Pajunrepimisviikot

päivis: Kävin viikonloppuna Mökki-, omakoti- ja pihamessuilla. Taisipa siellä olla monenlaista sisustamiseenkin liittyvää. Messuilla oli muun muassa taitavien tekijöiden näytteitä siitä, mitä hyöty- ja koriste-esineitä pajusta saa aikaan. Aika monelle paju taitaa olla tuttu vain pääsiäiskoristeina pajunkissoineen ja värikkäillä höyhenillä tuunattuina virpomisvitsoina.



Repijöiltä säästyneitä pajunkissoja
Jokilaakson keväässä.

Elämme pääsiäisviikkoa, sitä edeltävää. Pajunrepimisviikkoja sen sijaan on vietetty jo monta viikkoa. Luulen, että aika moni on jossain elämänvaiheessaan alentunut tuohon repimiseen.

Myllykylänkin suunnalla kasvaa paljon pajupensaita, jotka ovat pullollaan pajunkissoja. Mihin ihminen vain jalallaan yltää tallaamaan, takuuvarmasti siellä on käynyt yksi ta kaksi repijää. Pajunkissojen hakeminen tuntuu aina olevan hyvin spontaania toimintaa, vaikka toisaalta ihmiset näyttävät tietävän, mistä niitä kannattaa hakea. Pajunkissojen perässä ei lähdetä niin kuin marjaan tai sienestämään. Ei missään nimessä varustauduta ainakaan saksin tai oksaleikkurein, jotta jälki olisi siisti. Pajunkissapajut pitää ehdottomasti repiä. Ja jotta jälki olisi mahdollisimman epäammattimaista, kaikki jotenkin epäkurantiksi osoittautuneet oksat pudotetaan käsistä siihen missä repijä sattuu seisomaan. Pajunkissojen repijän etiikkaan ei kuulu katsoa ja arvioida, vaan ensin revitään ja vasta sen jälkeen tehdään päätös, saako revitty oksa koristaa kodin pääsiäisvaasia keltaisten tulppaanien joukossa.