Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kesäaika

päivis: Nuoruusvuosieni suosikkibändi, Ernos, lauloi muinoin, että "kesäaikaan vaan olo makeeta on, päivä jokainen onhan korvaamaton" ja niin edelleen. Ei vielä silloin, levyn julkistamisvuosikymmenellä tiedetty mitään tulevasta kesäajasta, joka tarkoittaa kellon viisareiden siirtämistä tunnilla eteenpäin. Tai eihän juuri kukaan enää siirtele viisareita, kun kellotkin ovat digitaalisia. Minulla kyllä on ranteessa Jormalta saatu Fossil-merkkinen kello, jossa on turvallisen vanhanaikaisesti viisarit. Laukaassa ja Mäkelänkadulla on myös molemmissa käkikellot, joita ei digitaalisena voisi kuvitella olevankaan.

Siirryttiin siis kesäaikaan, mutta luonto tarjosi talvea. Aamulla maa oli valkoisena ja epävirallinen mittaustulos osoitti viittä senttiä uutta lunta.

Kesä- ja talviajan järkevyydelle riittää aina vain omat epäilijänsä. Itsekin kuulun pääasiassa siihen joukkoon. Tosin eilen illalla mietin, miten tänään ilta on ikään kuin pitemmän aikaa valoisa ja silti aamuisinkaan ei enää ole aivan pimeää, ehkä vain hämärää, kun herätään uuteen päivään. Muistan, että vuosikaudet kesäajan käyttöön oton jälkeenkin keväisin vaivasi tunne, että meiltä on varastettu yksi tunti. Tieto siitä, että sen saa syksyllä takaisin, ei oikein lohduttanut. Ehkä sitä näin vanhemmiten osaa suhtautua tuohon "varkauteen" vähän sallivammin.

Olen niin tottunut erilaisiin aikaeroihin, ettei tunnin siirtely sinne tänne vaikuta mitään, mutta kaikkein eniten kesäaikaan (ja syksyllä talviaikaan) siirtymisessä ärsyttää konkreettisesti kellojen ja muiden aikaa näyttävien härveleiden ajannäyttäjien päivittäminen. Tietokone ja matkapuhelin siirtävät kyllä ajan automaattisesti, ainakin jo asetukset ovat kohdallaan. Mutta sitten on liuta kaikkia muita laitteita, joihin uusi aika pitää muuttaa manuaalisesti. Joskus vaatii pitkänkin yritys ja erehdys -kokeilun, ennen kuin vaihdos onnistuu. On mikroa, digikelloa siellä täällä, auton kojelaudan näytöllä on kello, kamerassakin taitaa olla kello jossain sen uumenissa. Kuka nyt niiden laitteiden ohjekirjoja säilyttää tai ainakaan viitsii lukea?

Joka paikkaan näppejäni en edes viitsi laittaa, koska arvaan kokeilemattakin, että ajan muuttaminen jää vain yritykseksi. Ehkä suurin pelkoni on, että onnistun sotkemaan koko laitteen. Enhän kuulu Y-sukupolveen, joka on kai aivan syntymälahjana saanut kaikenlaista tietotekniikkaa koskevan ymmärryksen, keski-ikäisyyskin taitaa olla jo hiipumaan päin, eli kuulun siihen säälittävien reppanoiden joukkoon, jotka helposti nostavat näiden asioiden äärellä kädet pystyyn ja huomaavat olevansa syrjäytyneitä jostain sellaisesta, joka tosiasiassa ei edes tunnu niin kovin tärkeältä.

Ei kommentteja: