Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 19. lokakuuta 2020

Väärien valintojen asiantuntija * 74

Vuosien tai oikeastaan vuosikymmenten aikana kiersin monet kerrat tapaamassa kaatopaikoilla asuvia ihmisiä. Mutta koijia ja majoja oli muuallakin. Aika usein lähellä rantoja. Puhuttiin rantojen miehistä, vaikka joskus naisiakin oli joukossa.

Esimerkiksi Turussa Aurajoen rannalla. Sielläkin kävin silloin tällöin. Talvi oli melkoisen karua mereltä puhaltavine viimoineen. Siunailin sitä joskus ääneen, vaikka toisaalta ymmärsinkin: "Kun kesä tulee, jäät lähtevät Aurajoesta, jos niitä on ollut, Ruotsinlaivat seilaavat nokan edessä, luonto herää, muuttolinnut tulevat ja me olemme valmiina ja vapaita kesää varten."

Moni vaneri- ja peltimaja oli kaikessa köyhyydessään viihtyisä sekä kodikaskin. Esimerkiksi Jyväskylän Roninmäen kaatopaikalla. Mieleen kauniiksi muistoksi on jäänyt Kari Niemen koijakoti. Kävin siellä monet kerrat yksin ja perinteisesti vähän ennen joulua diakoniajohtaja Veijo Pesosen kanssa.

Silloin Karin matalaakin matalammassa majassa oli erityisen harras tunnelma. Hän odotti etukäteen päiviä käyntiämme ja ehkä pientä joululahjaakin. Kahvia, hernekeitto- sekä lihasäilykepurkkia ja mitä milloinkin lienikään.

Tyhjän, puisen hedelmälaatikon päälle oli jonkun jätteeksi hylkäämästä tyynynpäällisestä tai pyyhkeestä laitettu valkoinen pöytäliina. Siinä oli kynttilä, virsikirja ja Raamattu. Josta Veijo luki joka kerta jouluevankeliumin. Sen jälkeen lauloimme yhdessä enkeli taivaan lausui näin ja joimme kahvit Karin osin korvattomista, hieman lohkeilleista juhlakupeista.

Kaatopaikalla pienen tuokion, kodissa jossa oli niin vähän, oli siinä hetkessä kaikki täydellistä. Kun tätä muistelen, en edes yritä tehdä sitä ilman kyyneliä. Kari uskoi, että hänenkin kohdallaan vielä joskus, siellä jossakin moni asia on toisin.

Usein pysähdyin ja pysähdyn yhä ajattelemaan kodeissa ja sieluissamme asuvaa yksinäisyyttä. Kuinka joku saattoi surra kuollutta talvikärpästään, jonka koki olleen ainoan hänestä välittävän.

Moni kulkenee läpi elämänsä joutumatta koskaan kasvotusten yksinäisyyden tai edes itsensä kanssa. Toisaalta sisimmässämme lienemme aina yksin. Mutta ehkä sen kohtaamiseen on pysähdyttävä tavalla tai toisella. 

Ei kommentteja: