Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 16. elokuuta 2023

Tarinoita Tuusulasta

Kerran ehdotin jossakin yhteydessä monessa mukana olevalle tuusulalaisille Sari Rinteelle ja entiselle Keski-Uusimaan mainioille toimittaja Leena Joensuulle, että olisi mukava löytää tapa ja innostusta kerätä "kansan suusta siepatttua faktaa ja fiktiota" yksiin kansiin. 

Oleellista ei olisi onko tarina totta, vaan se mitä ihmiset muistelevat tai ainakin ovat kuulleet. Molemmat puuhanaiset sanoivat, että idea on hyvä. Leena taisi jäädä pohtimaan menisikö oma maine tai miten se muuttuisi. Sari jäi miettimään aiheeseen liittyvän Facebook-ryhmän perustamista tai jotain muuta tapaa kaivella ihmisten muistien sopukoita, saada niistä löytyvää talteen ja jaettavaksi. 

Saatoin joskus lukea jonkun tämän tapaisesti tehneenkin, sillä vain harvoin syntyy aivan uniikkeja ideoita. Joka tapauksessa, jos tästä jotain jalostuisi, voisin itsekin olla jonkinlaisena juoksupoikana, sillä onhan Tuusula syntymä- ja kotikuntani. Kaikki palaute ja muutkin mietteet aiheesta ovat joka tapauksessa kovasti tervetulleita. 

Kerron pari esimerkkiä mitä tarkoitan. Asun tätä nykyä Tuusulan lounaskulman kylässä, Ruotsinkylän Myllykylässä. Kerran raitilla tarinoidessamme kyläläiset puhuivat emännästä, joka oli ripustamassa omakotitalonsa pihalla kesäpäivänä pyykkiä narulle. Ja jatkoivat villikoiralauman menneen avoimesta ulko-ovesta sisään ja syöneen sillä aikaa aamiaistarpeet keittiön pöydältä. Faktaa tai fiktioita, totta on ainakin, että Rydybackan ja Kratinkallioilla asustaa tänäkin päivänä supikoiria, joita metsämiehet vaihtelevalla menestyksellä jahtaavat. Itse järkeilenkin villikoirien olleen supikoiria. 

Toisen esimerkin poimin päivän Keski-Uusimaan sivuilta, josta on seuraava pätkä: "Säveltäjä Jean Sibelius olisi halunnut ostaa tontin taiteilijakotiaan varten Vanhankylän kartanon mailta 1900-luvun taitteessa. Kartanossa oli aikaisemmin asunut Eero Järnefeltin perhe, kun taidemaalarin taiteilijakoti Suvirantaa rakennettiin.

Sibelius neuvotteli tontista kartanon emännän Anni Åströmin kanssa. Tämä oli tunnettu raittiusihminen, eikä ollut halukas myymään maata säveltäjälle, jonka ryyppymaineesta hän oli kuullut. Tiettävästi hän oli nähnyt Akseli Gallen-Kallelan maalaaman Symposion-taulun, jossa oli kuvattuna Sibelius ja muita kulttuurihenkilöitä alkoholinhuuruisissa juhlatunnelmissa.

Niinpä Keravalla tuolloin asuneet Sibeliukset muuttivat Helsinkiin, kunnes säveltäjä sai pari vuotta myöhemmin hankittua tontin Tuusulanjärven läheltä ja pääsi rakentamaan Ainolaa."

Ei kommentteja: