Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulutarina 21. päivä

jormas: Olemme ristineet tavarahallit ynnä muut markkinapaikat, jotka ovat täynnä tavaraa, joilla ei mielesämme kukaan tee juuri mitään. Tai ainakin tulee aivan yhtä hyvin toimeen ilman kyseisiä tuotteita. Joka tapauksessa tapasimme täällä ystäväpariskunnan, jonka kanssa seikkailimme tämän päivän venäläisten romukaupassa, kiinalaisten romukaupassa ja vielä hännän huipuksi niin sanotuilla uivilla markkinoilla, joista kuva. Jotta näin voimme tehdä, vuokrasimme moottoripyörämme kumppaniksi skootterin.
Muutenkin tänään ehdittiin monenkinlaista muuta. Kävimme uimassa surffareiden ja muiden sen alan sukulaissielujen rannalla. Oli ilo katsella alan osaajia, jotka todella oivalla tavalla hyödyntävät ilmoja ja tuulia sekä vettä.
Moottoripyörälle vuokrasimme vuodeksi tallipaikan oikein hienon Condon alakerrasta. Näillä näkymin kylkiäisenä saamme aivan rannassa olevan allasosaston käyttöömme.
Viimein saimme myös nettiyhteydet toimimaan, joten suomalaiset joululaulut soivat nyt myös meidän thaikodissamme.
Mielemme alkavat niiden myötä hiljalleen virittymään joulutunnelmaan. 

Ei kommentteja: