Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Varkaan sukuako?

Presidentti Vladimir Putin on antanut määräyksen, jolla pyritään etsimään Venäjän valtionomaisuutta aina tsaarinajasta lähtien, kertoo yhdysvaltalainen talousmedia Bloomberg.

Putinin torstaina allekirjoittama ukaasi koskee Venäjän nykyisten rajojen lisäksi myös Neuvostoliiton ja Venäjän keisarikunnan alueita. Ukaasi myöntää varoja Venäjän omaisuuden etsimiseksi, rekisteröimiseksi ja suojaamiseksi. Siitä ei kuitenkaan käy ilmi rahoituksen suuruus tai se, minkälaisen omaisuuden etsimiseksi määräys on tarkalleen ottaen tehty. Suomen suuriruhtinaskunta oli autonominen osa Venäjän keisarikuntaa vuodesta 1809 vuoteen 1917.

Venäjän keisarikunta hajosi ensimmäiseen maailmansotaan ja vuonna 1917 tapahtuneeseen lokakuun vallankumoukseen, jolloin Vladimir Leninin johtamat bolševikit nousivat valtaan. Sattumaa tai ei, Putinin ukaasi julkaistiin vain päiviä ennen kuin Neuvosto-Venäjän luoneen Leninin kuolemasta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Lenin kuoli 53-vuotiaana 21. tammikuuta 1924. Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Siitä itsenäistyi 15 eri valtiota.

Mielenkiintoista, kun antaa mielikuvitukselle tilaa. Olisiko syntymä- ja kotikunnassani Tuusulassakin Vladimirin mielestä heille kuuluvaa omaisuutta? Onhan minut omien  perimätietöjeni mukaan laitettu alulle venäläisten tarpeisiinsa tekemän ortodoksipappilan yläkerran pienessä hellahuoneessa. Äitini ollessa silloin rakennuksen alakerran Elannon myyjänä.

Elintarvikekaupan jälkeen venäläisten rakentamasta rakennuksesta oli moneksi. Viimeisinä vuosinaan sen omisti tuusulalaiset Sjöblomit ja se toimi hyryläläisittäin legendaarisena ravintola Päämajana. Että onko nyt tulossa lasku niille, jotka rakennuksen purkivat uuden tieltä? Entäpä sitten Hyrylässä olleen ortodoksikirkon purkajat. Odottaako heitäkin lähetystä vaille oleva maksumääräys jossakin Venäjän virastossa?

Mutta muutakin Venäjän omaisuutta Putinin ajattelun mukaan kotikylässäni on. Onko itäisestä naapurimaasta tulossa joukko purkamaan venäläisten rakentamat punakivi- ja puiset rakennukset ja kuljettamaan tiilet sekä puutavaran käytettäväksi naapurimaassa uudelleen vai varastoivatko he tavaran "pahojen päivien varalle"?

Eihän se kuitenkaan aivan tavatonta olisi, sillä kambodzhalainen pariskunta halusi välttää mutkikkaan oikeusprosessin. Niinpä he sahasivat  90 kilometrin päässä pääkaupunki Phnom Penhistä sijainneen kotitalonsa kahteen osaan. – Miehelle kuuluva osa on kuljetettu pois, mutta naisen osuus talosta on yhä paikallaan ja hän oleilee siellä päiväsaikaan, Cheachin kunnanjohtaja Vorng Morn kertoi puhelimitse uutistoimisto AFP:lle.

Vähän samantapaisesti voi käydä Thaimaassakin, sillä maassa ei ulkomaalainen voi omistaa maata, mutta sillä olevan rakennuksen kylläkin. Joten kyllä myrskyisässä eroprosessissa suomalaismieheltäkin onnistuu, että hän vie rakentamansa talon pois tai hävittää sen muuten thaimaalaisen ex-puolison mailta.

Sen suuntaista sai maistaa myös kaverini Roi Etissä, joka rakensi temazcalin, meksikolaisen saunan tai kuumahuoneen ja vesikäymälän osittain naapurin maille. Kun ne olivat valmiit, sanoi naapuri, että osta maa, pura tai siirrä rakennukset omalle maalle. Joten hän siirsi ne, jota saimme seurata netinkin välityksellä. 

Ei kommentteja: