Sähkön välittämää ajanvietettä

Taidan jättää tämänpäiväisen blogini ulkopuolelle mitä hupia ja hyödyllistä harrastan kämmenenkokoisen älylaitteeni ja sen kymmenien aktiivikäytössä olevien ohjelmien kanssa. Sekä television ja muun liikkuvan kuvan. Sillä vieläkin passiivisemman, yksipuolisen sähkön välittämän ajanvietteen parissa viihdyn radiota kuunnellen.

Radioiden tuottamaa viihdykettä harrastin vielä toissa vuonna Jokilaaksossa neljällä laitteella, joista kaksi oli aina auki. Silloin oli pienessä vihreässä talossa eli kasvihuoneessa katto ja soitin kotiaan siellä pitäville klassista musiikkia yötä päivää kaikki kesät. Mutta kun lumi vei katon, lopui kasveilta, muurahaisilta ja muilta öttiäisiltä musiikki.

Jokilaaksossa on kolme erilaista, eri paikoissa olevaa ekokäymälää. Niistä Merikonttisaunan yhteydessä oleva Separett on suosikkini. Siellä on aina äänessä nuorille suunnattu kanava. Taitaa olla nimeltään YleX. Tänä aamuna pytyllä istuessani, tortun vääntämisen ohessa ja minulle oudon musiikin seurassa kuuntelin onko suuteleminen vain sitä, että laitetaan huulet törrölleen toisen huulia vasten.

Merikonttikodissa sen sijaan viihdyn etupäässä Radio Suomen milloin minkäkin yhdeksäntoista, eri alueen lähetystä korvillani seuraten. Muutenhan musiikki taitaa niilläkin olla valtakunnallista, mutta kyllä joukkoon mahtuu paikallisesti ajankohtaista asiaohjelmaakin.

Kun matkaan harmaan Vanha rouva Avensiksen kanssa, on usein äänessä Radio Nova. Siinä itselleni parasta ovat iloiset ja elämänmakuiset toimittajat. Vai ovatko he juontajia? Toki oman osansa saa esimerkiksi Nostalgia, jonka musiikki parhaimmillaan on kuin minulle tehtyä. Kaukana takana on aika, jolloin itkin onneani ja rakkautta Jokilaakson kodan laverivuoteessa. Päiviksestä kaksin käsin kiinni pitäen ja Sävelradiota kuunnellen pitkin öitä. Se oli jotakin paljon enemmän kuin huulet törröllään huulia vasten.