Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kerjäläisten reviirit ja blogin lukijat

jormas: Eipä olisi pari vuotta sitten tullut ensimmäisenä mieleeni, että jos olisi tullut tarve kerjätä rahaa, niin Helsingin parhaat kerjuupaikat on jaettu reviireittäin romanialaisille mustalaissuvuille. Näin sanoi tämän päivän ykkössanomalehtemme. Eurooppa siis yhdentyy monin eri tavoin ja minä, kuten me kaikki olemme siinä mukana. Halusimmepa tai emme.
Jokilaaksoon on tänään ilmestynyt kolme uutta perheenjäsentä, josta päivis kirjoittanee enemmän tai ainakin jonkun sanan. Jos nämä uudet tulokkaat itsenäistymisen ja vapauden huumassa päättävät jäädä asumaan kanssamme, seuraamme heidänkin elämäänsä tällä palstalla.
Työhön liittyen on hyppysiin tarttunut todella mielenkiintoinen hanke Katajanokalla, jota työstän niin pitkälle kuin vähänkin on valoa tunnelin päässä.
Eilisen englanninkielisen pätkän laitoin blogiini siksi, että viimeisen tilaston mukaan tätä luetaan Yhdysvalloista ja Thaimaasta käsin yhteensä enemmän kuin Suomesta. Olisi tosi mukava saada edes jotain kommentteja lukijoilta.

Ei kommentteja: