Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 28. lokakuuta 2011

Sanaskoti

jormas: Tänään vierailin Sanaskodissa http://www.sanaskoti.fi/, joka oli monin tavoin esimerkillinen paikka. Kyseessä on hoitokoti, jolla on kristilliset arvot.
Olen joskus ja itse asiassa aika useinkin sanonut, että kolmas sektori on saanut aitoa kilpailuetua siitä, että usealla järjestöllä on aatteen palo, joka laittaa antamaan kaikkensa ja joskus vielä enemmänkin. Moni kristillinen järjestö on perustettu työnäystä ja kutsumuksesta.
Nykyisin kenttään on tullut mukaan pieniä, vikkeläliikkeisiä yrityksiä, joilla on takanaan tarkat pankkianalyysit ja niin edelleen, Sekä oman yrityksen palo, joiden kanssa kolmas sektori tällä hetkellä kilpailee.
Koin, että Sanaskodissa oli nämä molemmat yhdistetty oivalla  tavalla. Lisänä oli myös Sininauhasäätiössäkin hyvällä tavalla hyödynnetty käytäntö, jonka mukaan työntekijöiden sukulaisuus ei ole rasite, saati este työsuhteelle.
Kun menen vierailulle varsinkin uuteen paikkaan, on tapanani kätellä kaikki keitä tapaan. Työntekijät, asiakkaat, potilaat, luottamushenkilöt ja niin edelleen. Mielestäni näin pitääkin tehdä, mutta minulla on tavalleni myös muu merkitys. Kädenpuristus, joka usein pitää sisällään myös katsekontaktin kertoo usein todella paljon. Se kertoo sekä työntekijöistä että asiakkaista muun muassa, että pitääkö minun olla täällä vai saanko olla täällä tai jotakin siltä väliltä.
Sanaskodissa koin, että kaikki kokivat saavansa olla siellä. Se on kaikkinaisen motivaation ja talon hengen kannalta mahdottoman suuri voimavara.

Ei kommentteja: