Minulla on rutiineja ainakin yksi. Kävelen aamuisin lähes joka kerta saman, ehkä kahden ja puolen kilometrin lenkuran lähikaduilla. Se alkaa Thaikodistamme ja päättyy samaan paikkaan. Tosi lenkkeilijälle se ei ole edes pyrähdys, mutta minulle se on ja se on muutakin kuin liikuntaa. On mukava havainnoida kaiken tutun lisäksi myös uutta, jota sitäkin ilmestyy maisemiin. Vaatimattomia telttakoteja oli roskien kippauspaikalla kolme päivää sitten yksi, mutta tänä aamuna se oli saanut kaverin. Jonkinlainen katos oli lisäksi ilmestynyt. Yhden asukkaankin tapasin, joka pyysi rahaa. En antanut, mutta annan sitten, kun hän lopettaa pyytämisen.
Koirien elämöinti loppui, kun aloin kantamaan mukanani niiden lahjontapussia. Sen myötä ne ovat muuttaneet myös rooliaan ja kolmesta, neljästä on tullut revirin rajalle saakka lenkkikavereitani makupalapalkalla. Puolitoista vuotta sitten tiesin kaikki reitin koirat, joista ei juuri ole jäljellä ketään. Jälkeläisiä on varmasti monia ja niistä tunnistan ainakin kuvan vaaleat nelijalkaiset.
Moni yritys lenkkini varrella on lopettanut, joiden joukossa on myös vakiopesulamme. Paljon näkyy rent/sale ilmoituksia, joita katsellessa tulee surullinen mieli, sillä vahtoehto nälälle ei ole täällä sosiaalitoimisto. On keksittävä muuta perheensä ja itsensä hengissä pitämiseksi. Ketään en kykene jatkuvalta nälältä pelastamaan pienillä tuloillani, mutta jotakin voin tehdä. Muutamalla kymmenbahtisella voin antaa aina jollekin hyvän hetken päivittäin.
Vaikka puitteet ovat itselläni kohdallaan, ammottaa pussini monesti lähes tyhjyyttään ja hyviä hetkiä on itsekin ammennettava muualta. Siitäkin, että neljän päivän pinnistelyn tuloksena 7-Elevin tuttu vaaka näytti 200 grammaa vähemmän. Covid-19 virus, näin veikkaan, on tuonut myös R-kioskin kanssa samaan heimoon kuuluneelle kauppaketjulle uuden palvelumuodon. Se on mopoilla tai suomalaisittain skoottereilla toteutettava kotiinkuljetus. Jostain kuulin sen olevan myös määrätyn hintaisille ostoksille ilmaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti