Pidän kirjoittamisesta

Ensi toukokuun 16. on elettyä elämää sadasta vuodesta ¾ takana. Kättä pidenpää ei juuri ole muistojen lisäksi matkaan tarttunut. Kerättyä henkistä pääomaa mukana kuitenkin kulkenee kertakäyttöisen nahkapukuni sisällä monesta, ehkä eniten rakkaudesta ja surusta. Mutta myös paljon sellaista, jonka välillä toivon jäävän Unholan asemalle. Toisaalta niiden joukossa kulkee oudon ikävän kaipausta sekä melankoliaa, joista en tahtoisi luopua. Mieluummin jättäisin tyhjän nauramisen kuin aidon itkun ja kyyneleet. 

Ylivoimaisesti yksilöitynä eniten olen elämäni aikana käyttänyt aikaa kaikkeen kirjoittamiseen liittyvään. Sitä olen harrastanut osana työtäni ensin reipas parikymmentä vuotta päivittäisten työpäiväkirjojen muodossa. Niistä tuskin on sanaakaan Katulähetys tai Sininauha laittanut talteen. Ehkä se on harmin paikka, sillä mukana on mennyt iso osa kahden, valtakunnallisestikin merkittävän päihdetyön osaajan omanlaista historiaa, jota ei ole säilötty mihinkään muualle.

Kuin eilisen muistan, kun poikamme sai ensimmäisen tietokoneensa ja kirjoitti: "Marko on tavallinen poika." Sieltä jostain tarttui säännöllinen kirjoittaminen minuun. Sitä en tiedä kirjoittaako Marko, jo keski-ikäisenä miehenä säännöllisesti tai edes silloin tällöin.

Kun jäin operatiivisen johtajan pesteistä reipas 15 vuotta sitten opettelemaan leppoistamista, muutti kirjoittaminenkin muotoaan. Enää niitä ei tarvinnut kenenkään lukea osana työtään. Siitä lähtien olen kirjoittanut ensin vuoropaivin Päiviksen kanssa, mutta jo vuosia yksin päiväkirjanomaisia blogeja. 

Ne kaikki ovat löydettävissä Elämän tähden hakusanoilla. Sieltä löytyy myös monta vuotta suunnitelmissa ollut ja viimein tänä vuonna valmiiksi saamani 24-osainen joulukalenteri. Siihen palaan ehkä vuosittain, jos päivät kantavat ja jatkuvat. 

Lähes jokainen kirjoitus on tavalla tai toisella henkilökohtaisesti koettua. Joskus kylläkin pitkin pitkiä aasinsiltoja. Viime aikoina olen törmännyt sivuillani muutamaan mukavaan kirjoittajaan, joita yhdistää blogeja kokoava, sivusto Blogit.fi. Sinne on kerätty ja kerääntynyt tuhansia ja taas tuhansia kirjoituksia. Niiden joukossa Elämän tähdenkin näyttää olevan joillakin mittareilla sadan ensimmäisen joukossa.

Tällä herkellä pohdin John Grishamin sähköistä kirjaa lukiessani, että jos alan kahlata muiden kirjoittamia blogeja lukemalla, en tässä elämässä muuta ehtisi lukemaan. Saapas nähdä mitä tavoilleni tapahtuu, kun saan Grishamin yli 700-sivuisen "On aika tappaa" telakalle ja takaisin älylaitteen kirjahyllyyn. Paperikirjana sivuja saattaa kylläkin olla vähemmän.

Noin 10 000 kirjoitukseeni mahtuu tahattomia ja tahallisia toistoja, sillä en aina keksi uusia aiheita, vaikka pengon niitä ympärillä olevasta elämästä, maailman tapahtumista ja netistä lehtineen sekä mielikuvituksistani. Joskus joku on lisäksi niin mukavasti mallillaan tai perusteellisesti poskellaan, että tulee toistettua jankuttamiseen asti. Toisinaan taas en muista kirjoitinko aiheesta vai suunnittelinko. Joten kirjoitan varmuuden vuoksi uudelleen.