päivis: Kuulin radiosta mainoksen, jossa kehotettiin hemmottelemaan itseään. En ihan tarkkaan tiedä, mikä hemmottelemisen tapa oli, mutta kai kyse oli joistakin hyvää tekevistä hoidoista. Jäin miettimään, syntyykö hemmotelluksi tulemisen tunne aina siitä, että joku toinen tekee maksua vastaan jotain tai hemmotella voi kai itseään myös vaikkapa suklaalla, jos sille sattuu olemaan erityisen perso.
Jotta en jatkossa vaikuttaisi liian askeettiselta, myönnän heti alkuun, että hemmottelemisen makua on siinäkin, kun haluan Thaimaassa ollessani käydä kerta kerran jälkeen jalkahieronnassa. Siellähän jalkahieronta tarkoittaa, että hierotaan myös niskaa ja hartioita sekä käsivarret sormista alkaen. Joskus pääkin saa käsittelyn, riippuu vähän paikasta. Luulin jo löytäneeni sielläkin kantapaikkani, kunnes kipukynnys ylittyi ja kyllästyin melko suuren hieromapaikan muihin asiakkaisiin. Kaikille ei ole selvää, että itsensä hemmottelun aikana ei tarvitse kuunnella toisten kovaäänistä kailotusta puhelimeen tai seuralaisilleen.
Minusta elämä on turhan pinnallista, jos sen tarkoitus on pyrkiä tulemaan hemmotelluksi olemalla itse passiivinen. Tai sitten itsensä hemmottelun määritelmää voisi vähän laajentaa ja uskoa siihen, että hemmottelun tunteen saa aikaiseksi muutenkin kuin ostamalla. Minun täytyy tunnustaa, että koin melkoisen hyvänolon tunteen, kun kannoin sosiaalikontin ekovessan täyttyneen alustan kompostoriin ja sain sen sinne vielä hyvin mahtumaankin, vaikka komposti onkin ollut jo muutaman kuukauden jäässä. Puhun nyt siis paskan kantamisesta. Samanlaisia hyvänolon fiiliksiä koemme Jokilaaksossa esimerkiksi sen jälkeen, kun Jorma on hakenut mönkijällä ja peräkärryllä kyliltä vettä ja sosiaalikontin ja Matkakodin vesisäiliöt on saatu täytettyä. Tai mikä onkaan tunne, kun lumityöt on tehty? Kyllä itseään voi hemmotella monellakin tapaa. Yksinkertaisimmillaan tunteen saa aikaiseksi tekemällä jotain, jonka kokee palkitsevaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti