Elämänmakuisia asioita

Kun olin noin alakouluikäinen, monella oli auton renkaan sisäkumista ja koivun haarasta itse tai kaverin tekemät ritsat, joilla ammuttiin kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta mitä uskallettiin. Ritsat ovat nyt palanneet elämääni yli 60-vuoden jälkeen. Siitä hieman lisää blogini lopussa. 

Isäni sanoi eläessään silloin tällöin, että älä osta mitä tarvitset, vaan ainoastaan sen mitä ilman et tule toimeen, niin sinulla on aina rahaa. Niin hänellä olikin ja minulla ei. Mutta aina hän ei lainannut, vaikka välillä aidosti ja tarpeeseen tarvitsinkin.

Joskus ritsaiän jälkeen olin saanut tai ainakin luulin saaneeni isojen poikien yskän, jota tippuriksikin kutsuttiin. Edessä oli lääkärireissu, johon isä sanoi, ettei hänellä ole lainata siihen rahaa, vaikka olikin. Sen sijaan hän sanoi, että mene kysymään kummisedältäsi, joka oli isäni veli. Kyllä hävetti, mutta menin, vaikka arvasin heidän jälkeenpäin nauravan 🤣 selkäni takana marjapussia tai jotain muuta korttipeliä pelatessaan.

Eikä se ollut ainut kerta, kun Asser minua auttoi. Otti vaimonsa Eiran kanssa töihinkin ja lainasi rahaa eräänkin kerran. Kerran olin joutumassa vankilaan maksamattomista sakoista, kun olin juonut tapojeni mukaan sakkorahani. Tästä puhuin läheiselle ihmiselle, joka lainaamisen sijaan soitti Asserille: "Älä lainaa sille, linnaan se joutaa." Tähän kummisetäni oli kertomansa mukaan vastannut: "Hyvä kun soitit, sillä se ratkaisi asian. Sanotko Jormalle kun ja jos näet, että hakee sakkorahat?" 

Minusta ei ole monestikaan pottujen maksajaksi pottuina, vaikka välillä niin mutkan kautta teenkin. Nyt en tehnyt, sillä sylttytehdas olisi menettänyt työnsä muiden tekemisiensä seurauksena, jos olisin kuitannut samalla mitalla takaisin.

Kolmannenkin kerran kummisetä ja Eira, joka hänkin taisi olla kummini, auttoivat taloudellisesti. Minulla oli lähes aina suussaan kaljapulloa kantanut hyrylänkuulu Moni-koira, joka tunsi myös nimen Lankinen. Kun en ollut maksanut koiraa entiselle omistajalle, hän halusi Moonlightin takaisin. Siihenkin Eira ja Asser lainasivat rahat.

Mutta sitten takaisin niihin ritsoihin. Tatan ja vähän minunkin Thaikotini yhden oven karmit olivat termiitit syöneet osin suihinsa ja siksi ei oveakaan ollut. Kun hankimme huoneeseen parisängyn päälle hyttyshäkin, tuli tarve asentaa ovikin paikoilleen, jos vaikka joku tulisi yökylään. 

Asennusta varten palkkasimme 83-vuotiaan kirvesmiehen, joka teki loistavaa työtä. Puhdetöinään hän askarteli ritsoja, jotka ovat täälläpäin ainakin karjapaimenten työn apuväline. Vaikka en itse mitään paimenna, kauppasi hän yläkuvan ritsan minullekin muutamalla kymmenbahtisella, jonka ostin kohteliaisuussyistä.

Kun tulee jo useammassakin blogissa mainituille kanoillekin annettua heikkoina hetkinä kulkijakoirien lahjontapussista kuivamuroja silloin tällöin, on niistä tullut entistä kesympiä kerjäläisiä. Ne eivät toilettia käytä, vaan prujauttavat jätöksensä, kun ne ovat tullakseen. Siivoamisesta Morakot sai tarpeekseen kysyen missä ritsa on? Pengoin sen matkarepustani hänelle. Pyrstösulat vain pöllähtävät kotkotusten kera, kun Tata antaa kanoille kyytiä käymälätilojen etsimeen muualta kuin pihalaataltamme.