Viikatemiehen väistelyn vuosipäivä

Jos useampana vuonna olen kirjoittanut syntymäpäivä-blogin tällä samalla otsikolla. Luulen niiden löytyvän aiheesta kiinnostuneille Googlesta. Jollain lailla elämän laakettelurinteeseen tulee joka vuosi uusia, väistettäviä pujottelukeppejä. Sen selvittäminen hengissä on myös vaikeampaa tai nykyajan muotisanaa käyttääkseni ainakin haasteellista. Tänään kuitenkin tulee pikkuista vaille neljä iltapäivällä ensimmäisen vuosisatani, viimeisen kvartaalin, ensimmäinen vuosi maaliin täyttäessäni 76 vuotta.

Edelleen elämä on kliffaa, jota toivon voivani jatkaa niin sanotusti hamaan tulevaisuuteen. Jokaiselle vuosipäivälle olen rakennellut jotain uutta. Niin tänäkin vuonna, kun lähden eilen hankkimani kuvan kakun kanssa kohti Itä-Suomea. Edessä on parin päivän talviturkin heittoreissu suomalaiseen järveen, jonka ystäväni maustaa puulämmitteisellä saunalla. Saattaapa maailmoja syleilevien insinööritason keskustelujen lomaan ja vatsoihin mahtua kiukaan kivillä kypsyneet makkaratkin tai ainakin lieden makoisa makaroonilaatikko.

Viikatemiehen västelypäivän aattona istutin eilen oikein kaupasta ostettuun multaan niitty- ja kedonkukkien siemeniä pihan ja kotitien amppeleihin. Niistä toivon saavani leikkokukkia kesän mittaan ystävieni ja unohdettujen haudoille. Olin hieman allapäinkin, kun huomasin hautahaku ohjelman avulla, että kaikki Paijalannummeen ajassa vaeltamisen lopettaneet eivät ole saaneet suvultaan tai muilta nimeä hautakiveen tai muutakaan tietoa kummulleen.

Vaikka maailmankaikkeudessa ja ikuisuudessa on ihmisen maanpäällinen elämä vähemmän kuin hyttysen aivastus, jos se edes aivastelee, on jokaisen meidän elämä uniikki ja ainutlaatuinen. Omanikin on jo aivan kelpo mittainen, jota jatkan innolla ja hyvillä mielin, mitä se sitten tuokaan tullessaan. Ehkä merkittävimmät aikaansaannokseni ovat toisille ovien aukomiset varsinkin päihdetyössä ja vanhempana. Silti sen kaiken usein mielessä oleva saldo on,"Jorma on työnsä tehnyt, Jorma saa mennä."

Ehkä tämän ajan merkittävin, mutta tärkein osa-alue on elämä Morakotin alias Tatan kanssa sellaisena kuin se on tällä hetkellä osin vaatimattoman eläkkeenikin turvin mahdollista. Oikeastaan se on hyvin vatupassissa, sillä onhan myös minun Thaikotini hänen omistamassaan pikku omakotitalossa kaukana turisteista ja merestä eteläisen Thaimaan maaseudulla. Voin sanoa, että vaikka olen tuottanut joillekin myös  murhetta ja saanut sitä osakseni itsekin, "minulla on ollut hyvä elämä ja yhä hyvä olla".