Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Keskikesän juhla

päivis: Nyt on juhla ja juhannusilta. Tai ainakin juhannuksen aatto. Ehkä oikea juhannus onkin vasta huomenna, lauantaina. Koska kameraa ei sattunut päivällä mukaan, tässä ei ole kuvaa siitä, kun juhannusmeloimme. Nyt matka oli huomattavasti lyhyempi kuin vappuna, jolloin matkaa tuli huomattavasti enemmän, Hyrylästä Jokilaakson Jokilammen rannalle. Nyt poikettiin vain kotilammelta Tuusulanjoelle, jota meloimme jonkun matkaa Hyrylän suuntaan ja takaisin.

Jokilammella oli edelleen kaksi kurkea. Luulin jo niiden vaihtaneen maisemaa, koska ne eivät juurikaan enää ääntele. Mutta sieltä ne nousivat ilmaan, kun ilmestyimme paikalle. Muutenkin lintuja oli joella huomattavasti vähemmän kuin vappuna. Sen sijaan joen ovat vallanneet sudenkorennot. Jotkut niistä ovat todella upean näköisiä.

Illalla ajeltiin Tuusulanjärven ympäri. Kokkoja oli muutama, mutta ehkä ajankohta oli vielä liian aikainen, sillä näimme vain vähän savua, mutta ei tulta. Järvenpäässä Niilolle oli yllätys tarjolla: se sai juosta vapaana aivan valtavassa koirapuistossa. Varsinkin nuori saksanpaimenkoira sai siitä mieluisan leikkikaverin. Viiden kuukauden ikäinen tyttökoira oli vähintään kaksi kertaa Niiloa suurempi, mutta leikki sujui hyvin ja sopuisasti. Vähän pelkäsin, miten saamme Niilon puistosta kiinni, mutta sekin osaa yllättää ja lähti aivan vapaaehtoisesti mukaan, kun huomasi, että nyt on aika palata autolle.

Ei kommentteja: