Leppoistajan, joutenolijan ja tyhjäntoimittajan elämässäni takana on kohta taas yksi puolen vuoden talvikausi Thaimaan auringon ja sateiden alla.
Edelleen olen seurannut päivittäin eräänkin tunnin eläinelämää pihassamme. Joka on viime kädessä ihmisten hallitsema, mutta arjessa kotieläinten valtakunta. Eivät ne silti meillä viihdy erinomaisuutemme ansiosta, vaan ruuan ja makupalojen vuoksi. Niiden lisäksi Farang Streetiksi ristimääni kotikatua käyttää vapaana kulkeva nautakarja syömämatkoillaan laitumille, ankat sekä lampaatkin välillä vuohineen ja monet muut neli- tai kaksijalkaiset siipiveikot ynnä -veikottaret. Eniten pidänkin thaimaalaisessa kotieläinmenossa eläinten vapaudesta.
Vapauden ansiosta pihamme täyttyy päivittäin puolesta tusinasta kissasta, varpusista, kyyhkysistä, tusinasta kanasta kukkoineen, muista linnuista ja kaikkea pelkäävästä naapurin Securitydog-koirasta.
Kanoilla kukkoinen on pihamme ruokapöydässä selvä nokkimisjärjestys, jossa vain harvoin kukkona "tunkiolla" on kukko. Valtikkaa pitävät kanat, jotka välillä selvittelevät välejään naapureihin saakka kuuluvine kotkotuksineen. Sitä kaikkea kukot seuraavat kannustaen suosikkiaan kiekumisilla.
Vain kerran olen löytänyt kananpesän ja silloinkin itseni kannalta liian myöhään. Sillä tuotannossa olleesta viidestä munasta kolme oli jo ehtinyt valmistua pikku tipuiksi. Joten jäemme ilman oman pihan muna-ateriaa. Kohtuus olisi kyllä niilläkin maksaa meiltä saatu ruoka jollakin tavalla. Tosin onhan touhujen seuraamisesta paljonkin iloa, vaikka kanat eivät kissojen tavoin osaakaan käyttää käymälää.
Kissamaailmassa sopu säilyy paremmin kunnes kollit kiinnostuvat luonnon säätämässä aikataulussa saman mirrin mirristä. Sekin mouruna kuuluu yli rajojen. Välillä ei tuleva äitikattikaan oikein tiedä odottaako poikasia ja tyttösiä vai imeäkö vielä oman emon nisää maidon toivossa.
Kattikatraasta ei oikein saa yhdestäkään alati pikkulintuja jahtaavaa, verenhimoista ja huvikseen tappavaa petoa. Jotka tarinoiden mukaan vain etupäässä vaanivat esimerkiksi katon rajassa ja sähkölangoilla asuvia varpusia. Tricolor-kissan suuhun päätyy kyllä joskus gekko tai lintukin, kun se tulee hampaiden ja terävien kynsien ulottuville tuumailemaan liian pitkäksi aikaa. Vaan eipä näy rottia, vaikka kotitalousjätteet odottavat kadun varressa päivä tolkulla jos jonkin näköisissä pussukoissa viikottaista noutajaansa.
Yhä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että Suomessakin vallalla olevassa kissojen ja koirien kiinnipitovimmassa on roppakaupalla ihmisten itsekkyyttä ja suvaitsemattomuutta. Kahdeksan vuotta sitten Päivis kirjoitti Pattayan koirista näin. Lieneekö vielä samaa mieltä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti