Sjöblomin kivet, Tammilehdon herneet ja Soini

Eilen harrastin kotiseutumatkailua tutustumalla kahteen tuusulalaiseen yritykseen. Toinen oli  Seepsula Oy, joka täyttää tänä vuonna 50. Yritys voikin puhua jo historiasta ja perinteistä.

Päätoimiala on kiviaines, jota se jalostaa (lue murskaa) suomalaisten käyttöön ja tarpeisiin. Mainitun yrityksen Senkkerin kiviainestehdas sijaitsee naapurissani.

Yli 500 hehtaarin kokonaisuutta ajatellessa ei heti tule mieleen kuinka ihminen voisi elää läpi elämänsä, ettei olisi missään tekemisissä murskatun kiven kanssa. Joskus olenkin pohtinut miksi vastustaa hyvinhoidettua jotain, jota itsekin tarvitsee?

Tammilehdon herneet tai oikeastaan suku on taatusti tuusulalainen, joka pitää "majaansa" Jokelassa. Silläkin on hallinnassaan yli 500 hehtaaria, jossa viljellään hernettä, niin ikään kiven tapaan lähes kaikkien suomalaisten tarpeisiin. Puikoissa on tällä hetkellä 6. ellei jo osin 7. tuusulalainen sukupolvi.

Erittäin hyvin hoidettu tila, jossa on kesäisin monella, omalla linja-autolla kuljetettavana yli satapäinen työntekijäjoukko.

Olosuhteisiin oli hernetilalla kiinnostavaa tutustua, johon innoituksen sain kolmesta, kantasuomalaisesta marisijasta Hesarin palstoilla, jotka olivat päässeet tai joutuneet jollekin suomalaiselle marjatilalle töihin.

Vaikka työntekijöiden olosuhteet eivät Hesarin jutussa hotellitasoa olleetkaan, olen mukana kustantamassa kyseisen artikkelin triolle matkan Ukrainaan, jotta he voisivat tutustua Suomeen töihin tulleiden asuinolosuhteisiin heidän kotimaassaan. Mielelläni palaan sen jälkeen asiaan, sillä tiedän mistä puhun.

Tammilehdon hernetilalla kaikki oli supersiistiä ja hyvin hoidettua. Läksiäislahjaksi sain säkillisen satokauden ensimmäisiä herneitä. Niistä riittää kauhottavaa Ikean alumiiniastiaan ainakin viikoksi.

Mutta entäpä sitten tämä kolmas tuusulalainen? Minä, joka hallinnoin isäni ja äitini perintöä 8 hehtaarin, Jokilaakson pientilalla. Oikein piti hetki tuumata mistähän voisin elvistellä näiden kahden suvun perinteikkäässä joukossa.

Oivalsin, että ainakin sukunimeni on sellainen. Joka on myös itsenäisen kunnan nimen lisäksi miehen sekä naisen etunimi. Se oli tyttölapsilla kurssissa varsinkin kansalaistunnon ollessa voimissaan 20-luvulla.

Mutta Soini on paljon muutakin. Suomalaisessa ja virolaisessa mytologiassa yksi Kalevan 12 pojasta Kullervon, Väinämöisen ja Lemminkäisen joukossa.

Hänen sanotaan olleen veijari syntymästään lähtien. Soini myytiin Karjalaan Köyrötyinen-nimiselle sepälle, joka laittoi miehen töihin. Vanhoissa runoissa kerrotaan Soinin lapsenpiikana ollessaan tappaneen lapsen, paimenena ollessaan kutsuneensa karhut ja sudet syömään karjalauman ja lopulta yllyttäneen karhun repimään emäntänsä reiden kostoksi tämän leipomasta leivästä, jonka sisään tämä oli pannut kiven.

Osaan aasinsiltojen teon, jonka vuoksi jutut menevät välillä jaaritteluksi. Tapio Tammilehdon, Touko Sjöblomin ja Jorma Soinin, kaikkien yksi etunimistä on Juhani. Lisäksi Tapio ja minä olemme syntyneet 16. toukokuuta 1950. Kolmannen Juhanin otan joukkoon siksikin, koska hän on yhdeltä etunimeltä Touko 🤣.