Mennyttä aikaa metsästämässä

Aamusta menin taas Urkan uimalammelle suunnitellun mukaisesti tarkoituksena siivota löytämäni rikotun pullon lasinsirpaleet. Mutta nyt oli kateissa Vanha Rouva Avensiksessa mukana kulkenut kukkalapio, joten homma siirtyi taas, kunnes hankin uudet välineet Puuilosta.

Kateissa oli myös punatukkainen siveyspoliisi, kuten Timo Turpeisen liehuva liekinvarsikin. Pirtsakka feikkivalvoja oli kuitenkin käynyt kyselemässä, että "kuka on se mies, joka ajeli eilen harmaalla autolla rannalla?" No, täällähän minä. Mukavaa, kun näytän jääneen kiveksi hänen kenkäänsä. Joten huhuu!! Ehkä huomenaamulla tapaamme.

Monesti aiemminkin on korvamadokseni jäänyt soimaan papin tyttären, Päivi Paunun biisi "Oi niitä aikoja." Hän tuli tutuksi, kun aikoinaan ajoin orkkakeikkoja. Yksi mukavimmista kyyditettävistä oli Päivi, joka sai Lönnrotinkadun viinanmyyjiltä nimen Lönkan missi.

Hänen, yllä olevan keltaisen linkin takana olevassa upeasti lauletussa laulussa on haikea sävel sekä puhuttelevat sanat kaltaiselleni ilta-auringon ratsastajalle.

Munallisten Marttakerhossa aamuisin tarinoidessamme olen huomannut, etten olekaan omituinen tai ainut, joka muistelee elettyä elämää ja mennyttä aikaa. Nuorena miehenä en osannut edes ajatella saati arvata kuinka tärkeiksi muistot tulevat, vaikka olen edelleen vahvasti tässä päivässä ja huomisessa kiinni. Ehkä se oli nuorena vaan sitä, että silloin ei ollut aikaa eiliselle, kun taas tänään juuri siihen on tavattomasti aikaa. 

On mukava kelata menneisyyttä toisten kanssa ja yksin. Lapsuutta, kouluvuosia, työ- ja kotielämää, parisuhteita ja milloin mitäkin. Sellaistakin mikä ei kestäisi päivänvaloa vieläkään. Iso osa tutuista ja ystävistä, joiden kanssa minulla on yhteistä historiaa, on siirtynyt rajan taakse, josta en tiedä mitään. Silloin on muisteltava ilman heitä. Vaikka haudoilla. Pari, kolme ajassa edelleen kanssani tallustavaa, on vastaavasti sitä mieltä, että jos en muutu, pyydä anteeksi tai ole jotenkin muuten mielin kielin, niin sitten ei puhuta keskenään. 

Ehkä jollekin ei riitä mikään, sillä vaatii paljon sisäistää, että hekin näyttäisivät toisenlaisilta, jos voisivat katsella itseään muiden silmin. On hyvä ohje yrittää luopua muiden muuttamisesta ja keskittyä siihen, että pystyisi luopumaan kaikesta siitä mistä voi luopua itsestään luopumatta.