Yhteistä elämää

Kun Morakot tuli elämääni ja minä hänen, moni asia muuttui tai niistä tuli yhteisiä. Jokilaaksossa vietämme toista kertaa Suomen kesää yhdessä. Pakkasia paossa olen Tatan pienehkössä ja vähän minunkin talvikodissa kuusi kuukautta. Vuodesta puuttuvan kolmen kuukauden jakson elelen yksin tai ilman ihmisseuraa etupäässä Jokilaakson Merikonttikodissa. Seuranani Suomen luonto eläimineen ja kasveineen.

Tatan kesästä ison osan vievät Suomen metsät. Siitä maistiaisia sain eilen, kun hän ystävänsä kanssa poimi sankoihin ehkä kymmenen kilon paikkeilla mustikoita. Ja siivosi sinällään taatusti puhtaita Etelä-Karjalan marjoja kuvan kodassa yömyöhään. En osaa kuin kunnioittaa monen aasialaisen naisen ahkeruutta. Ja potea välillä huonoa omaatuntoakn omasta velttoilusti.

Kehno omatunto kyllä helpottuu, kun mietin osuuttani marjaprojektissa. Ilman sitä sponsorointeineen, ei Tatalla olisi takana loppukesästä kuin lukuisa määrä työtunteja ja kotimatkalle ainoastaan kasa muistoja. Sillä monta mustikkaa pitää noukkia ja siivota, että edes yli tuhannen euron edestakainen lentolippu on Finnairille maksettu. 

Mutta hyvillä mielin olen laillani hopeanharmaan Vanha rouva Avensiksen kuljetusten kanssa mukana, sillä yhteinen elämä on yhteinen elämä. Suht siivolla menolla ilman yllätyksellisiä, isompia rahanreikiä ja törsäilyjä, eläkeyhtiö Ilmarisen sponsorointi riittää kattamaan arjen kulut. Mutta jos pitäisi maksaa condo asuminen vuokrineen ja muu eläminen Pattayan hintatasolla, jotain täytyisi tehdä toisin vähemmällä rahalla.

Phatthalungissa kaukana turisteista kaikki on halvempaa. Siispä hyvä näin, sillä Paratiisissa, Nirvanassa tai Manalassa ei liene maalliselle valuutalle käyttöä. Eikä taivaallisen valuutan vaihtopisteitä, vaikka eurot saisi mukaansa. Eikä taida rajan tuolla puolen olla tori.fi kaltaisia nettikauppoja tai kirpputorejakaan muulle tavaralle. Ehkä ajattomassa elämässä ei ole lainkaan tavaroita saati maksuvälineitä. 

Yritänkin säädellä taloutta niin, että kun vaihdan planeettaa ja olomuotoni muuttuu muuksi, olisi tilillä hilloa vain sen verran, ettei maallista majaani tarvitsisi polttaa yhteiskunnan eikä muiden rahoilla. Vaan voisin huokaista jonnekin, että "kiitos Big Boss, jos olet olemassa. Olen käyttänyt kaiken minkä minulle soit." Tosin olen maksellut veroja kirkollekin siinä määrin, että jään kyllä saamapuolelle. Toisaalta olisi ehkä mukava tulla takaisin triljoonan vuoden kulutta ja sanoa, että "maksakaa velkanne!"