Kun kissa on pois, syövät hiiret toisensa

jormas: päivis kirjoitteli eilen, kun Matkakodista katosi osa sähköistä, että kaikkeen on varauduttu. On sillä lailla varauduttu, että ainakin jokaiselle tekniselle toiminnalle on vaihtoehto, joka mahdollistaa asumisen jatkamisen. Koska koko asumisemme Jokilaaksossa on osa isompaa kokonaisuutta, joka liikkuu Vaunu- ja Konttikoteihin ja ylipäätään liikuteltaviin asumismuotoihin ja niihin liittyvien tekniikoiden ja käytäntöjen testaamiselle, on varauduttava päiviksen kirjoittamalla tavalla. Sillä jos mikään ei koskaan pettäisi, ei oikeastaan olisi mitään testattavaakaan. Aika paljon pitää kuitenkin tulla lisää niin sanottuja ongelmia, että pakkaisime kimpsumme kesken talven. Käytännössä koko kaasujärjestelmä on vielä varalla, joka sekin mahdollistaa Matkakodissa asumisen. Mutta kaikki tämä tarvitsee sähköä, joten suurin riski on, että Fortumin sähköntuotanto pettää, jolloin on siirryttävä kotaan ja puulämmitykseen.Kaiken kokeilun keskellä tämä on ollut hyvin mielenkiintoinen talvi, johon olisin toivonut työnantajalta suurempaakin mielenkiintoa, sillä se on kuitenkin mukana hankkeessa yhtenä tärkeänä palana. Kiinnostusta olisin kaivannut ensisijaisesti siksi, että olisi ollut päiviksen lisäksi joku toinenkin työporukassa, jonka kanssa olisimme voineet vaihtaa mielipiteitä, etsiä ratkaisuja ja visioida uutta. Toki asialla on aina puolensa, sillä vain yhtä puolta ei ole olemassakaan. Kun ei ole kenen kanssa tuumata, ei tarvitse tehdä kompromisseja. Sehän on kaltaiselleni itsekkäälle ihmiselle mannaa.Toisena puolena vaikenemisen myötä tulee kyllä käsitys myös visiottomuudesta tai innostuksen puutteesta. Tosin se voi olla piilevääkin, sillä sitäkin on tullut viimeisten vuosien aikana maiseltua. Aina silloin tällöin olen nimittäin kokenut, että saan olla monessa mukana juuri niin kauan kuin siinä ei näytä olevat mitään järjeä. Ja kun järkeä tulee tai muutkin sen huomaavat, tulevat suuret saappaat keräämään sulkia hattuihinsa todeten mennessään, että me jatkamme tästä. Tai itse asiassa aina ei mitään toteamista tapahdukaan kuin siten, että saan itse todeta, että hanke on mennyt muihin ahneisiin suihin ja itse en ole ollut edes sen arvoinen, että joku olisi vaivautunut kertomaan siitä minulle.

Joka tapauksessa elämä on elämisen arvoista kaikkine kipeyksineen, joista ajan kanssa muodostuu kruununjalokiviä ja työkaluja omien, mutta myös muiden vaikeuksien voittamisen avuksi.

Jos elämä on tarkoitettu elettäväksi sitä kannattaa jatkaa silloinkin, kun tilanne on toivoton. Kerronpa tähän aiheeseen sopivan tarinan. Kerran kaksi hiirtä putosi puolillaan maitoa olevaan maitotonkkaan tai -ämpäriin. Ei mennyt kuin tovi, kun toinen totesi, että ei kannata, ylös ei päästä ja heitti henkensä astian pohjalle. Mutta toinen jatkoi toivotonta uimistaan ympäri ämpäriä vakaana päätöksenään, että uin niin kauan kuin jaksan. Ja kun aamu koitti, se istui kirnuamansa voikasan päällä ja neppaile kärpäsiä aamupalakseen.