenlaisia asioita, mutta erityisesti varmaan vihattiin toisen ryhmän edustamaa arvomaailmaa.
Toisen maailmansodan aikana ryssäviha oikein ryöpsähti. Venäläisiä osa suomalaisista taitaa vihata vieläkin ja edelleenkin on jossain määrin sopivaa tokaista, että "ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi".
Vasemmistolaisuuden huippuvuosina vihattiin porvareita. Kukaan ei nostanut hirveää elämää siitä, että vihaa lietsottiin esimerkiksi taiteen keinoin. Repo-radion ansiosta varmistettiin, että porvarit varmasti saivat kuulla kunniansa. Olimme kai silloin vielä niin sivistymättömiä, että käytös, jota nyt pidettäisiin huonona, oli kutakuinkin hyväksyttävää. Aidosti itsensä porvareiksi kokeneet tuskin siitä pitivät, mutta hampaitaan kiristellen antoivat kai asian olla. Silloin ei enää ketään voinut viedä saunan taakse lopetettavaksi.
Ensimmäiset nykyajan maahanmuuttajat taisivat olla chileläisiä, jotka ainakin oman muistikuvani mukaan otettiin avosylin vastaan. Muistan myös jostain reilun 20 vuoden takaa, miten Afrikasta kaksi pikkutyttöä adoptoinut jyväskyläläisperhe oli hätää kärsimässä, kun kaupungilla kaikki vastaantulijat halusivat hypistellä tyttöjen kikkaraisia hiuksia ja silitellä ruskeaa ihoa. Jossain vaiheessa maahanmuuton tiimalasi on suomalaisten mielestä alkanut tulvia yli ja mitta on tullut täyteen. Samaan aikaan ulkomaille matkustaminen on lisääntynyt reippaasti. Afrikkaankin. Se ei kuitenkaan ole saanut aikaan sitä, että ihmisten erilaisuuteen suhtauduttaisiin kotimaassa jotenkin leppoisammin. Ehkä matkailu on avannut silmämme huomaamaan, että muualla pitää elää maan tapojen mukaan. Kotiin palatessa saattaa tuntua, että meillä joissain asioissa onkin hyväksytty se, että omat tapamme taipuvat, jotta muualta tulleet tuntisivat olonsa kotoisammaksi.
En tosin tiedä, miksi meidän pitäisi muitta mutkitta hyväksyä tilanteessa kuin tilanteessa kaikki ihmiset oli sitten kyse valtaväestöstä tai muualta tänne päätyneistä. Se olisi tietysti hyvää käytöstä, mutta kun ihmiset harvemmin ovat niin jalostuneita. Ketä ärsyttää bussissa viereen tunkijan lihavuus, toista jonkun tatuoinnit tai lävistykset, koetuksella on lähimmäisenrakkaus silloinkin, kun vieressä lemuaa ketjupolttaja tai edellisiltainen viina. Jo oman hyvinvointinsakin vuoksi olisi joskus helpompaa myöntää, että ei vain siedä jotain asiaa tai ilmiötä, sen sijaan että jatkuvasti tekopyhästi väittäisi jotain muuta. Mutta jokaista harmitusta ei tietenkään tarvitse möläytellä ääneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti