Onkohan ihminen vanha tai elämänsä illassa, jos hän ajattelee enemmän menneisyyttä kuin tatä päivää ja tulevaisuutta? Ehkä teen niin itse ainakin kausittain, johon tiedostan moniakin syitä. Yksi on palkkatyön ja ylipäätään rahan vuoksi tekemisen lopettaminen ja siirtyminen elämän leppoistamisjaksolle.
Moni sanoo olevansa eläkeläisenä kiireisempi kuin koskaan aiemmin eikä ole aikaa eikä intoa muistella mennyttä aikaa. Ajatuksissa on vain tässä ja nyt sekä huomisia. En kuulu tähän heimoon, vaan on mukava pyöritellä mielessä kaikkea tehtyä ja elettyä ikäänkuin uudelleen, mutta tavallaan ulkopuolelta.
Tähän vaikuttaa ehkä eniten päiväkirjanomaisten blogien kirjoittaminen ja julkaiseminen valokuvineen päivittäin yli kymmenen vuoden ajan. Niistä iso osa kertoo menneestä, osa tästä hetkestä ja loput tulevasta.
Mutta vaikka itse tai muut ovat karsineet vuosikymmenten saatossa mukavaa ja vähemmän mukavaa, on myös uutta tullut tilalle ikään kuin olisin kuolematon. Ja ehkä osin olenkin, en vaan tiedä mikä ja missä muodossa jää elämään jonnekin.
Myimme myös uutena hankkimamme Matkakodin, joka oli kova pala purtavaksi. Realismia oli kuitenkin näkökyvyn huononeminen, joten kuorma-auton ajokortin uusiminen olisi ollut monen kiven takana. Mutta automatkailusta en luopunut, vaikka sekin muutti muotoaan. Vaan hankin hopeanharmaan vanharouva Avensiksen, jonka ympärille keräsin peräkärryyn vuosien aikana kertynyttä matkailuvarustusta. Kun viime keväänä Pohjanlahden ollessa osin vielä jäässä, heräsin aamulla sen rannalta, kylpylä Edenin laitamilta, vanhan rouvan makuuhuoneesta, tuntui äärimmäisen hyvältä, sillä harrastus oli loksahtanut uudelleen paikalleen.
Viime kesänä varkaat veivät Jokilaaksosta kumiveneemme, jonka vakuutus korvasi. Mutta siinä meni veneilyn viimeinen palanen, sillä hollantilaisesta teräsveneestä olin luopunut jo aiemmin. Päivis taisi ehdottaa, että tasataan vakuutusrahat, josta en innostunut. Ehkä eniten siksi, että tuntui liian luovuttamiselta yhteisen Jokilaakson toimintojen riisuminen. Olihan se ja me eromme myötä menettäneet matkailuautoilun ja moottoripyöräilyn sekä aiemmin moottorikelkkailun. Sanoinkin Päivikselle, että hankin tai hankimme rahoilla Jokilaaksoon jotain. En vaan silloin tiennyt mitä.
Samoin kuin viime talvena Thaimaassa selvisi miten herätän automatkailun uudelleen henkiin, tänä talvena selvisi miten teen saman veneilylle. 17-vuotias Avensis mahdollistaa veneen kuljettamisen, joten olen hurahtanut kahden- tai kolmenistuttavaan intiaanikanoottiin, jonka taidan tai taidamme hankkia.
En kuitenkaan aio tähän(kään) ainakaan vielä hirttäytyä, sillä sängyn uumenissa, vällyjen alla tai vastaavassa on näillä kiloilla ja vuosirenkailla sekä yleiskunnolla huomattavasti helpompi harrastaa, kuin meloa joella, merellä tai järvellä joka paikan ollessa märkänä, sateen piiskatessa kasvoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti