Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 18. elokuuta 2023

Vieraslajit

Ihminen on kummallinen otus vieraslajien, myös muualta Suomeen tulleiden ihmisten suhteen. Aivan kuten kasvien ja eläintenkin kanssa, riippuu tervetulotoivotuksemme käytös- ja elämäntavoista. Jos elät Suomessa toimeentulo- tai muilla tuilla, et ole yhtä hyväksytty kuin työtä tekevä, kaukaakin tullut sairaanhoitaja tai siivooja. Hänelle lienee fiinimpi ammattinimikin nykyään.

Vaikka en näe mitään puolustettavaa lapsia hyväksikäyttäjässä tai raiskaajassa, en ymmärrä vaatimuksia hänen passittamisesta sinne mistä on tullutkin. Siihenkö hänen kaikin tavoin tuomittavat tekonsa loppuisivat? Vaatimukset ovat itsekkäitä ja omaan napaan tuijottavia. Itse leikkaisin munat tai laittaisin vaihtoehtoisesti loppuiäksi suljettuun laitokseen töihin rikoksen tekomaassa.

Eläinten kohdalla on sama juttu. On tavoista kiinni onko hyväksytty mamu vai ei. Siili saa suopeamman kohtelun kuin vapaana vilistävä minkki tai supikoira. Niin on kasvienkin laita. Muinaistulokas apila on tervetullut lähes jokaiseen pihaan, mutta lupiinin tai kurtturuusun suojelijaa uhkaa yhteiskunnan sanktiot.


Jokilaaksossa on lainsuojattomia kasveja useampaakin sorttia. Tähän mennessä olen löytänyt ainakin kuvien elämänlangan, alias karhunköynnöksen, alias isokierron, himalajan-, alias jättipalsamin ja jo tältä kesältä ehtoossa olevan kuvan lupiinin sekä piiskun.

Kun kävelin eilen postilaatikolle, olikin juuri kukkaan ehtinyt jo vuosia samoilla paikoilla elänyt kaunis kasvi, jota olen pitänyt kultapiiskuna. Nyt en olekaan enää varma. Ehkä se on hiljattain haitallisten lajien listaan lisätty joku toinen, mutta lainsuojaton piisku.

Kasvien ja eläinten vieraslajilaissa korostetaan maanomistajien ja ammattimaisten toimijoiden vastuuta. Maanomistajan pitäisi hävittää kiinteistöllä esiintyvä haitallinen vieraslaji tai rajoittaa sen leviämistä, jos esiintymästä voisi aiheutua merkittävää vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle tai ihmisten terveydelle.

Toimenpiteiden kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon haitallisen vieraslajin hävittämiseen tai leviämisen rajoittamiseen käytettävissä olevat tavanomaiset keinot, toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset sekä saavutettavissa oleva hyöty suhteessa kustannuksiin.

Ehkä ensi kesänä olen johonkin suuntaan yhteydessä, jos ei tämä kirjoitus jonkun silmiin tartu, jolle kuuluu tältä osin kansan ja kasvien paimentaminen. Että mitä pitäisi tehdä vai eikö mitään varsinkin palsamin kanssa, sillä kohtuudella en itse sen kasvuinnolle mahda riittävästi. 

Ei kommentteja: