Tämän aamun joulukalenterissa oli suklainen kahden frangin kolikko sekä jalkapalloksi naamioitu suklaahelmi. Vain yksi luukku on jäljellä. Sen lisäksi aion avata huomenna (tai tänään 🤫) Lotus-tavaratalon elintarvikeosaston oven ja katsoa onko siellä mitään joulukinkun tapaista.
Kun asustan Jomtienin kaupunginosassa Pattayalla, ei luonani vieraita juuri käy. Niinpä toissailtainen puhelimen pirinä oli yllätys, mutta varsinkin soiton sisältö. Kari Moilanen, alias Moikku on monelle tuttu mies petankkikentältä, mutta muustakin. Sillä hän on huuliharpunsoiton Pohjois ja Baltian maiden mestari. Mies lähetti ensin kuvan kysyen, että onko tuttuja maisemia? Tähän minä, että ei. Itse ajattelen olevani Phatthalungin takamailla Herran kukkarossa ja Jumalan selän takana eikä tänne tuttuni hevin osaa eikä edes yritä. Mutta niin vaan Moikku oli ovemme takana eilen kauniin vaimonsa kanssa. Mukava yllätys.
Olen pitänyt osa-avoauto Smartiani pienenä, kahden hengen autona. Mutta pienuuden piikkipaikan on tällä hetkellä ottanut nykyisen kotikatuni kulmauksen pinkki, jonka olen ristinyt Little Cariksi. Siinä on kauppakassin lisäksi tilaa vain kuljettajalle. Söpö, sähköinen kulkuväline ilman rekisterikilpiä.
Eilen havahduin, että hyvänen aika, olen joulun tietämissä ollut Thaimaassa 90 vuorokautta, joten on aika ilmoittautua ulkomaalais- tai maahanmuuttovirastossa. Kyseisestä paikasta minulla on vain tympeitä kokemuksia, siellä joskus päivätolkulla jotain leimaa odottaneena. Mutta toisin oli paikallisen viraston kanssa, jossa ihmisten lisäksi minua oli seinällä vastaanottamassa entisen kuninkaan kuva vieraskirjoineen ja pöydän kulmalla parastaan yrittävä joulukuusi koristeineen. Sekä nais- että miesvirkailijat olivat aivan huippuja, joille näyttelin talvisia kuvia Suomen Jokilaaksostamme. Hyviä jouluja toivotettiin puolin ja toisin. Lopuksi sanoin miesvirkailijalle kääntäjän avulla, että tervetuloa ensi kesänä Suomeen poimimaan mustikoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti