Olin jakanut kodin Jyväskylässä Liisan ja Biba-koiran kanssa puolitoista vuotta. Ja taas lähdössä kurssille. Tällä kertaa en ravintoloitsijan, vaan Liisan maksamana. Samaa sarjaa kylläkin kuin Mäntsälän viikon sessio, jossa tapasimme ensimmäisen kerran.
Nyt oli suuntana Pori ja minulla matkassa viiniä, kassillinen kaljaa, koira sekä Liisa. Siinä järjestyksessä. Jälkeenpäin ajatellen surullistakin. No, ehkä tosipaikan tullen Liisa olisi siirtynyt piikkipaikalle, Biba väliin ja kalja viimeiseksi.
Siellä ihmettelin kuinka keskustelun aiheeksi nousi jossain mutkassa alkoholin käyttöni. Näin jälkikäteen ajattelen siinä olleen Liisalla selkäni takana näppinsä pelissä.
Joka tapauksessa jengi laittoi minut seinää vasten. Sanoivat, etten selviä kuin AA:n avulla ja olen alkoholisti. Oli tullut koiralle antamani lupauksen lunastamisen aika.
 |
| Minun tieni. |
Vieläkin kuulen jengin pilkallisen naurun. Ehkä vain Liisa ei nauranut. Sanoivat joukolla, etten selviä edes Porin läpi ilman alkoholia, jos en mene oitis vertaistuki-ryhmään.
Mutta kurssin vetäjä Heimo Soivio joukkoineen oli väärässä. En mennyt ryhmään, en kuppilaan enkä kaljakauppaan. Vaan selvinpäin Jyväskylään. Siitä on nyt 40 vuotta. Matkalla kotiin ymmärsin ensimmäisen kerran elämässäni konkreettisella tavalla pahan olemassaolon.
Tiesin, että sydämessäni pohjimmaisena ja elämäni uutena ankkurina on raittius. Mutta sen tiesi myös paha, mitä se itse kullakin lieneekään. Se tiesi menettäneensä otteensa viinan voimalla. Mutta "se jokin" halusi pitää minut uusin eväin. Että päättäisin päiväni.
Jokin selittämätön voima veti minua hyppäämään vauhdissa autosta. Useamman kerran pysähdyimme ja keräsin voimiani. Mutta selvisin. Sen jälkeen en ole halunnut seurata tietoisesti mitään pahaa. Jota en aiemmin käsittänyt olevan olemassakaan.
1 kommentti:
Koettua kokemusta !
Itse AAn tuella raitistuneena uskon vakaasti ettei ole "väärin raitistuneita" , konstit on monet !
Lähetä kommentti