4387 päiväkirjanomaista kirjoitusta

Otsikon blogeista ehkä neljäsosa on Päiviksen, alias Päivi Strandénin, yksi kai Kaima alias Jorma Kuitusen ja loput minun. Aika määrä samalle Blogger-alustalle, käytännössä joka päivä yli kymmenen vuoden ajan. Ja kun jokaisessa kirjoituksessa on mausteena 1-3 itse ottamaa tai muokkaamaa sekä ilman lupaa ja luvan kanssa kaapattua valokuvaa, käy puuha harrastuksesta, sillä aikaa kaikkinensa menee helposti kolmen tunnin paikkeilla vuorokausittain, sillä kirjoittelen milloin sattuu, öisinkin. 

Tällä hetkellä lukukertoja on reipas 10 000 kuukaudessa, joka isossa maailmassa on mitätön määrä. Joskus on ollut vähemmän ja joskus enemmän. Kun olen talvisin muilla mailla ja Thaimaassa, linkitän monet kirjoitukset "Jomtien Pattaya Beach ja muutakin..." facebook-ryhmään. Se lisää lukijoita ehkä neljäsosalla. Kai määrä kasvaisikin sitä mukaa mitä enemmän blogejani jakaisin. Eniten lukijoita oli aikoinaan kuukauden ajan, kun olimme joka päivä esittelemässä Päiviksen ja minun Merikonttikotiamme Hyvinkään asuntomessuilla kymmenen vuotta sitten.

Tuhansiin kirjoituksiin mahtuu toistoa ja samasta aiheesta silloin tällöin joku uusi näkökulmakin. Kun joskus luen vanhoja kirjoituksia, en edes muista niin kirjoittaneeni, vaikka olenkin edelleen samaa mieltä. En siis pidä kirjoittamani perusteella itseäni takin- enkä manttelinkääntäjänä. Vaikka sellainenkin osin paloi kerran päältäni yli 50 vuotta sitten ollessani armeijassa suunnistusrastin vahtina. Nukahdin talvipakkasessa liian lähelle nuotiota.

Senkin ongelma ratkaisuun armeijan päivärahoilla tarvitsin isääni. Entisenä Santahaminan aliupseerina hän hoiti asian varusvaraston vääpelin kanssa, joka kuiskasi korvaani: "Tuo illalla kuudelta se palanut mantteli takaovelle."

Vaikka kirjoitankin blogeja ensisijaisesti itselleni ja jatkaisin ilman ainuttakaan lukijaa, olen hyvilläni jokaisesta luku- tai silmäilykerrasta. Joskus saan palautteen pelkän otsikkon perusteella ja ilmenee, että sen antaja ei ole lukeut koko kirjoitusta. Palautteet, joita on aivan liian vähän, ovat silti kirjoittamisen yksi mauste ja kannustinkin. Sillä joskus ajattelen kirjoittavani aivan hölmöjä, joita kukaan ei lue ja vaikka lukisikin, ei ymmärrä tarkoittamallani tavalla.

Mutta kirjoittajalla on oikeus kirjoittaa kuinka tahtoo ja lukijalla on oikeus lukea tai jättää lukematta sekä ymmärtää haluamallaan tavalla. Vaikka kirjoittaa voi vaikka neulasta heinäsuovassa, aiheet ovat loppuneet minulta monesti. Joskus olenkin pyytänyt kirjoitusaiheita nollamenestyksellä. Uudistan siis tässä pyyntöni, sillä oma hohtonsa tulisi, jos voisi raapustaa jostakin siitä mistä joku pyytää.

Vähäisissä lukijamäärissä on puolensa ja puolensa. Toisella puolella on kirjoittajan, kai monelle kirjailijalle kovin tuttu yksinäisyys ja toisella puolella vastaavasti, että harvakseltaan tuleviin palautteisiin olen aina vastannut. Näin ei ehkä lienisi, jos lukijoita olisi päivittäin satojatuhansia ja palautteita sen mukaan.

Kämmenenkokoiseen älylaitteeseen minulla on selkeä riippuvuussuhde, josta en ole pahoillani. On vain mukavaa, että moneen muuhunkin käyttämäni harrastusväline on suht luotettava matkaseura, jonka voi kaivaa esiin mitä erilaisimmissa paikoissa ja tilanteessa. Vaikka Savonlinnan Oopperajuhlilla, jos sinne vielä joskus uudelleen menisin.