Äärirajoilla

päivis: Tänään pakattiin kamat autoon ja peräkärry auton jatkeeksi. Peräkärryn päälle piti nostaa siihen toissa kesänä hankittu kuomu. Sehän ei olekaan mikään helppo nakki. Kuomu painaa kuin synti ja vaikka siitä ottaa kiinni kuinka hyvin tahansa, kuomu keikkuu miten sattuu. Tuossa hommassa olen mielestäni aina äärirajoilla. On siis siinä ja siinä, että pystyn olemaan kuomun laittamisessa Jorman kaverina. Toistaiseksi on vielä onnistunut.

Jonkinlainen vanhuustesti on myös Matkakodin sängyn nosto. Sänky vedetään illalla katon rajasta alas ja aamulla taas takaisin. Nostamisessa tarvitaan suunnilleen kolme erilaista otetta ja asentoa, että sängyn saa takaisin päiväasentoon. Senkin kanssa olen jo lähellä äärirajaa. Jorma lohduttelee, että ei ehkä tarvitse nostella kuin elokuulle, jolloin asuntomessujen jälkeen saamme Duokodin Jokilaaksoon. Paitsi jos asuntomessuille meno ei toteutuisi, uusi koti olisi meillä jo toukokuussa ja sängyn päivittäinen veivaaminen loppuisi siihen.

Kun joulukin on jo niin lähellä, on mukava muistella erästä vuosien takaista jouluista hetkeä, jolloin en ehkä ollut ihan äärirajoillani, mutta ponnistelua vaatineessa tilanteessa kuitenkin. Muutamaa päivää ennen joulua läksin lasten ja potkurin kanssa hakemaan lähikaupan pihasta joulukuusta. Satoi sakeasti räntää. Voin vieläkin muistaa sen onnen tunteen, kun rämmimme kuusta raahaten kotiin. Se on valehtelematta yksi mieluisimmista joulumuistoistani.

Kun tänään ajelimme kohti Laukaata, auringon paistaessa pitkästä aikaa pilvettömältä taivaalta, mietimme miten ihmeellinen suomalainen talvimaisema varmasti on sellaisen mielestä, joka on ikänsä asunut jossain lämpimässä maassa, jossa lumesta ja pakkasesta ei ole tietoakaan. Tämänpäiväinen maisema oli kyllä kieltämättä aivan toisessa ääripäässä siitä, mihin olemme esimerkiksi Thaimaassa tottuneet.