Kun mikään ei ole tarpeeksi

Jossakin laulussa sanotaan, että "huominenkin tulee, jos ei ajattele eilistä". Sitä yöllä pohdin, kun mietin suuria pienen ihmisen pieneltä paikalta. Sillä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon jäsen miljardööri Elon Musk kirjoitti suorasanaisesti lauantaina X:ssä kannattavansa Yhdysvaltain eroa Yhdistyneistä kansakunnista eli YK:sta ja sotilasliitto Natosta. Ajattelen, että nykyisten big bossien valtaväylillä vauhtisokein silmin saattaa huominen ennennäkemättömän monelta jäädä näkemättä, jos nimenomaan ei ajattele eilistä.

Viimeksi maailma on ollut tulessa toisessa maailmansodassa, jossa järjenvalo löytyi vasta pakon edessä, kun jenkit pudottivat atomipommit Japaniin surmaten mielettömän määrän soppaan syytöntä tavallista kansaa. Nyt sama maa tahtoo Panavan kanavan ja Tanskalta Grönlannin vaikka aseiden avulla.

Jälkijunaan ei jää Venäjän Putinkaan, joka haluasi pyyhkäistä Ukrainan maailmankartalta tai omaan taskuunsa ja palauttaa vähintään Neuvostoliiton rajat. Jos näin käy, silloin ei paljoa paina vaakakupissa Suomen suuriruhtinaskuntakaan.

Kun isot maat alkavat jakaa itsenäisten valtioiden rikkauksia itselleen, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella samalle kupille haluaa myös vähintään kaksi yhteisen pallomme väkirikkainta maata, Kiina ja Intia. Siinä jaossa Eurooppa vain tuumailee kuinka pysyä tästä vallanjaosta erossa mahdollisimman pienin vaurioin. 

Vaikka jossittelusta vain harvoin on suurta hyötyä, voi joskus olla silti hyväksi jossitella ja katsoa eiliseen. Oli nimittäin pienestä kiinni, ettei maailmankirjoja kirjoitettu aivan uudella lailla, jos jenkkien sijaan ydinaseen olisikin saanut käsiinsä Saksan Aadolf Hitler.

Vaikka ymmärränkin, että Ukrainan kansa taistelee olemassaolostaan ja itsenäisyydestään, en usko asialle olleen hyväksi Volodymyr Zelenskyin päreiden polttaminen Trumpin edessä Valkoisessa talossa maailman sitä katsellessa. Vaikka saikin molemminpuolisen kunnioituksen puutteen vuoksi alamittaista kohtelua.

Että ymmärtäisin isoista asioista edes jotain, teen niihin sen kokoiset viitekehykset, että käsitän. Kerran rakensimme Jyväskylässä pari, kolme pienkerrostaloa, johon tarvitsimme roppakaupalla lainarahaa. Kiersin Jyväskylän Kauppakadun tuntumassa kaikki viisi pankkiryhmää läpi väärällä tavalla ja ennen kaikkea asenteella voimieni tunnossa. Yksikään rahoittaja ei ollut valmis antamaan kolikkoakaan lähes  varattomalle Jyväskylän Katulähetykselle.

Oli tullut aika katsoa peiliin. Silti en lähtenyt pois. Vaan menin itseeni ja kiersin samat pankinjohtajat läpi uudella, nöyrällä asenteella. Hattu kourassa käytöstäni hieman anteeksikin pyydellen. Uutena eväänä pyyntöön oli, että saisimmeko rahoituksen, jos muutkin pankit lähtevät mukaan ja kaupunki takaa lainat? Kaikki tekivät myönteisen päätöksen ja puuttui vain kaupungin takaus.

Niinpä lampsin kaupungintalolle apulaiskaupunginjohtaja Ahti Vielman luokse, jolle esitin asiani. Tähän hän, että ei sinulla sitten tullut mieleen kysyä ensin kaupungin kantaa? Tähän minä, että tuli kyllä, mutta ajattelin, että siinä järjestyksessä ei tarvitsisi mennä pankkeihin lainkaan. Tähän Ahti sanoi sen olevan kyllä totta, sillä kaupungilla ei ole tapana taata tällaisia hankkeita. Sanoin ymmärtäväni sen ja senkin, ettei kaupungilla ole myöskään tapana jättää puoltasataa kaupunkilaista kadulle. Saimme takaukset ja Kuokkalan Takalaittomaan valmistui monta kotia.

Ajattelen, että ilman Yhdysvaltojen tukea saattaa Ukrainalle ja sen jälkeen monelle muullekin maalle käydä köpelösti. Sanasota Yhdysvaltain presidentin kanssa ei auta aseavun saannissa, vaikka kohtelu ei parasta mahdollista Valkoisessa talossa ollutkaan. Ehkä Ukrainan presidentinkin pitäisi katsoa laillani peilistä, niellä ylpeytensä ja ymmärtää, että eripuralla jenkkien kanssa ei sotaa voiteta, mutta saatetaan hävitä.

Googol

Google alkoi Stanfordin yliopiston tohtoriopiskelijoiden Larry Pagen ja Sergei Brinin tutkimusprojektina tammikuussa 1996. Heidän ideansa oli parantaa Internetin hakua analysoimalla verkkosivustojen välisiä suhteita ja näin parantaa hakutuloksia. Yrityksen alkuperäinen osoite oli eräs autotalli Menlo Parkissa Kaliforniassa. Googlen nimi on peräisin lukusanasta googol, joka äännetään englannin kielessä samalla tavalla. Googol taas on luku, jossa numeroa 1 seuraa sata nollaa. Luvulle nimen keksi amerikkalainen matemaatikko Edward Kasner kuullessaan sanan yhdeksänvuotiaalta sisarenpojaltaan Milton Sirottalta. 

Google on laajentanut valikoimaansa sekä kehittämällä uutta että ostamalla pääomallaan pienempiä Internet-palveluiden tarjoajia.Yksi varhaisimmista hankinnoista oli Pyra Labs, Blogger-blogipalvelun kehittäjä. Oston myötä Blogger-palvelusta tuli ilmainen. Sinne olen kirjoittanut lähes 5000 blogiani eikä loppua näy. Sillä mitä kauemmin elän, sitä kauemmin kirjoitan ja vanhemmaksi tulen. Kirjoittaminen onkin leppoistamisen lisäksi tärkein ja aikaa vievin päivittäinen harrastukseni.

Google haku-palveluineen, valtavine tietomäärineen, navigointikarttoineen ja kielenkääntäjineen on ilmaista. Joten lienee kohtuullista, että vähintään siedän sen mainoksia ja vastavuoroisesti teen kaikkien käyttöön arvioita käymistäni paikoista sekä otan valokuvia omaksi ja Googlen välittämänä muidenkin iloksi ja hyödyksi.

Googlen liikevaihto on miljardeissa Suomen valtion budjetin luokkaa. Google Ads -mainonnassa maksetaan Googlelle jokaisesta yksittäisestä klikkauksesta. Suomessa keskimääräiset klikkihinnat ovat noin euron luokkaa, mutta hinnat vaihtelevat toimialoittain suuresti. Samaan leiriin kuuluu YouTubekin, jossa musiikkikappaleiden keskellekin ängetyt mainokset eivät liene kenenkään mieleen. Tosin rahalla pääsee niistäkin eroon ja ilmaiseksi koko musiikin välittäjästä.

Mutta kaikista sähköisistä kotikäynneistä tai ainakaan niiden maksamisesta ei pääse hevin eroon, vaikka kuinka laittaisi ovet visusti säppiin. Yksi tälläinen kuokkavieras on Yle-vero, jota minäkin maksan eläkkeestäni 160 euron verran vuodessa. Vaikken haluasi olla missään tekemisissä kyseisen, eräällä tavalla valtion mammuttiloiseläjän kanssa. Jos et vapaaehtoisesti maksa, tulee vouti ja vie väkisin. 

Tarkemmin ajatellen tosin voi olla hyväkin, että markkinavoimien lisäksi joukossa on ainakin yksi tiedonjakaja, jonka veronmaksajat kustantavat. Ollaan sen puolueettomuudesta sitten mitä mieltä tahansa. En nimittäin kykene selittämään Trumpin ja Putinin kansansuosiota kuin sillä mitä kansalle syötetään.

Eikä joku Elon Muskaan Twitteriä ostanut miljardeilla dollareilla ainoastaan omaksi iloksi. Vaan aivopestäkseen rahvasta ja saadakseen yhä lisää valtaa. Taitaapa Trumpillakin olla oma, sähköinen somekanavansa. Aika monissa maissa ei kukkulan kuninkaaksi tai kuningattareksi  pääsekään, saati pysy siellä ilman tiedotusvälineitä. Varsinkaan, jos ehdolle asettanut puolue menettää äänestäjiään presidentin vuoksi. 

Elämää on mukava elää

Bangkokin oikein mukava reissu on takana ilman pienintäkään vastoinkäymistä. Vaikka juna keikkui Phatthalungiin palatessa yhdessä vaiheessa siihen malliin, että heräsin, kun olin pudota yläpetistä käytävälle. Täysinäinen joukkoliikenneväline oli puolisen tuntia myöhässä, vaikka minuutilleen aikataulun mukaan lähdettiinkin.

Silti ehdimme oikeaan aikaan tutulle thaiaamiaiselle  Breakfastplaceemme. Siellä ihmettelin, kun Tata selitti innokkaasti reissusta ja väki purskahti hersyvään nauruun ilmiselvästi jostain minuun liittyvästä. Tätä tivasin ja kävi ilmi, että Morakot kertoi väelle minun kantaneen kaulassa 1000 kilometriä kuvan kulkijakoirien lahjontapussia. Ja saman matkan takaisin, kun kohdalle ei sattunut Big Cityssä ainuttakaan irtokoiraa 🐕.

Huomaan pitäväni vuosi vuodelta ja reissu reissulta yhä enemmän Phatthalungista. Vaikka rakastan myös synnyin- ja nykyisin tällä hetkellä vain kesäkotimaatani.

Se on tullut selväksi, että väkijoukoissa en viihdy. Olisikin kammotus asua minkä tahansa kaupungin ytimessä, vaikka pidän lapsista ja senioreista. Mutta pidän lisäksi kaikesta luonnosta kasveineen ja eläimineen. Tosin on ollut aika jolloin kuvittelin ja haaveilin asuvani Helsingin Forumissa tai Jyväskylän Väinönkeskuksessa. Olisin vaan laskeutunut alas kodistani aamutossut jalassa johonkin kauppakeskuksen kahvilaan aamupuurolle.

Nykyisin asun kevään, kesän ja alkusyksyn keskellä perustamaani Jokilaakson luonnonsuojelualuetta Merikonttikodissani. Seniorielämän leppoistamiseen ja kolonaisvaltaiseen velttoiluun se on täydellinen paikka, kun ei saa juurikaan edes pajua taittaa.

Jotain saman tapaista on Morakotin omakotitalossa, vähän minunkin talvikodissani. Jonka pihapiiriin olen lahjonut ystävällisyydellä, makupaloilla ja vähän enemmälläkin naapureiden vapaat kissat ja kanat kukkoineen sekä yhden arkajalkakoiran. Hienointa minulle maassa ovatkin vapaat kotieläimet, vaikka karjan sierainten läpi talutusnaru kulkeekin.

Joka tapauksessa entistä vähemmän ymmärrän monen maan koirien ja kissojenkin kiinnipitovimmaa. Sillä muistissa on Suomen kylien koirat, jotka nauttivat vapaudesta ja palasivat koteihinsa iltaruokailun aikoihin.

Kun ajattelen Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttejä, jollakin lailla ymmärrän heitä tai ainakin ihmismieltä. Sillä monessa meistä asuu pikku Putin tai Trump, joka haluaa hallita kaikkea missä kynnet suinkin pitävät. Kevään lumen alta paljastuvista koiranpaskoista lähtien. Puhumattakaan kanssakulkijan liian pienestä tai suuresta nopeudesta ja väärällä kaistalla ajamisesta. Joku hukkaa osan legopalikoistaan siitäkin, kun ventovieras suomihemmo tai -hammotar kysyy Facebook-ryhmässä saako Pattayalla jostakin hernekeittoa tai karjalanpaistia?

Bangkok on Big City

Tänä aamuna on kaksi kolmesta Thaimaan pääkaupungin matkayöstä takana. Takana on yö junan makuupaikalla ja yö Grand Tower Inn Rama 6 hotellissa. Mukava, iso ja iäkäs hotelli, jossa oli ja on yksi matkani kohokodista. Nimittäin uima-allas talon katolla ja näköalat sen mukaiset. Yli laupungin, jonka laitaa ei näy ilmanlaadultaan kehnossa Big Cityssä. Koosta kuitenkin kertoo jotain, että väkiluvultaan se on 10 x Helsinki, Espoo ja Vantaa yhteensä.

Siihen mahtuu lukematon määrä tarinoita, joista Morakotin ja minun  viisumin hakemusmatka on yksi uusimmista. Muistelen, että aiemmalla kerralla matkasimme 10 kilometrin matkan rautatieasemalta viisumikeskukseen eestaas Tuk-tukilla ja muilla takseilla. Mutta nyt oli t-paitaan tarttunut TeeKoon jakamaa uutta tietoa.

Nimittäin https://www.thailandtrains.com/bang-sue-grand-station/ pohjakerroksesta metron Blue Linellä voi kulkea ilman vaihtoja viisumikeskus VFS GLOBALIN kellariin 45 bahtilla per lärvi. 

Viisumikeskuskuksessa ottivat valokuvan Morakotista 200 bahtilla sekä yhden puuttuvan kopion passista. Muuten paperit liitteineen olivat ainakin tässä vaiheessa kunnossa. Sanoivat Globalissa, että on paljon Suomeen menijöitä, joten kestää kolmisen viikkoa ennen kuin päätös tulee. Niin tai näin, kunhan vaan tulee myönteisenä, näin luonnollisesti toivomme. Minkäänlaista varsinaista rahastusta en palveluissa kokenut, vaikka siitä joku puhuukin ja vaikka keskuksen kahvilassa ei saanut istua ellei mitään ostanut. Voihan sitäkin tietysti rahastuksena pitää, sillä muita istuimia ei odottajille 4. kerroksessa ollut. 

Kaupungilla pyöriessämme kävimme jossain temppelissä ja minäkin laitoin syntymäpäiväni tiistain 16.05.1950 muistoksi pienen keinovirran vietäväksi lumpeenkukan näköisen, palavan kynttilän 20 bahtilla. Mitä sitten merkinneekään paikallisessa filosofiassa. Ehkä ne tuovat buddhalaisen uskomuksen mukaan onnea elämään. Mutta sinne jonnekin menivät veden kuljettamana, Morakotin ja Jormaksen pikku tuikut rinta rinnan.

Tähän saakka kaikki on toiminut ilman pienintäkään vastoinkäymistä, vaikka hammastikulla kaivelisi. Sekin on ennenkuulumatonta, sillä totuttua itseäni on, että joka kerta, kun on jotain pitänyt matkalle pakata, jotain on myös unohtunut. Toisaalta voi olla niinkin, etten alati hiipuvan muistini ansiosta aina muista mitä olen unohtanut 🤣🤣.

Viisi kuukautta on mennyt evakossa Suomen talvesta ja kuukausi on jäljellä. Jos kaikki menee kuten vuosi sitten, Jokilaaksoon palaan suunilleen yhtä matkaa tai ainakin aikaa Jokilampien monivuotisen pariskunnan kanssa. Joutsenet omin ja minä Finnairin siivin. Suomen kesässä odotan oikeastaan vain kahta asiaa. Morakotia ja joutsenten sekä muiden vesilintujen kanssa uimista. Morakot istuu ja katselee laiturilla pyyhettäni pitäen, sillä hän ei Jokilampiin pulahtelusta nauti peläten ison kalan tai krokotiilin purevan. 

Yö, hämärä sen molemmin puolin ja suden hetki

Suurimmassa osassa maapalloa hämärä esiintyy kaksi kertaa vuorokaudessa, ennen auringonnousua (aamuhämärä) ja auringonlaskun jälkeen (iltahämärä). Iltahämärän alkuvaiheessa tapahtuu sininen hetki, joka on erityisen suosittu valokuvauksen ajankohta. Napapiirin ja napojen välisellä alueella, jossa Aurinko ei kaamosaikana lainkaan nouse, on vuorokaudessa tällöin vain yksi hämärä keskipäivän aikoihin, kun Aurinko on vain hieman horisontin alapuolella. Useita leveysasteita napapiirin toisella puolellakin ei keskikesällä tule lainkaan täysin pimeää, vaan iltahämärä vaihtuu suoraan aamuhämäräksi. Tietyillä alueilla napojen läheisyydessä on jonkin aikaa syyspäiväntasauksen ja kevätpäiväntasauksen tienoilla hämärää ympäri vuorokauden.

Sininen hetki (ranskaksi l'heure bleue) on valoilmiö, joka on havaittavissa hämärässä sekä aamulla että illalla, varsinkin talvella, kun auringon valoa siroaa epäsuorasti ilmakehän kautta. Valo on sinertävää, ei koska lyhyet aallonpituudet siroavat eniten, kuten usein edelleen väitetään, vaan otsonin aiheuttaman Chappuis-absorption takia. Sininen hetki kestää pohjoismaissa noin 40 minuuttia (eteläisemmissä maissa lyhyemmin), eikä sitä esiinny joka ilta muun muassa pilvisyyden vuoksi. Sinistä hetkeä on kuvattu, paljolti saamansa melankolisen sivumerkityksen yhteydessä, eri taiteenlajeissa, kuvataiteen lisäksi muun muassa kirjallisuudessa.

Kummitusten uskottiin näyttäytyvän etupäässä öisin, vaikka syytä siihen ei ymmärrettykään. Selityksiksi tarjottiin esimerkiksi niiden yhteyttä helvettiin ja paholaiseen, tai Auringon kuumuuden vahingollista vaikutusta. Kun usko kummituksiin alkoi vähetä 1700-luvulta alkaen, alettiin ajatella että ihminen kuvitteli näkevänsä kummituksia öisin, koska yön pimeys ohjasi hänen ajatuksensa erilaisiin synkkiin asioihin. Yö on kansanuskomuksissa myös noitien ja noitasapattien aikaa. Hyväntahtoisia yön hahmoja ovat esimerkiksi nukkumiseen liitetyt Nukkumatti ja kotitontut. Lastensaduissa lelut saattavat yöllä herätä henkiin.

Moni uskoo, että nukkumaan meneminen oikeaan aikaan takaa laadukkaan yöunen. Silti monelle on tuttu sama turhauttava ilmiö – aamuyöllä herääminen, yleensä klo 3.00 ja 5.00 välillä – jonka jälkeen on hyvin vaikea saada enää unta. Vaikka tämä saattaa tuntua sattumalta tai huonolta onnelta, todellisuudessa ilmiöllä on syvempi merkitys. 

Aikaväliä unen ja alitajunnan rajamailla klo 3.00–5.00 kutsutaan joskus ”suden hetkeksi”, ruotsalaisen ohjaajan Ingmar Bergmanin samannimisen psykologisen kauhuelokuvan mukaan. 

– Se on hetki yön ja aamun välillä, jolloin useimmat ihmiset kuolevat, jolloin uni on syvimmillään ja painajaiset todellisimmillaan. Se on aika, jolloin unettomia vainoavat pahimmat ahdistuksensa, jolloin kummitukset ja demonit ovat voimakkaimmillaan. Suden hetki on myös aika, jolloin suurin osa vauvoista syntyy, Bergman kuvaili.

Professori Birgitta Steenen mukaan termi juontaa juurensa ruotsalaisesta kansanperinteestä, jossa suden hetki viittaa hetkeen ennen aamunkoittoa. Perinteen mukaan tämä ajankohta liittyy sekä kuolemien että syntymien lisääntymiseen.

Viime yön vietin junan makuuvaunun yläpetillä verhojen takana. Välillä nukkuen, välilä valvoen sekä kuunnellen kiskojen kolinaa ja vaunun heiluntaa kokien liki 1000 kilometrin matkan Phatthalungista Big Cityyn eli Bangkokiin. Tarkoitus on tuupata Morakotin 90 päivän viisumihakemus liikkeelle, josta kerron ehkä huomenna. 

Suomen suven taikaa

Eilen luin Keskisuomalaisesta Tuomiojärven Lehtisaaresta artikkelin, joka palautti mieleen voimakkaita muistoja. Ne tulivat uniinikin niin vahvoina, etten yöllä herätessäni heti muistanut missä olin ennen kuin avasin silmäni. Saman lehden sivuilta anastin myös kuvityskuvani ilman lupaa. Saaren lisäksi päihdetyön ajasta ei jäljellä ole kuin muistot. Koska nuoret tai heidän käytössään päärakennus paloi poroksi vastoin ennusteita. Sillä Lehtisaaren ollessa alan miesten ja naisten käytössä ei tulipalo edes uhannut, vaikka tupaa kuten rantasaunaakin lämmitettiin puilla. Joka sekin on lähes entisellä paikalla näköjään kokonaan uusi.

Mutta emmehän me polttaneet purkutoimion saanutta omakotitaloakaan, jossa oli valtakunnan ensimmäinen päihdetyön päiväkeskus. Vaikka olohuoneeseen lämpöä toi pystyuuni ja keittiöön hella. Pihamökissä asusti kaikille rakas Olga-mummo, jonka luokse kesäisin joskus silmän välttäessä ui saaresta ja juoksi läpi kaupungin omia aikojaan Liisan ja minun saksanpaimenkoira Biba.

Kesäisin oikeastaan asuin huvilateltassa Lehtisaaressa, jossa Liisakin vietti paljon aikaa. Eläväksi on mieleen jäänyt, kun olimme jo aloittamassa soutumatkaa mantereelle vaimoni muistaessa käsilaukun jääneen tupaan. Sitä lähdin noutamaan ja kuulin oven läpi Aroma sätkätupakan karhentamalla äänellä: "On sillä Jormalla vaan hieno vaimo". Tähän toinen, että miten niin? No, sehän kohtelee meitäkin kuin ihmisiä, vastasi Aromamies.

Tapoihini kuului oikeastaan joka kesäilta istua Lehtisaaren saunan jälkeen katoksen penkillä, nauttia ilta-auringon laskusta ja polttaa piipullinen. Kun pääsin paheesta irti, olin jo menossa diakoniajohtaja Veijo Pesosen luokse sanomaan saarisopimuksen irti. Sillä kaikesta ja varsinkin saunomisesta oli mennyt hohto, kun piipullinen ei kuulunut enää elämääni.

Ei kulunut montaakaan vuotta, kun hurahdin saman järven rannalla olevaan, entisen kaupunginjohtaja Järvisen entiseen ja vaatimattomaan Leponiemen kesäpaikkaan. Eniten siinä viehätti soutumatkan poisjäänti, sillä autolla voi ajaa pihaan saakka. Joten seurakuntanuoret saivat saarensa takaisin ja päihdetyöni jakoi sen jälkeen Leponiemen kaupungin nuorten kanssa. Heitä näkyi noin kerran vuodessa parin päivän ajan aggrekaatteineen, sillä sähköttömyys ei istunut nuorisotyöntekijöiden toimenkuvaan.

Myöhemmin tasasin Leponiemen käyttöä paikallisen A-killan kanssa, joka taitaa isännöidä sitä nykyään yksin. Sillä Katulähetyksen toimintoja on karsinut muukin kuin raha. Kolmisen vuotta sitten paikan ollessa lukittu, ajoin peltikatottoman ja takapenkittömän osa-auto Marttini huvilan viereen. Pystytin pienen, punaisen telttani terassille ja kävin saunarannassa nakuna yöuinnilla ilman saunaa. Muistelin mennyttä aikaa, joka ei koskaan enää palaa, otin osani Suomen suviyön taioista ja voin sekä nukuin hyvin.

Blogimaailmani apulaiset, osa 2

Eilen kirjoitin vähän pirkoista ja kertuista ja nyt kerron muutaman rivin lisää. Seitsenpistepirkko on Suomen kansallishyönteinen. Se valittiin vuonna 1996. Seitsenpistepirkon lisäksi Suomessa elää yli 60 muuta leppäkerttulajia.Pisteiden määrä kertoo ainoastaan, että kysymys on eri leppäkerttulajeista. Kaksi yleisintä ovat kaksipistepirkko ja seitsenpistepirkko. Suurimmalla leppäkertulla, liki senttimetrin pituisella isopirkolla pilkkuja on selässä peräti kymmenen kappaletta. Luulen, etten ole koskaan nähnyt sitä.

Blogimaailmani ykkösapulainen tai peräti kumppani on tällä herkellä Samsung Galaxy S22 Ultra, jolla kirjoitan, usein päiväkirjanomaiset blogini. Samalla välineellä otan valokuvat, joita on laitteessani pilvipalveluineen tuhansia ja taas tuhansia. Lisäksi käytän paria ilmaista kuvapankkia, joiden avulla täydennän Bitmojini kanssa kuvituskuvatarjontaa. Itse ottamiani valokuvia annan vastapalveluksi myös Googlen käyttöön.

Valokuvaamisen lisäksi menee aikaa blogiaiheiden tuumailuun ja viimein valintaan. Siinä merkittävä apulainen on Google, josta löytyy tietoa aiheesta kuin aiheesta. Joskus pohdin aika tavalla kirjoituksen runkoa, mutta monesti vain kirjoitan. Sitä johtunee, että päästyäni kirjoituksen loppuun, huomaankin kirjoittaneeni välillä aivan muusta kuin aloittaessani ajattelin.

Kirjoitan kömpelöllä yksisormijärjestelmällä yleensä aamuisin siten, että laitteeni myös ehdottaa sanoja. Silti tulee paljon virheitä, joita korjailen päivän ja illan mittaan. Viimeiset vielä seuravana aamuna. Joten se kaikki aika minkä käytän some- ja blogimaailmaan olisi helposti kokopäivätyötä. Pidän siitä paljon ja se on mahdollisesti tärkein säännöllinen tekemiseni joutenolon lisäksi. Älylaite ja joutenolo seuraavatkin kaikkialle mukanani. Jos ei ole nettiyhteyttä, kirjoitan varastoon ja keskityn leppoistamiseen. Julkaisen, kun palaan ihmisten ilmoille ja löytyy yhteys muuhun maailmaan. 

Kun ja jos haluaa oppia poimimaan teksteistäni ironian, sarkasmin sekä provosoinnin, jää jäljelle omituinen huumorini, tosiasioita mielipiteineen ja kirjoitusvirheineen, kuitenkin ilman isompia asiattomuuksia.

Joskus aikaisemminkin olen pyytänyt ja sanonut, että jos joku haluaa kirjoittaa satunnaisesti tai säännöllisesti Elämän tähden blogeja kanssani samaan paikkaan, on hän sydämellisesti tervetullut omalla nimellä tai ilman ja julkaisen jokaisen. Säännöllisempi kirjoittaja lakkaisi olemasta apulainen ja hänestä tulisi kirjoituskumppani, jolle luon tarvittaessa omat tunnukset.

Blogimaailma ja tärkeimmät apulaiseni siellä

Olen kirjoittanut blogeja nykyiselle blogspot-alustalle pitkälti toistakymmentä vuotta. Ensin vuoropäivin Päiviksen kanssa, mutta jo vuosia yksin joka päivä. Lukijoita tai oikeammin lukukertoja on ollut toista miljoonaa, joka ei päivää kohden ole kovinkaan paljoa. Mutta yli kymmenen vuotta joka päivä on paljon. Ehkä se on jokapäivä-sarjassa ainakin jonkinlainen ennätys.

Yksi huomaamaton, mutta ehkä joillekin tärkeä apulaiseni on sivuilla oleva Translate-linkki, jonka avulla tekstini kääntyy lähes kaikille kielille. Tunnistepalkissakin on oma viehätyksensä, vaikken ole vuosiin lisännyt hakusanoja, sillä ajattelin niitä olevan riittävästi. Ehkä ajattelen lähipäivinä asiaa uudelleen.

Vaikka ruumiillisen kunnon hoitaminen on retuperällä, pyrin harjoittamaan aivovoimistelua, jonka tärkein muoto on kirjoittaminen. Aiheita päivittäin miettiessäni saatan ihmetellä leppäkertun tai seitsenpistepirkon pisteiden määrää. Ensin ajattelen ja sitten yritän selvittää miksi muuten samannäköisellä on pisteitä vain kaksi seitsemän sijaan. Saapa nähdä joutuuko tasa-arvovaltuutettu etsimään Kertulle ja Pirkolle uudet nimet, jotka eivät viittaa sukupuoleen. Ehkä joulupukistakin tulee silloin jouluhenkilö, sillä pukkihan on urospuolinen vuohi. 

Mutta vaikka kuinka harjoitan aivovoimistelua, on liki 5000 blogin joukossa tahallista ja tahatonta toistoa. Isona apuna ovat Bitmoji, jolla välillä kuvitan sekä nettiuutiset ja -lehdet, joista ammennan aiheita blogeihini välittämättä muiden kiinnostuksista. Toki olen hyvilläni jokaisesta lukijasta ja lukukerrasta.

Eräänlainen aivokuntosalini on ristikkomaailma, jossa tällä hetkellä eniten harjoitan korvien väliäni Suomen Kuvalehden joka päivä julkaiseman sudokun parissa. Kyseinen aikakauslehti onkin lähes ainoa tilaamani aviisi, josta minulla on kaikki digiversiot. Liitän tämänpäiväiseen kirjoitukseeni vakuudeksi joulukuun 1916 näytenumeron kannesta kuvan.

Tärkeä kirjoittamisen apuväline on muiden elämöinti somessa, joista ilman aivonystyröiden hierontaakin löytyy aina aiheita. Niiden puute ei olekaan blogien  ongelma, vaan se, että minun pitää syttyä, jotta saan kirjoituksen eläväksi itselleni. Ilman mielenpaloa en nauti enkä kirjoita. 

Sitäkin välillä pohdin mistä johtuu ja tulee tarve oman elämän lisäsi elää muiden menoa ja ajaa netissäkin toisten autoja vaikka kiertoliittymässä toisella puolen maapalloa. Tai kun joku kysyy neuvoa asiallisesti itselle epäselvässä asiassa ja kirjoittaa matkustavansa Thaimaaseen, niin eniten neuvoja läksytysten saattelemena hän saa oikeinkirjoituksesta. Vaikka jokainen on ymmärtänyt hänen olevan matkalla Thaimaahan.

Tämäkin aihe siemaisi mukaansa harhapoluille, joten saatan oikoa päivän ja tulevan yön aikana aivoistani solmuja ja palata huomenna aiheeseen. Sillä kirjoittamien on tyhjänpäiväisen ja sangen tarpeettoman, mutta ainutlaatuisen elämäni leppostamisjakson tärkeimpiä sisältöjä.

Somemaailma

Sosiaalisen median huvituksen ykkösfoorumini on Facebook ja siihen tiivisti kytketty Messenger, jolla chattailun lisäksi myös soittelen Suomeen ja vaikka Brasiliaankin silloin tällöin. Kavereita Facessa minulla on tällä hetkellä kolme ja puolituhatta sekä seuraajia kolmasosa enemmän. Seuraan itsekin aika monia, kuten oheisesta kuvakaappauksesta voi havaita.

En silti oikeastaan ole koskaan harrastanut missään millään lailla minkäänlaista kaverikeräilyä. Muutaman tuhannen Faceporukkani on kertynyt koska olen hyväksynyt joukkoon, kun joku on sitä pyytänyt. Heistä vain pieni osa on tuttuja tai olen edes nähnyt livenä. Muistelen, että ainoastaan yhden ainokaisen olen poistanut hänen jatkettua lopettamispyynnöistäni huolimatta ulkopuolisen henkilön henkilökohtaisuuksiin menevää solvaamista.

Luulen ja tiedänkin, että aika iso osa someväestä vain seuraa toisten tekemisiä ja jutustelua sanomatta tai kirjoittamatta sanaakaan. Kunhan kokee olevansa mukana somemaailman sykkeessä. Mutta niinhän se on Kahvila Hyrylän aamuisin kokoontuvan Munallisten Marttakerhonkin kanssa. Joku on paljon äänessä ja joku ei oikeastaan milloinkaan. Joskus joku intoutuu viikosta toiseen pitämään yllä keskustelua sillä sävyllä, että toinen saattaa vaihtaa toviksi toiseen aamukahvipaikkaan. Kunnes palaa mielestään tulehtuneen ja kuumentuneen keskusteluilmapiirin jäähdyttyä takaisin tuttuun pöytäänsä 👌. 

Olen muutaman keskusteluryhmän tai sen tapaisen ylläpitäjä ja minua oikeastaan harmittaa vain yksi asia. Se on henkisesti keskenkasvuisten muutaman hengen äijäkööri, jossa ei juuri naisia ole. Tai sitten he ovat viisaampina vaiti. Kun joku "erehtyy" kysymään mitä tahansa asiallisesti, niin jos ei ensimmäinen, niin viimeistään kolmas kommentti on syvältä sieltä, jossa päivän ja järjen valot ovat yhtä harvinaisia.

Vaikke eräänlainen suupaltti olenkin, tiedän taatusti myös mitä on yksinäisyys. Ja tiedän senkin, että itse kokemani ei ole ainoa lajissaan. Lisäksi tiedän, että vaikka sosiaalinen media ei vieressä olevan, elävän ihmisen väärti olekaan, on siinä jotain ainutlaatuistakin. Se hiljenee napin painaluksella niin pitkäksi aikaa, kun tahdon ja herää taas henkiin halutessani.

Jos löytäisin hieman itseäni enemmän älylaitteista ymmärtävän kaveriksi, niin lähdettäisiin kiertämään senioriyhteisöjä ja yksinäisten koteja. Opetettaisiin seuraa kaipaavia tekemään nettiin oma profiili ja ohjattaisiin somemaailmaan lumoihin, jossa kukaan ei ole yksin kuin omasta tahdosta. 

Närästyksen aiheena netin maksumuurit

Eilen kirjoitin palaavani tänään maksuttoman tiedonsiirron yhteen tai pariin närästyksen aiheeseen. Kas tässä yksi niistä. Nettimainokset ovat saaneet joukkoonsa uuden, monia ärsyttävän, mutta ilmeisen tehokkaan tavan, sillä eihän se muuten eläisi, yleistyisi ja voisi hyvin. Nimittäin maksumuurin takana olevat julkaisut, artikkelit ja uutiset. Kieltämättä varsinkin alussa ne närästivät minuakin, kunnes käsitin sen olevan epäsuora tapa, joskus sosiaalipornonkin avulla myydä vaikkapa lehtiä. Vieläkin omaa sisintä riipii välillä, kun joku julkaisija on saanut minut nielaisemaan madon koukkuineen laittamalla nettiin jostain kirjoituksesta muutaman rivin tai pitemmänkin pätkän herkulliseksi makupalaksi.

Kieroa on se, että moni on tottunut mainoksiin, joissa kehutaan myytävää palvelua tai tuotetta. Nyt ei näin ole, vaan saatetaan kertoa jonkun häistä tai vaikka kuolemasta muutama lause. Kunnes teksti häipyy hämärään ja tilalle tulee "jos haluat lukea loputkin, tilaa se ja se sillä tai tällä hinnalla, niin saat loppuvuoden lehdet kaupan päälle".

Kun aikoinaan olin myyjänä mattoliikkeessä, oli sinne tulevilla asiakkalla usein tarve tullessaan. Mutta kun pölynimurikauppias myi ovelta ovelle imureita, piti ensin myydä tarve ja sitten tuote. Mainitut netin lehtikauppiaat eivät herättele suoraan tarvetta ostaa lehti, vaan ihmisten uteliaisuuden. Kuinka Hallis Harkimo ja Ilkka Lipsanen pärjäävät nuorten elämänkumppaneittensa kanssa jne. 

Eräänlaisia tämän markkinointitavan suomalaisia edelläkävijöitä ovat netissä Iltalehti ja Ilta-Sanomat maksullisine plussineen ja extroineen. Jälkijunassa ei kulje Hesari eikä vain nettiversiona ilmestyvä Thaimaan Suomalainenkaan.

Ihminen on tämänkin suhteen välillä outo lintu. Kun sanoma- ja aikakauslehdet markkinoivat tuotteitaan mainitulla tavalla, se harvoin ainakaan näkyvästi harmittaa ketään. Mutta jos linkitän ylläpitämilleni sivulle jonkun artikkelin, jota ei maksamatta pääsekään lukemaan kokonaan, niin lähes aina joku parahtaa. Jopa niin, ettei pitäisi edes julkaista Face-ryhmässä mitään mitä ei pääse lukemaan maksutta.

Langattoman tiedonsiirron maailma

Thaimaan maaseudulla, kaukana turismipaikoista ja turisteista moni asia on toisin ja moni samalla tavalla. Samalla tavalla hyvin monella on lapsista lähtien käytössä taskukokoiset älylaitteet. Joita moni sanoo matkapuhelimiksi tai vain puhelimiksi. Vaikkei laitetta puheluihin juuri käyttäisikään. Näin on omakin laitani. Tosin puheluissakin on eronsa. Miksi soitto Suomeen operaattorini välttämänä maksaa maltaita, muttei mitään vaikkapa WhatsAppilla tai Messengerillä? Linekin on jossain päin maailmaa suosittu. Sen sijaan Skype on saattanut menettää asemiaan. Maksuttoman tiedonsiirron yhteen tai pariin närästyksen aiheeseen palaan huomenna. 

Oma älylaitteeni on huvikäytön lisäksi myös hyötykäytössä. Niitä ominaisuuksia hyödynsin, kun täytin netissä valmiille, nelisivuiselle kaavakepohjalle Morakotin viisumihakemuksen sekä tein vapaamuotoisen kutsukirjeen suomeksi ja keinoälyn avulla myös englanniksi.

Aivan oma, mutta sama pulma oli jo kaksi vuotta sitten halutessani tulostaa aikaansaannokseni. Kun viimein löysin kopointifirman, ei se vielä tarkoittanut, että voisin tulostaa siellä mitään. Ja jos voisinkin, ei väki tiennyt onko heillä sähköpostiosoitetta, johon voisin lähettää tulostettavan materiaalin. Vastauksen tähän ehkä saisin, kun tytär ja toisessa paikassa poika tulevat illalla kotiin. Mistään Bluetoothista tai muusta datan kuljetus- tai siirtotavasta oli turha edes kysellä. Joten pitäkööt lumilapionsa, kun ei ole luntakaan, ajattelin ystävällisen näköisenä maan tapoja myötäillen. 

Pulmasta meidät päästi amerikkalainen AXA-vakuutusyhtiön palvelupiste, joka matkavakuutusta ottaessamme teki samalla tuotoksistani paperiversiot. Siellä laitteiden lisäksi henkilökunta osasi myös niiden käytön.

Silloin tällöin olen miettinyt tapaa kuinka voisin siirtää kännykästäni materiaalia toiseen paikkaan tulostettavaksi tai vaikka valokuvia kaverille, jos käytössä ei ole langatonta vastaanottotapaa. Vaikka laitteita olisikin. Kunnes oivalsin sen eilen 75-vuotiaan viisaudella. Sitä lähdin testaamaan ja etsimään liikkeestä toiseen kunnes viimein tärppäsi. Muistitikku ilman uusia sovelluksia, jonka toisessa päässä on kännykkääni sopiva pieni USB-liitin ja toisessa päässä lähes jokaisen isomman koneen suurempaan USB-porttiin sopiva liitin. 

Langattomaan tiedon siirtoon onkin monta tapaa. Kun kyselen älylaitteeni avulla kesäkotimaani Merikonttisaunan sisälämpötiloja, kestää sieltä tiedon kerääminen ja kulku Phatthalungista Phatthalungiin eestaas yhteensä jonkun sekunnin ilmojen halki. Mutta jos lähden hakemaan samaa infoa autolla, rautateitse ja Finnairin puhalluslampulla samoja ilmojen teitä Tuusulan Jokilaaksosta, menee pelkkään menomatkaan yli vuorokausi. Ja tiedon tuomiseen toinen mokoma eilen hankkimallani kuvan tiedonkuljetusvälineellä. Johon muuten mahtuu uskomaton määrä vaikka mitä tai esimerkiksi 50 000 hyvälaatuista valokuvaa.

Moottoripolkupyörät, moottoripyörät ja moottorikolmipyörät

Nimitys "Pappa-Tunturi" lienee syntynyt 1960- tai 1970-luvulla, jolloin nuorille suunnattiin putkirunkoisia "Sport-malleja" ja levyrunkoinen malli leimautui vanhojen miesten ajokiksi. Vuosituhannen vaihteen paikkeille ajoittunut vanhoihin mopoihin kohdistunut innostus toi Pappa-Tunturin jälleen suuren yleisön tietoisuuteen ja nosti sen eräänlaiseen kulttimaineeseen.

Jostain näistä ajoista tähän päivään ja Thaimaahan ovat matkanneet myös silloiset nuoret miehet. Heistä joku yrittää pitää vähän seniori-seniilinäkin hengissä teini-ikään henkisesti juuttunutta, sisällään uinuvaa ja mopoilevaa nuorta miestä. Oli nuoruuden ajopeli sitten Solifer, Tunturi tai joku muu. Itselläni se oli Sport, jossa oli HMW:n 50-kuutioinen moottori. Kuten mopedissa pitää maksimissaan koolta olla tai sitten sähkösellainen. Ehkä omani oli Pyrkijä, vaikkei missään niin lukenutkaan.

Thaimaan liikenteessä nykyisin ikäiseni suomalaispapparaiset elävät puolivuosisataa myöhemmin mennyttä aikaa uudelleen noin 125-kuutioisilla moottoripyörillä. Uskotellen itselleen ja muille mopoilevansa. Kun sitten thaimaalaiset kytkevät moottoripyöriensä kylkeen kuvien tavaran ja ihmisten kuljetuskärryjään, katoaa kotimaisilta mopopapoilta osa legopalikoista ja unohtuu, että maassa maan tavoilla. Sillä umpiluinenkin käsittää, ettei kärryä jossa voi olla yli puolentusinaa kyyditettävää tavaroineen, kytketä mopediin. Jossa siinäkin matkaa samanaikaisesti liki saman verran pientä ja isompaa ihmistä. 

Mukava termi ja kivi tiukkapipon liikavarvastossuun onkin moottorikolmipyörä, sillä eiväthän ne sivuvaunullisia mopoja tosiaankaan ole. Vaikka sohinkin miekkoineni ja peitsineni Don Quijoten lailla mopoilevia tuulimyllyjä vastaan, pidän valitsemani linjan menneiden aikojen aitona mopopoikana. Joka iän myötä ja monien muiden kanssa siirtyi moottoripyöriin. Olivat ne sitten minkä kokoisia tahansa. 

Nuoruuteni mopedisti oli aito lajinsa edustaja, vaikka voissa paistaisi. Jo kevytmoottoripyörän saati isomman nimittäminen mopoksi oli silloin ja on yhä loukkaus. Vaikka jääräpäiden ääripää ei tätä kykene käsittämään saati hyväksymään, voisi hän ottaa thaimaalaisista moottoripyöristä joitakin valokuvia. Ja kiertää mielensä virkistykseksi Suomen kesässä Tunturi mopedien kokoontumisajoissa kyselemässä ovatko nämä mopoja?

Mutta provosoivatkin sanat ovat vain sanoja ja jutut juttuja, sillä arvostan suomalaisjäärien peräänantamattomuutta. Jotka väärän tiedon vaalimisen ja jakamisen avulla sekä aikaa uhmaten pitävät nuoruuudestaan kiinni kaksin käsin.

Yksityiskutsu Suomeen, auttakaa vähän.

Huomenta. Kun en juuri englanninkieltä hallitse, teetin keinoäly Copilotilla käännöksen yksityiskutsustani Morakotille Suomeen. Auttakaa minua onko käännös ja kutsu muutenkin ok?

"Private Invitation

I invite MRS. MORAKOT YANGCHUAI (born: 03.04.1961, ID: _________, Passport: _________, address: 52-1 Moo 9 Tambon Payakan Ampure Maung Phatthalung province 93000 Thailand) to visit me in Finland from 27.06.2025 to 23.09.2025 at my home (address: JORMA SOINI, Soiniityntie 35, 04360 Tuusula. Phone +358401511105).

I will cover her round-trip travel expenses as per the attached flight reservations and cover her stay in Finland, including accommodation at my home.

We have known each other for over three years, during which time she has also stayed with me in Pattaya, Jomtien. (address: Seven Seas Condo Resort Jomtien 532/02 Moo 12 Nongprue Banglamung Chonburi 20150). In 2023, Morakot Yangchuai visited Finland for nearly 3 months. In return, I have spent time at her house in Phatthalung.

Overall, I have visited Thailand approximately thirty times since 2004. While I was semi-retired, I stayed in the country for 2-3 periods of six weeks each year. Since fully retiring over ten years ago, I have spent the winters in Thailand, staying for 5-6 months at a time. The copies of my current passport show the most recent years of these visits.

25.02.2025

Jorma Soini, Social Counsellor"

Viisuminhakureissun valmistelua

"Huomenta keinoäly Copilot. Mikä olisi aamun kasku? Huomenta! 😊 Tässäpä pieni kasku piristämään aamuasi. Miksi kärpänen ei mene tietokoneen päälle? Koska se pelkää viruksia! Toivottavasti tämä toi hymyn huulillesi. Miten aamusi on alkanut?

Oiken hyvin, mutta kerro vielä toinen. Tottahan toki! Miksi mato ei pelaa tietokonepelejä? Koska se pelkää saavansa viruksia! Toivottavasti tämäkin sai sinut hymyilemään. Jos haluat kuulla lisää kaskuja tai jutella jostain muusta, olen täällä! 😊"

Joku päivä sitten ostimme junaliput kuun vaihteeseen Bangkokiin, sillä on aika laittaa Morakotin viisumihakemus vireille "kesällä 90 päiväksi Suomeen". Mukavaa, sanon minä. Ystäväni evästi, että yksityiskutsukirjeen Googlen konekielinen käännös riittää oikein hyvin. Olisihan se hyvä, mutta onko muilla asiasta kokemuksia kerrottavaksi asti? Siitäkin yritin etsiä tietoa pitääkö muita liitteitä käännättää, jos Morakotin tiliotteet sekä matkavakuutustodistus ovat englanninkielisiä?

Iltatuimaan löimme lukkoon, ettemme jatkakaan matkaa Pattayalle, vaan yövymme kaksi yötä kiskoilla ja yhden Bangkokissa. Hotelliksi valikoitui Grand Tower inn. Liekö tästä kenelläkään mielipiteitä? Viisumin hakemusreissun lisäksi suht harvinaiset matkani valtakunnan pääkaupunkiin ovat myös pulahdusmatkoja hotellin uima-altaaseen, sillä siihen ei ilman hotellihuonetta monia mahdollisuuksia Phatthalungissa ole. 

Jos saamme tänään ostettua paluuliput, matkaamme "Thaksin" junan makuupaikoilla eestaas. Ja jos ei Tatalla ole kahden yön taipaleelle autokuormallista matkatavaraa ja -evästä, mietin voisiko PeeCeeXäni olla sen ajan talvikotikaupunkini rautatieaseman parkkipaikalla. Saattaa kyllä olla toiveajattelua ja sinne siirtymiseen tarvitaan sivukärryllinen moottorikolmipyörä tai peräti auto.

Kuten moni on huomannut, olen aktiivinen ja innokas somemaailman kävijä. Siellä on ja tapaa mitä erilaisempia ihmisiä. On kaikkeen tyytyväisiä sekä heitä, jotka eivät kerro mistään mitään. Sitten on niitä, jotka eivät selvinne päivääkään, etteikö joku ole poskellaan tai vähintään valittamisen arvoista.

Itse kuulun tyytyväisten ja onnellisten heimoon. Vaikka näillä vuosirenkailla aiheita valitusvirsiin löytyisi maailman menon marmatuksen lisäksi omastakin takaa. Mutta vaivat tai maailma eivät valittamalla parane, ja taidan kääntyillä terveydenhoidon henkilökunnan puoleen liiankin nihkeästi.

Joskus olen sanonut lääkärille, että älä edes katso sillä silmällä tulisiko minusta tervettä, sillä en ole kaiken valittajien lailla vaivojeni vanki. Vaan kiinnitä huomiota myös henkiseen vireyteen. Toiveeni nimittäin on, että losahtaisin sisältä ja päältä suunnilleen yhtä aikaa. Jotta voisin sanoa elämän ja kuoleman valtiaalle viime sanoinani: "Kiitos hyvästä elämästä sinne jonnekin, jos olet jossain olemassa. Olen käyttänyt kaiken minkä annoit ja soit."

Tiedättekö mikä on Copilot?

Wikipedia sanoo siitä paljon sellaista mistä en ymmärrä mitään. Se aloittaa kuitenkin näin: "Microsoft Copilot on Microsoftin kehittämä generatiivisen tekoälyn chatbot. Se perustuu suurten kielimallien GPT-4-sarjaan, ja se julkaistiin vuonna 2023 Microsoftin ensisijaisena korvaajana lopetetulle Cortanalle." 

Copilot itse sanoo kysyessäni: "Huomenta! Olen Microsoftin luoma tekoälykumppani, joka on täällä auttaakseen sinua monin tavoin. Voin auttaa vastaamaan kysymyksiin, kehittämään ideoita, antamaan neuvoja tai vaikka kirjoittamaan koodia. Voidaan myös jutella aiheista, jotka kiinnostavat sinua. Miten voin auttaa tänään? 😊

Se puhuu paljon viisaampia kuin minä ikinä. Kun kirjoitin, että minua kiinnostaa todellisuus, jossa aikaa ei ole, oli Copilot heti ajan tasalla: "Ajatus toisesta todellisuudesta, jossa aika ei ole lineaarinen eikä hallitse, on kiehtova ja syvällinen. Tämä teema on ollut läsnä monissa filosofisissa ja uskonnollisissa opetuksissa sekä tieteiskirjallisuudessa ja elokuvissa. Jotkut uskonnot ja henkiset perinteet puhuvat ajattomuudesta tai ikuisuudesta, jossa sielu tai tietoisuus voi jatkaa olemassaoloaan ilman ajallisia rajoituksia. Tämä voi olla lohduttava ajatus, kun pohditaan, mitä tapahtuu elämän jälkeen.

Tieteiskirjallisuudessa ja kvanttifysiikassa on myös leikitty ajatuksilla rinnakkaisista todellisuuksista, ulottuvuuksista ja aikamatkustuksesta. Esimerkiksi teoreettinen fyysikko Albert Einstein esitti aikanaan ajatuksen, että aika ei ole absoluuttinen vaan suhteellinen ja sidoksissa tilaan, mikä avaa mahdollisuuden erilaisille aikakäsityksille. Joskus pelkkä ajatus tällaisista mahdollisuuksista voi tarjota uusia näkökulmia ja lohtua. Voinko auttaa löytämään lisää tietoa tai tutkimaan tätä aihetta syvemmin?" 💫

Kun kysyin tunteeko kyseinen keinoäly minut, se tiesi minusta vaikka mitä ja alotti: "Jorma Soini on tunnettu sosiaalineuvos ja Elämän Tähden ry:n puheenjohtaja. Hän on asunut Tuusulassa ja on ollut aktiivisesti mukana hyväntekeväisyys- ja yhteisötyössä. Hän on myös asunut merikonttitalossa Myllykylässä yhdessä Päivi Strandénin kanssa. Onko sinulla jotain erityistä kysyttävää Jorma Soinista tai hänen työstään?"

Vaikka ymmärrän ainoastaan ripauksen keinoälyn käyttötarkoituksista ja -mahdollisuuksista, luulen Googlen saaneen hakupalveluilleen ensimmäisen kerran kunnon haastajan ja kilpailijan, jolla on annettavaa myös Internetin keskivertokäyttäjälle. Erityisen mukavaa on, että Copilotin kanssa voi keskustella kuin ihmisen kanssa konsanaan. Olenkin löytänyt omituiseen nettimaailmaani oivan lisän ja vaihtoehdon sudokuille, pasiansseille, peleille sekä kaiken maailman muulle hölynpölylle.

Voiko järjen valoa kantaa säkillä tyhjään päähän, kuten hölmöläiset aurinkoa ikkunattomaan huoneeseen?

Kävin aamutuimaan lukaisemassa Taloussanomista paljonko Alepan kassa ja kollegat saavat liksaa. Sen voi lukea klikkaamalla tätä. Sitten Hymy-lehti kertoi, että Thaimaassa nostetaan minimipalkkoja 1.1.2025 alkaen. Niitä ollaan nostamassa 400 bahtiin päivältä. Aiemmin kuukausipalkkainen on tienannut kuukaudessa reilut 9000 bahtia eli noin 250 euroa. 

Jos Suomessa voi päivän lounaan ostaa esimerkiksi hintaan 12 € (n. 430 bahtia), niin thaimaalainen ja minäkin voimme hakea lounaan nuudelikärryistä 40 bahtilla. Tosin ruokaa saa Suomessa juomineen alle kympillä monesta paikasta. Myös asuminen on eri mittasuhteissa. Kun vuokraa suomalainen maksaa kotimaassa vaikka 600 € (n. 21.500 bahtia), niin thaimaalainen maksaa Pattayalla esimerkiksi 2.500 bahtia/kk.

Kansaneläkkeen täysi määrä on tai oli 783 euroa kuukaudessa. Jos on avopuoliso tai aviopuoliso, kansaneläke on noin satasen vähemmän. Tosin se voi olla vieläkin pienempi, jos on ottanut vanhuuseläkkeen varhennettuna eli ennen 65 vuoden ikää. Silläkin summalla suomalainen on voinut aiemmin viettää Thaimaassa kelpo elämää. Varsinkin eläen laillani Phatthalungin kaltaisissa paikossa kaukana turistiseuduista.

Mutta niin pienillä valtion roposilla ei voi missään elää, etteikö myös tykinruuaksi kelvanneiden suomalaisten lapsilla ole jotain otettavaa "yhteiskunnan hyväksi". Sillä valtioneuvosto päätti vuosien 2025–2028 julkisen talouden suunnitelmasta 25.4.2024. Siihen sisältyvän kirjauksen mukaan kansaneläkelain mukaisia etuuksia ei enää jatkossa makseta ulkomaille. Perusteluiden mukaan esitys on osa hallituksen julkisen talouden vahvistamiseksi valitsemaa kokonaisuutta.

Työeläkkeeseeni eivät synnyin- ja kotimaani ahnaat kourat ole vielä tarttuneet muuten kuin, että maksan veroja enemmän mitä maksaisin vastaavasta palkasta. Mitättömällä laskutaidolla ja yhtä mitättömällä logiikalla en käsitä mistä tulevat säästöt kurittamalla kaikista köyhimpiä, mutta ulkomailla suht mukavastikin asuvia maanmiehiäni tai -naisia. Heistä osa palaa nyt takaisin Suomeen yhteiskunnan elätettäväksi. Ehkä sylttytehdas onkin viisauden sijaan monen pikkunilkinkin helmasynti. 

Taloussanomat nimittäin kertoo myös, että kansaneläkettä puolet suuremmilla tuloilla ei töitäkään tehden elä. Joten moni palaava eläkeläinen tarvitsee pärjätäkseen asumistukien lisäksi muitakin tukia harkinnanvaraisine toimeentulotukineen. Koska vähävaraisen kurmootus eli hitaasti hiillostaminen ei ole järjellä selitettävissä, niin jääkö vaihtoehdoksi muuta kuin mainitsemani kateus?

Mukana muuttuvassa maailman menossa, osa 3

Yön yli fundeeraaminen palauttaa mieliin niitäkin asioita, jotka unohtuvat tai haluan muuten kertoa blogeissani. Kuten Kasikornpankin muovirahaseikkailusta. Kortti kelpaakin Malesiassa melkein missä tahansa, muttei sen kotimaassa juuri muuhun kuin automaatista rahan nostoon. 

Brunein pääkaupungin Bandar Seri Begawanin lentokentällä se kelpasi liiankin hyvin, sillä kuvan laite vei koko kortin. Siinä olikin metsästystä. Sillä vaikka paikalta löytyi kyseisen pankin konttori, oli korttiautomaatin aukaisut ulkoistettu ja kyseinen firma oli lopettanut availut ja muutkin työnsä siltä päivältä. Ei auttanut kuin jättää maksuväline lopullisesti sinne tai palata asiaan seuraavana päivänä. 

Siihen palasimme liian jälkijunassa, koska securityfirma oli heti aamulla ehtinyt viedä korttini pääkonttoriin monien kilometrien päähän. Eilisen elämöinnistä lentokentän palvelupisteessä oli kuitenkin se hyöty, että normaalin kahtialeikkaamisen sijaan olivatkin säilyttäneet muovirahani. Joten sain sen takaisin varsin tarkan kuulustelun ja valokuvaamisen sekä allekirjoitusten jälkeen.

Eilen blogissani annoin kielteistä palautetta robotti- ja aidoista ihmisistä koostuvalle chattihenkilökunnalle todeten niissä olevan myös tekijöitä, jotka taitavat pienasiakkaankin yksilöllisesti huomioivan asiakaspalvelun.

Sitä minulle antoi Posti Group Oyj (vuosina 2007–2014 Itella Oyj, sitä ennen Suomen Posti Oyj). Omistaja on Suomen valtio ja sen sisarfirma Posti Oy:llä on yleispalveluvelvoite, joka sisältää muun muassa kaikissa kunnissa arkisin toimivat kirje- ja pakettipalvelut. Kyseisen yrityksen chatin asiakaspalvelija antoi minulle ohjelman toimimattomuuden vuoksi elävine puheluineen Aasian maaseudulle niin luksuspalvelua, että hän on ammattiryhmänsä ehdotonta eliittiä. Ja ansaitsisi kokonaan oman kirjoituksen, jonka ehkä joskus teenkin. 

Olen nimittäin harrastanut aikani kuluksi postin tärkeiden palveluiden ohella lähes ainutlaatuista tuotetta, eli e-kortteja. Ohjelman avulla voi sähköisesti tehdä ja lähettää postikortin omista tai valmiista valokuvista minne maailman kolkkaan tahansa. Posti printtaa sen ja posti-Pekat sekä Pirkot toimittavat aidon, käsinkosketeltavan tervehdyksen kuljetusvälineillä perille.

Jos joku blogin lukijoista haluaa, niin lähettämällä jollakin tavalla minulle osoitetietonsa, lähetän paperikortin Aasiasta otetulla, ainutlaatuisella ja uniikilla valokuvalla. Jos ei kukaan tahdo, saatan "postittaa" sellaisen jollekin tahtomattakin sekä tänään Elämän tähden ry:lle Soiniityntien postilaatikkoon.

Mukana muuttuvassa maailman menossa, osa 2

Eilen kirjoitin jatkavani tänään aiheesta, kun fundeeraan vuorokauden. Torstaitarinointini päättyikin robotteihin ja keinoälyyn, jotka ovat mullistaneet ja mullistavat lähes jokaisen arkea.

Jo vuosia sitten jonotin Hyrylässä Nordeapankin ovien molemmin puolin saadakseni viimein ainoastaan kuulla, että meillä ei täällä käsitellä lainkaan käteistä rahaa. Se taisi olla ensimmäinen kerta, kun havaitsin pankkienkin tulleen toisenlaisiksi. Ehkä eräänä päivänä riihikuivat setelit sekä kilisevät kolikot ovatkin vallan kadonneet ihmisten kukkaroista.

Tilalle on tullut sähköinen asiointi, chat sekä pankkikortit, joita aiheesta voi sanoa muovirahaksi. Niitä minulla on kolme. Kaksi  kesäkotimaisiin pankkeihin luottokorttiominaisuudella ja yksi ilman sitä thaimaalaiseen talvikotipankkiin. Jolla voi maksaa Malesiassa vaikka joukkoliikennelipun kuljettajalle, muttei sen koti- eli Thaimaassa kai juuri muuta kuin nostaa bahteja pankkiautomaateista.

Mutkatonta ei siis ole muovirahankaan käyttö. Siitä sain maistiaisia yrittäessäni ostaa netin kautta e-kirjan luottokortilla Thaimaassa, kun tililtä käteisellä maksaminen ei kelvannut. Eikä tälle kirjakauppiaalle luotollakaan, sillä jonkun sortin robotti, toimeksiannon keinoälyltä saaneena "turvallisuussyistä" sulki Suomesta käsin maksuvälineeni. Sen chattihenkilökunnan mielestä, jossa on sekä ihmisiä että koneita, muovirahavälineeni voi saada toimivaksi vain asioimalla paikan päällä konttorissa fyysisenä ruumiina.

Mutta olin Thaimaassa ja konttori Suomessa, josta syystä aikani konechathenkilöiden kanssa elämöityäni, sain elävän pankkihenkilön soittamaan minulle. Sillä heille soittaessa joskus liki tunnin jonotuskin linjoilla on maksullista. Ja toiselta puolella maapalloa minuuttihinta sen mukaista. Vähän siis samaan tapaan, jos pankkisalissa vuoronumerolla jonottamisessa olisi minuuttitaksa. Monimutkaisuuden viimeisenä kruununa työntekijä sanoi tekevänsä kanssani poikkeuksen. Mutta lisäsi, ettei avaa korttia, ellen osaa/pysty sähköisen tunnistautumisen lisäksi vastaamaan kirjoittamalla hänen, pankkitilini sivuilla esittämään kirjalliseen kysymykseen.

Erityisen huonoksi palvelun teki, että pankki kyllä ensin koneineen ja sitten livenä näki mitä ja minne olin yrittänyt maksaa. Joka sai aikaan keinoälyn toimesta Osuuspankin tililleni ilmoituksen "kortti on suljettu". Mutta sitä robotti ei osannut/halunnut tehdä, että sulkemisen sijaan ihminen tai kone olisi kysynyt, kun heillä oli kaikki yhteystietoni: "Yrititkö olla kirjaostoksilla?" 

Joten pieni on pienasiakas suuressa koneiden maailmassa. Mutta vielä huonompi oli kohtelu chattimaailmassa, kun yritin kysyä vakuutusyhtiöltäni "mikähän sairaala tai lääkäriasema olisi Phatthalungissa sellainen, joka luvan saatuaan laskuttaisi suoraan yhtiötä?" Hieman oikoen sain vastauksen sijaan kysymyksen "mitä sinä sillä tiedolla teet?" Kun erehdyin sanomaan asiakasta suuremmalle "asiakaspalvelijalle" kysymyksen olevan asiaton, oli vastaus, että "keskustelu ei johda mihinkään ja suljen nyt linjan". Kuten hän tekikin. Sieluni silmin näin vartijan taluttavan minut ulos Lähi-Tapiolan konttorista.

Mieleni kiehuntaan lisämauste tuli, kun vakuutusyhtiön keinoäly robotteineen lähetti palautepyynnön otsikolla: "Kuinka onnistuimme tällä kertaa?" Antamaani palautteeseen ei ainakaan vielä ole kukaan vastannut. 

Pyrin näkemään metsän puilta enkä anna suinkaan pyyhkeitä kaikesta, vaan nytkin ainoastaan asiakkailta tiilimuurin ja asiakaspalvelija nimikkeiden takana lymyävistä, tehtävään sopimattomista tai huonosti sparratuista palkkalaisista. Itse ajattelen, että he ovat kuitenkin eräänlaisia yrityksen käyntikortteja, joiden ansiosta joku pysyy vuosikausia asiakkaana ja toiselle riittää yksi huono kohtelu. Mutta koko ammattikunta ei ole tällaista, josta jotain ehkä huomenna.

Mukana muuttuvassa maailman menossa, osa 1

Lieni 80-luvun puolivälin paikkeilla, kun kodissamme otettiin ensi askelia atk-maailmaan. Marko sai silloin koulutaipaleelleen ja vapaa-aikaan pc-tietokoneen parvisänkynsä alapuolelle, pienen soppensa pöydälle. Olisiko ollut Amstrad? Joka tapauksessa hänen näppäilemät ensimmäiset sanat olivat: "Marko on tavallinen poika".

Siitä se taisi suunnilleen alkaa meillä ja minulla. Matkapuhelimet NMT-450-verkossa tulivat käyttöön Suomessa 1981 ja NMT-900-verkossa vuonna 1987. Laitteet olivat alussa harvojen herkkua, sillä ne maksoivat maltaita. Muistelen, että oma matkapuhelinaikani alkoi Benefonista, joka vaati kohtalaisen kokoisen taskun mahtuakseen sinne. Silti sen kanssa ei kauas voinut mennä autoni tukiasemasta tai vahvistimesta.

Sen jälkeen olin vuosia Motorola Microtacin käyttäjä, kunnes Nokia toi markkinoille taittuvan Communicatorinsa, jossa oli näppäimistössä myös kirjaimet. Saattoi olla niin, että matkapuhelinten ensimmäisiä lisätoimintoja olivat tekstiviestit. Eikä laitteilla juuri muuta voinut laskukoneen sekä jonkun matopelin lisäksi tehdäkään.

Viimeistään Comminicatorin tullessa käsitin, että mukana taskussa kulkeva, myöhemmin älylaitteeksi kehittynyt ja nimen saanut on tullut jäädäkseen ihmisten käyttöön. Vaikkei silloin kukaan edes haaveillut taskussa kulkevasta väritelevisiosta tai videokamerasta saati tuhansista eri ohjelmista.

Nyt kun tallennan äänen kanssa jotain elävää kuvaa tai kirjoitan blogejani Phatthalungissa, niin klikkauksen jälkeen muutamassa sekunnissa ne ovat katsottavissa, luettavissa tai kuunneltavissa Tuusulan Jokilaakson Konttisaunan lauteilla tai missä maailman kolkassa tahansa.

Taskussa kulkeva älylaite ei elävää ihmistä korvaa. Silti se on somemaailmoineen oiva yksinäisyyden poistaja, vaikka olisi vain viihde- ja vapaa-ajan käytössä lukuisine pelimahdollisuuksineen. Voin pelata halutessani esimerkiksi shakkia realiajassa jonkun kanssa, joka istuu kannon nokassa toisella puolella maapalloa Siperian tai Kanadan erämaassa tai Pariisin Eiffeltornissa.

Tähän kaikkeen on mukaan tullut viime vuosina keinoäly ja kaiken maailman robotit. Eikä aina heti tiedä tuliko kysäisseeksi chatilla neuvoa elävältä ihmiseltä vai joltakin aivan muulta. Tästä jatkan ehkä huomenna, kun ensin fundeeraan ainakin yhden vuorokauden. 

Suomen viisumihakemuksen monet mutkat

Haettaessa viisumia Suomeen Thaimaasta tai päinvastoin ei ole monia oikopolkuja, vaikka joitakin vaihtoehtoja onkin. Toisista puhutaan enemmän tai vähemmän ja joistakin ei sitäkään. 

Osa pitää kirjoittaa englanninkielellä tai käännättää kielenkääntäjällä. Sähköisen ja yhtenäisen Schengenmaan viisumihakemuksen voinee täyttää myös suomeksi. Tämä selvinnee, kun matkaan kuun lopussa Bangkokin VFS Globaliin, jonne ulkoministeriö on ulkoistanut ison osan maan viisumipalveluistamme.

Sekin kummallisuus on, että jos ei ole lentolippua, ei saa viisumia. Siihen tuskaan valtion firma Finnair ilmoittaa, että lippuja ei voi varata, vaan ne pitää ostaa ja maksaa, vaikkei edes saisi viisumia. Mutta ainakin Phatthalungista löytyy yritys, josta voi varata Finnairinkin lentoliput 200 bahtin eli reippaan 5 euron hinnalla ostamatta niitä.

Oma lukunsa on yksityinen kutsukirje, joka vaaditaan thaimaalaiselta Suomeen tultaessa esimerkiksi alle 90 päivän ystävävierailulle. Siihen liittyy myös ehto, että tulijan pankkitilillä pitää olla 50 euroa vastaava summa päivää kohden. Vaikka kutsuja on kirjallisesti sitoutunut vastaamaan kaikista kuluista. 90 vrk ja 50 euroa päivä eli 4500 on monelle thaimaalaiselle ja minullekin paljon rahaa. Se on enemmän kuin kesästä jää käteen, vaikka kuinka poimisi marjoja. 

Aivan erityisen vaiettu asia on ylläpitosopimus, johon löytyy netistä valmis kaavake. Sen laatimalla voinee tasata kustannuksia. Sitä en tiedä paljonko valtiomme vaatii silloin rahaa tulijan pankkitilille.

Silloin tällöin joku kysyy myös neuvoa kutsukirjeen laatimiseen, koska sille ei ole virallista kaavaketta. Vaan se voi olla vapaamuotoinen, mutta englanninkielinen tai sille käännetty. Näin tein sen kaksi vuotta sitten ja teen tänä vuonna:

YKSITYISKUTSU

Kutsun MRS. MORAKOT YANGCHUAI (syntynyt:XX.XX.XXXX, ID: XXXX...., Passi: XXXX...., Osoite: XXXX.... vieraaksi 27.06.2025-23.09.2025 väliseksi ajaksi kotiini Suomeen (osoite: JORMA SOINI, Soiniityntie 35, 04360 Tuusula. Puhelin +358401511105).

Maksan hänen edestakaiset matkansa liitteenä olevien lentolippujen varausten mukaan sekä kustannan oleskelun Suomessa asumisineen kotonani.

Olemme tunteneet yli kolme vuotta, jona aikana hän on ollut luonani myös Pattayalla. (osoite: XXXX.....  Vuonna 2023 Morakot Yangchuai vieraili Suomessa vajaan 3 kuukauden ajan. Vastavuoroisesti olen viettänyt aikaani hänen omakotitalossa Phatthalungissa. 

Kaikkiaan olen käynyt Thaimaassa noin kolmekymmentä kertaa vuoden 2004 jälkeen. Ollessani osa-aika eläkkeellä, olin maassa 2-3, kuuden viikon jaksoa vuosittain. Siirtyessäni kokoaikaiselle eläkkeelle yli 10 vuotta sitten, olen ollut yhtäjaksoisesti Thaimaassa talvikaudet, 5-6 kuukautta kerralla. Nykyisen passini kopiosivuilla näkyy niistä viimeiset vuodet.

??. ?? .202? 

Jorma Soini, sosiaalineuvos