Viime kesänä olimme mukana järjestämässä sulkapallon haasteottelua yhdistyksemme jäsenen Suomen Sulkapalloliiton puheenjohtajan Tarmo Pipatin ja Sininauhasäätiön työntekijän Rof Rautiaisen välillä. Oli sovittu, että hävinnyt antaa 200 euroa asunnottomien sellaiseen tarpeeseen, jossa jotain hankittua ei nähty hyväksi laittaa kirjanpitoon. Osalla rahasta on ostettu Tallinnan tupakkia ja lämmikkeeksi on jonnekin ilmastointiputken edessä kadulla nukkuvalle saattanut mennä viini- tai jokunen olutpullokin.
Haasteottelun tuottama raha on mennyt siis inhimillisen lohdun ja hetkellisen valon pilkahduksen tuottamiseen sinne, jossa elämän aurinko on usein ja useankin pilven takana.
Yllä olevan kirjoitin yhteen jäsentiedotteestamme, jonka johdosta saimme alla olevan palautteen. Sen haluan jakaa kanssanne.
"Tapojeni mukaisesti minua liikutti erityisesti tuo loppukevennys vetoon liittyneestä 200 euron todellisesta käyttötavasta. Se sai minut miettimään menneitä. Seuraava tapahtui eräänä kylmänä syyspäivänä, niihin aikoihin kun aktiivisesti yritin irrottautua alkoholinkäytöstäni. Olin tapani mukaan mahdollisen janon varalle ostanut pullon siideriä, joka lämpeni mukavasti taskussa. Kävelin Hakaniemen torin ohi; tarkasti ottaen sillä puolen katua, jossa STS:n pääkonttori sijaitsi esimieheni ja potentiaalisen presidenttiehdokas Ulf Sundqvistin aikaan. Eräässä katusyvennyksessä makasi silmät ummistettuina maailman pahuudelta, puolittain istuvassa asennossa kaveri, jonka päästä vuoti verta silleen kohtuullisesti, ettei häntä ohikulkijoiden tarvinnut sen vuoksi häiritä. Ravistelin kaverin hereille ja otin lämmenneen siideripullon taskustani ja sanoin: Taidat tarvita tätä.... Loppuikäni muistan sen kiitollisen katseen ja sopertelun jonka tulkitsin kiitokseksi. Itsellenikin jäi hyvä mieli.... Ei tarvinnut itse juoda... Joku voisi pitää tätä raamatunvastaisena; kun antaa jollekin käärmeen kun tämä pyytää leipää... Puolustaudun nyt ja vieläkin ammattini mukaan: Hän ei pyytänyt mitään."
1 kommentti:
Ihan mielenkiintoinen juttu. Minulla absolutistina ei olisi ollut edes tarjota tuota siideriä, saatika muuta vastaavaa. Mutta tuskinpa olisi minulta kolehtiakaan herunut, vaikka olisi pyytänyt.
Täytyypi laittaa harkintaan.., omia asenteitaan.., oiskohan kenties korjaamisenkin varaa.., tällakin saralla!?
Silti minua kiinnostaa enempi ajatus, miten muuttaa ihmisen elämä, vaikka hän itse ei sitä halua!? Ja ellei halua, olenko velvollinen omalta osaltani ylläpitämään ja tukemaan sitä elämän mallia, eli tässä tapauksessa, juomista!?
Lähetä kommentti