Metsä ei nuku koskaan

Aamulla kuuntelin puolen vuoden tauon jälkeen radioita ja sieltä tulevaa Novaa. Sain kuulla, että Yle on tilannut musiikin tekijältä taustamusiikiksi kappaleen, joka olisi mahdollisimman unettava. Samalla kuulin Minnan ohella aamujuontaja Kimmolta, kuinka hän tai hänen kaverinsa kertoo lapsilleen illan unitarinana hieman eri versioita kuinka metsä menee iltaisin nukkumaan.

Sitä jäin Novan aamua kuunnellessani kotimaisen aamukaffen nauttimisen lomassa pohtimaan, että onkohan näin? Metsä on täynnä ympäri vuoden ja vuorokauden elämää, sillä siellä asuu kasvien lisäksi myös yöeläimiä. Jotka ovat sitä enemmän kuin ihminen kolmivuorotyössä, mutta ehkä saman verran kuin yövartija ja muut yötyöntekijät. Tiedän myös entisajan kavereitani, jotka nukkuivat päivät valvoen yöt, oli töitä tai hämärähommia tai ei. Heistä iso osa nukkuu ikiuntaan tai valvoo jossain muussa maailmassa.

Osa ihmisistä kärsii unettomuudesta, osa ei. Ison kirjan sananlaskut sanovat: "Älä unta rakasta, ettet köyhtyisi." Se on napakasti sanottu, vaikkei tavoittelisi maallista mammonaakaan. Valvon itsekin paljon öisin, mutten kärsi siitä. Sillä öissä on oma taikansa ja hohtonsa vuoteessakin pelkkien ajatustenkin kanssa. 

Jokilaakson luonnonsuojelualueen yöelämästä tiedän vain vähän, mutta kuitenkin sen verran, että öisinkään metsä ei nuku. Näen lepakot taivasta vasten ja valtavasti lentäviä pieniä siivekkäitä Merikonttikodin pihan pylvään sähkövalossa. Kun kesäyössä hipsin lyhdyn kanssa naturistiuinnille lammillemme tai joelle, kuulen monet kerrat, joskus pelästymiseen saakka isojen lintujen siipien kahahdukset. Muitakin ääniä kauriista lähtien korviini tarttuu pimeyden tai yön hämärän keskeltä. Joskus peura, hirvi, jänöjussi, jänötär, supikoira tai kettukin kävelee poluilla vastaan. Mutta varsinkin jos näen ilveksen tai maassa sen tuoreet tassun painaumat, ovat isoille lihansyöjäeläimille ruuaksi kelpaavat eläimet poissa tai vaiti. 

Mielenkiintoinen ilmiö ovat vesien, pihan, metsien ja peltoniittyjen kukat, jonka oivalsin vasta muutama vuosi sitten. Jotkut kääntävät kukkansa seuraten auringon valoa, mutta vielä useammat menevät nukkumaan lumpeiden lailla auringon laskettua. Ja sulkevat ainutlaatuiset kukkansa yöksi nuppuun. Heräten taas aamulla, on aurinko pilvien takana tai ei. Kunnes monelle tulee aika synnyttää siemenistä uutta elämää.

Vaikka luonnolla on omat merkkinsä jokaiselle vuodenajalle, pidän erityisesti keväästä ja sen kesän herättelystä sekä valmistelusta. Leskenlehdistä voikukkaan ja valkovuokoista sinivuokkoihin. Tarkkailen ja odottelen vuoden ensimmäistä perhosta, kimalaista sekä lähiniityn mehiläistä pihaani. Vaikka en lintukotoja siivoilekaan, aina joku kirjosieppo, tiainen, västäräkki, pajulintu tai siivekäs etelän tulija löytää Jokilaaksosta kodin itselleen, puolisolleen ja tuleville lapsilleen. Puhumattakaan hyönteistä, viitasammakoista ja lampiemme kaloista vesilintuineen. Kohta tulee kesä, vesimyyrätkin näyttäytyvät ja olen yhtä innossani kuin lapsenakin.