Faktaa ja fiktioita Tuusulanjoesta

Kuuntelen ja luen mielelläni tarinoita, joita kirjoitan, kerron sekä teen itsekin. Tosiasiat eivät ole pääosassa, kunhan niitä on nimeksi. Riittää, kun joku muistelee niin tapahtuneen. Tässä yksi tuore sellainen:

Varhaisimmat muistoni Tuusulanjokeen ovat reippaasti yli puolen vuosisadan takaa, kun asuin äitini ja isäni rakentamassa syntymäkodissa Korpintiellä. Joka oli silloin vain tie ilman nimeä ja joki kulki tekemämme reilun kilometrin polun päässä. Joissakin vanhemmissa kartoissa nykyisin varsin kivulias virta taitaa muuttua ennen Vantaanjokea Lillåksi tai Vähäjoeksi. 

Itse asun varsinkin kesäisin Myllykylässä Tuusulanjoen varrella Hyvinkään asuntomessuille tekemässämme Merikonttikodissa. Jokilaakson luonnonsuojelualueen keskellä, joka sekin on suomamme ja tekemämme. 

Eräällä tavalla alue sai jalostuksen alkunsa, kun yhtenä päivänä silloisen Matkakotimme pihaan tupsahti herra ja rouva Yhteiskunta, jotka sanoivat päivää ja jatkoivat: "Nyt on päätetty purkaa Tuusulanjärven pato Koskenmäen notkosta. Sen aiheuttaman ja vaihtelevan veden korkeuden vuoksi tarvitaan tulvavesien tasausaltaita, joista yhtä on ajateltu tänne maillenne, joten miten on?"

Tähän minä: "Näillä vuosirenkalla on kokemus osoittanut, että kun yhteiskunta haluaa jotain ottaa, ottaa se kuitenkin, sanon tai teen mitä tahansa. Joten okei, jos teette aikoinaan Lemminkäisen- ja Kuninkaanlähteiltä sekä Rydybackan kalliolta ja soilta vetensä saaneelle Maljapurolle lähdepohjaisine lampineen lisäuoman altaille ja uuteen lampeen uimapaikan."

Paljon muutakin luvattiin. Tuusulanjoesta piti tulla vähintään melontakelpoinen ja puolentusinaa uimapaikkaa. Kun silloin kysyin miksei uimarantoja, sain tyhjentävän vastauksen. Uimarannoista on joku vastuussa, uimapaikoista ei kukaan.

Luulen, että Soiniityntien sillanpielen uimapaikka onkin ainut, joka on nykyisin käytössä. Siinä uivat lapset ja minä, sekä poliisi- ja kylän koirat. Muut rannat lienee luonto ottanut takaisin. Yhtä kehnolla hoidolla on joen melontakelpoisuus. Sen testasin jokunen vuosi sitten äitienpäivänä Päiviksen kanssa kumikanootillamme. Meloimme Koskenmäen matonpesupaikalta Myllykylän maisema- eli tulvavesialtaille, jotka ovat saaneet meiltä nimen Jokilammet. Jo silloin oli vesikulkuneuvomme nostettava pari kertaa jokeen kaatuneen puunrungon yli.

Eilen myöhäisenä iltapäivänä hieraisinkin silmiäni, kun Jokilammille tupsahti intiaanikanootti alle 30-vuotiaan melojan kanssa. Vinkkasin miehen laiturin kupeeseen hänen kysyessä olisiko antaa tyhjentyneeseen kanisteriin juomavettä? Itse kysyin vettä antaessani: "Mistä oot, mistä tuut ja minne meet?" Sanoi olevansa Vihdistä, tulossa melomalla Järvenpäästä, menossa jokea myöten Helsinkiin ja yöpyvänsä seuraavan yön Googlen kartan Myllykylän laavulla.

Niin rehevöitynyt joki oli, että kertoi selvinneensä tähän saakka kirveen ja moottorisahan avulla, vaikka vesi on huippukorkealla. Kalibroin hieman nuoren miehen tietoja, joka ei suinkaan ollut tulossa Järvenpäästä, vaan Tuusulan Koskenmäen padolta. Samalla kerroin, että jonkun sortin älyn jättiläiset polttivat muutama viikko sitten laavun. No problen, sanoi matkameloja, sillä myös teltta on mukana.

Vielä yölläkin harmittelin, kun olin niin ällikällä lyöty, etten tajunnut tarjota Jokilaaksosta yösijaa, käymäläpalveluita, grillikotaa enkä suihkua saunasta puhumattakaan, vaikka kotimme esittelinkin. Jos tämä sattuu silmiisi, pyydän moukkamaisuuttani anteeksi ja uudistan kutsuni, sillä vaikutit kelpo aviomieheltä.