Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 25. maaliskuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 231

Jossakin päihteettömän elämäni alkuvaiheessa hankin minulla olleita lupia takaisin. Kuten viranomaisten haltuun joutuneet kolme aseenkantolupaa ja moottoriajoneuvojen ajoluvat.

Ensimmäinen kulkupelini uusien lupien kanssa oli Vespa. Sellainen minulla on edelleen. Suurempi vain ja yhteinen Päivin kanssa, jolla hän kulki kesäisin myös töissä. Kävimme sillä teltan kanssa Virossakin. Mukanamme skootteri kulki Matkakodissamme ympäri Eurooppaa ja Turkkia myöten. 

Mutta aikoinaan mieli paloi saada moottoripyörä, joten kerran astuin Kuvan moottoripalveluun isännän juttusille. Hän istutti minun customtyylisen, 1000 kuutioisen Yamaha Midnightin Specialin satulaan. Koeajoin tämän yönmustan, upean pyörän, menin kotiin ja valvoin yön.

Aamulla menin liikkeeseen Matin pakeille uudelleen ja ostin pyörän. Kun olin ajanut sillä muutaman sata metriä ajattelin, että hieno peli, mutta kuitenkin tämä on vaan sinne päin ja eräänä päivänä ostan Harley Davidsonin.

Meni monta kymmentä vuotta ja lähestyin 70 vuoden ikää. Unelma Harrikasta oli elänyt mielini sopukoissa kaikki vuodet. Viimein se naulitsi minut ajatukseen, että jos puhuu soopaa muille, sekään ei ole niin paha juttu kuin itsensä huijaaminen.

En suostunut myöskään vanhuuteen, joten huomasin pohtivani ainoastaan ostanko Harrikan Suomeen vai Thaimaahan. Päädyin jälkimmäiseen, sillä eräällä tavalla se on moottoripyöräilijän paratiisi. Ajokeli on aina ja liikennesäännötkin enemmän ohjeelliset ja ainoastaan sinne päin.

Se oli hieno päätös, vaikka menneen talven ajot, kuten koko Aasiakin jäivät väliin koronan vuoksi. Harrikkani on Yamahan tavoin musta black tempest ja custom. Kun olen Suomessa, se on Pattayan Harrikkaliikkeessä talviunilla. Ensi talvena olen siellä toivottavasti jälleen, joskin jossain vaiheessa ikä tehnee jotain näillekin suunnitelmille.

Voi myös olla, että joku muu maa siemaisee minut sisäänsä. 200 eurolla kuukaudessa Filippiinien tai Thaimaan ystäväni pitäisivät minusta hyvän huolen.

Siihen ajatukseen sisältyy mieltä kutkuttava paradoksi. Suomessa hoivavuorokausi maksaa enemmän päivässä kuin filippiiniläisessä peltikodissa koko kuukausi. Vaikka Suomessa hoito on hyvää, siellä henkilökunta tietää, että kun kaltaiseni hoidokki kuolee, uusi tulee tilalle ja siinä kaikki.

Mutta aasialaiset ystäväni hoivaavat minua sydämellään. Tai ainakin se tuntuu siltä. Sillä he tietävät, että hevin ei tule ketään tilalle. He tekevät kaikkensa pitääkseen minut elossa. Suomalainen viisaus sanoo saman, että lypsävää lehmää ei kannata tappaa 

Ei kommentteja: