Takaisin dekkarimaailmaan

Viime kesänä päätin lopettaa ainakin joksikin aikaa kirjojen lukemisen. Sillä en saanut minkäänsorttisiin otetta, joka olisi kantanut viimeiselle sivulle saakka. Tilalle kaivoin enemmän asiapitoista sanomaa ja kerrontaa. Niitä ammensin ja ammennan yhä muutaman sähköisen sanomalehden lisäksi Hesarin kuukausiliitteistä sekä Suomen Kuvalehdistä, jotka minulla on kaikki. Niistä on mukava lukea edelleen silloin tällöin mistä ja miten kirjoitettiin esimerkiksi kolme päivää ennen syntymääni vuonna 1950. Mainoksetkin ovat mielenkiintoisia varsinkin, kun huomasin jonkun yrityksen olevan tänäkin päivänä tolpillaan. 

Ensimmäinen Suomen Kuvalehti -nimeä käyttänyt lehti ilmestyi vuosina 1872–1880 ja toinen vuosina 1893–1894. Niitä minulla ei ole, mutta nykyisen Suomen Kuvalehden numerot on sähköisessä muodossa jokainen. Alussa päätoimittajana vuonna 1916 toimi Matti Kivekäs, joka sai myöhemmin surmansa Suomen sisällissodassa valkoisten puolella. Lehti järjesti esimerkiksi vuonna 1929 ajan rotuoppien innoittamana suomalaisen naistyypin puhdasta edustajaa etsivät kauneuskisat. Kallonmittaustakin sisältäneen kisan voittajaksi kruunattiin Irma Carberg.

Nyt yritän innostua uudelleen dekkareista, vaikken juuri pidä kirjoista, joissa paha saa joka kerta palkkansa ja hyvyys vie aina voiton. Eikä kirjan sankarille käy koskaan kuolettavan köpelösti. Työn alle otin Arttu Tuomisen kirjan VAPAHTAJA, joka on kyllä tavoiltaan kaikkea muuta kuin kristinuskon kuolleista herännyt saman niminen. Mielenkiintoa lisää, että dekkari sijoittuu Poriin ja mukana vilahtelee myös paikallinen Sininauha, jossa olen vieraillut aikoinaan monesti. Silloinen toiminnanjohtaja Pirjo Rehulakin palasi mieleen. Häntä ajattelen lämmöllä sekä kävelyämme yhdessä Tyynelään kurssikeskukseen Pieksämäen tuntumassa. Sininauhaliiton hallituksen pöydän ympäriltäkin Pirjon muistan sekä sen, että hän taitaa olla sukua vaimolleni numero 1. 

Samasta kaupungista on myös aikuisen ikään ehtinyt näyttelijä ja laulaja Mira Luoti, joka sanoi naistenlehti Eevassa: ”Pahinta mitä itselleen voi tehdä on se, että alkaa pienentää persoonaansa muiden vuoksi”. Se on hyvin sanottu ja oiva alku itsetunnon eheytykselle. Ehkä se on myös eräänä päivänä blogini aihe jälleen kerran.