Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 31. elokuuta 2020

Väärien valintojen asiantuntija * 25

Koira tuli kotiimme.

Käytän paljon ihmisten oikeita nimiä. Itse asiassa lähes aina, jos suinkin muistan. En kuitenkaan tahdo kirjassani loukata ketään, vaikka jossain vaiheessa korjaankin pari, kolme osatotuutta, joita minusta mitättömässä julkisuudessani liikkuu. Sillä en pidä kaunistellusta kertomisesta. Jos en voi kertoa jostain tapahtuneesta kaikkea, olen tyystin vaiti. Varsinkin muista ihmisistä. Jos joku harkitsee kirjoittamastani loukkaantumista, kannattaa sen vaihtoehtona tuumailla, jätinkö kertomatta jotain vielä pahempaa.

Jotta pääsen ja pääsemme takaisin Omakotikadulle, on viivähdettävä ensin tovi kantakuppilassani. Olimme Liisan kanssa pohtineet jonkun kerran koiran ottamista. Sillä olin antanut Moonlightin, alias Monin uuteen kotiin, kun lähdin Hyrylästä. Liisa totesi, että asia on oikein jees ja mukavaa, kunhan hauva on sellainen minkä kanssa hänkin pärjää.

Ylä-Ruthilla istui usein Leena Ihanainen, jonka moni tunsi Koira-Leenana. Siksi, että hän rakasti koiria ja hänellä oli aina saksanpaimenkoira tai useita. Ja voi rakastaa vieläkin, sillä enhän tiedä, vaikka Leena tallustelisi tätä kirjoittaessani yhä joukossamme. Kerran hän puhui viereisessä pöydässä seurueelleen murheellisin mielin sekä ilmein, että on ottanut jälleen kerran huostaan koiran. Mutta nyt hänen Arthur-koiransa ei sitä hyväksy. Joten jos ei Biballe löydy tänään kotia, on huomenna edessä ikiuni.

Tähän minä pöydästäni, että jos luonne on jees, otan sen. Menimme katsomaan koiraa Leenan kotiin, jossa se oli keittiössä. Ja Arthur olohuoneessa. Näin pian, että Biban saksanpaimenkoiran luonne oli täydellinen.

Otin sen mukaani koekäynnille Vaasankadun kotiimme ja työnsin ovesta sisään. Sanoin Liisalle, että koittakaa tutustua ja pärjätä, tulen tunnin päästä takaisin. Ja menin jatkamaan kesken jäänyttä oluen siemailua. Palatessani Liisa oli pitkällään päiväpeiton päällä ja Biba kainalossa. Kyynelten virratessa hän sanoi, ettei luovu koskaan tästä koirasta.

Kun kysyin mitä tapahtui, kertoi hän sen näin: "Kun lähdit, pelkäsin todella. Sanoin sen myös koiralle. Että sinä varmaan Biba pelkäät minua ja pyörätuoliani yhtä paljon kuin minäkin sinua. Mutta jos et minua syö, on tämä sinun uusi kotisi. Jorma sanoi, että olit kirjaimellisesti koirien taivaan portilla. Siispä olen sinun ainut ja viimeinen oljenkortesi. Sitten siirryin sängyn laidalle ja kävin pitkäkseni. Taputin tyhjää tilaa vieressä ja sanoin, että tule tänne, tässä on paikka sinullekin. Joten tässä ollaan."

Se oli kiintymystä ja rakkautta ensi silmäyksellä. Juuri Biballe lupasin monesti Yliopiston Sherwoodin metsässä ja puistossa, että vielä kävelemme täällä, kun en käytä enää alkoholia.

Ei kommentteja: