Pidän paljon, ellen suorastaan rakasta kansan suusta siepattuja tarinoita. Joita aika patinoi ja koska ne muuttavat muotoakin vuodesta toiseen säilyäkseen elävinä sukupolvelta seuraavalle.
Yksi tarina sai alkunsa, kun hankin Päiviksen ja vähän minunkin Thaikotiin kaukomailla vitosen eurovaluutan piraatticrocsit, joita säilytin kotiovemme ulkopuolella. Eräänä aamuna lähtiessäni lenkille, toinen jalkine oli mystisesti kadonnut. Sitä pohdin eräänkin kerran. Kuka varastaisi vain toisen kengän?
Ennen kuin Thaikotiamne Seven Seasia alettiin rakentaa, alueella asui koirajengi, joita muut sanoivat kulkukoiriksi. Itse pidän sanasta kulkijakoirat. Joka tapauksessa ne elävät ilman ihmiskotia. Niitä silloin tällöin Päiviksen kanssa ruokimme ja niistä tuli koirakavereitamme. Yksi sellainen on Sweetheart, joka elää edelleen ja voi hyvin, vaikka sai lenksujalkojensa vuoksi elänlääkäriltä aikoinaan kuolemantuomionkin.
Olin varma, että se tai joku muu Seven Seasin koirista vei kenkäni, vaikkei kukaan sitä uskonutkaan. Kunnes eräänä päivänä Crocs palasi tutulle paikalle ovipieleen. Pihalla tapasin vartijan, joka oli jo aiemminkin kiinnittänyt huomiota jalkineisiini sekä usein kenkä suussa kulkevaan koiraan. Kuultuaan "lenkkitossuni" kadonneen, oli tämä vartija seurannut kulkijakoiraa löytäen sen kätköistä toistakymmentä jalkinetta, joista yhden mies tunnistettuaan palautti Thaikotimme ovelle.
Parin vuoden kuluttua Crocsit matkasivat kanssani Suomeen Jokilaakson Merikonttikotiin, taas ovipieleen. Kunnes toinen lähti joku viikko sitten omille teilleen, josta kirjoitin blogiini silloin näin:
"Eilen vein toisen kerran Hiawathan heimoon kuuluvan intiaanikanootin jokeen meloakseni aikani kuluksi vasta- ja myötävirtaan. Mutta sitä ennen kaadoin sen kastellen älylaitteeni ja itseni vaatteineen. En olisi saanut vesikulkuneuvoa kuivalle maalle saati tyhjäksi, ellei rannalla koiraansa uittamassa ollut virolaisrouva olisi jeesannut. Menetyksiin voin laskea muutaman euron valkomustan, oikean jalan Crocsini, jonka virta vei mennessään. Ensin Tuusulanjokea pitkin ehkä Vantaanjokeen ja siitä Suomenlahteen, josta merivirrat voivat kuljettaa sen vaikka Thaimaan Siaminlahteen."
Olin saletti, että 1,99 Thaimaan bahtin jalkine katosi tällä kertaa elämästäni lopullisesti. Mutta olin väärässä, sillä mennessäni eilen aamu-uinnille, oli laiturilla omia teitään kulkeva ja seikkaileva Valkomusta. Sen sisällä oli muovipussi ja sen sisällä käsin kirjoitettu oheinen viesti:
Sinulle Maaret, kuka sitten lienetkin, tuhannet ja taatusti sydämestäni tulevat kiitokset, kun palautit maailman merille matkalla olleen kenkäpariskunnan vapaudenkaipuisen ja sielukkaan puolison takaisin kotiin. Lampemme ovat Sinulle kajakkiharrastuksineen tai ilman ikuisesti vapaasti käytettävissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti