Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Apila on muinaistulokas

Jormas: "Muinaistulokas on laji, joka on levinnyt ihmisen myötävaikutuksella uudelle maantieteelliselle alueelle niin varhain, että saapumisesta ei ole muistiinpanoja ja jonka kulkeutumista ei voi päätellä muutenkaan suhteellisen äskettäiseksi". Suomessa ja kai pohjoismaissakin raja on jossain 1600-luvulla. Englannissa ehkä sata vuotta taaempana.

Apila lienee yksi hyväksytyimmistä kasvimamuista Suomen kamaralla. Harva edes tietää sen muualta tulleeksi.

Jotkut kasvit tai eläimet eivät koskaan saa olemassa ololleen hyväksyntää kaikilta Suomessa, vaikka pitäisivät maatamme asuinpaikkanaan kuinka kauan.

Ja onhan se joskus joillekin ihmisryhmillekin vaikeaa. Jos isäni olisi elänyt tuhat vuotta, hän ei koskaan sodat käytyään olisi voinut hyväksyä itäistä naapuriamme.

Mutta kuten eilen kirjoitin, on apila ja varsinkin valkosellainen erityisessä suojeluksessani ainakin tämän kesän Jokilaaksossa. Pihapiirin maan ph-arvo lienee sen mieleen tällä hetkellä, sillä se levittäytyy kovemmalla vauhdilla kuin esimerkiksi Himalajan- eli jättibalsami, joka sekin mailtamme löytyy.

Apila on kaunis ja kukkii koko kesän. Se on mukava paljaalle jalalle ja luulen, että moni ei ole sille myöskään allergioiden luvattuna aikanakaan allerginen. Se on myös hyvä typen sitoja ja mehiläisten mieleen.

Arvellaan, että mehiläinen tarvitsee 60 000 käyntikertaa kukassa saadaksemme kilon hunajaa. Siitä saakin mukavan laskutoimituksen.

Mehiläinen lentää helposti yhdellä reissullaan suuntaansa viisi kilometriä. Onpa Jenkkilässä tutkimuksissa todettu aavikon reunalla mehiläisen lentäneen suuntaansa yli 11 kilometriä hunajan perässä. Joka tapauksessa, vaikka lentomatka olisi neljäsosa siitä, pitää hunajakilon vuoksi lentää 60 000 x 5 kilometriä. Maapallon ympärysmitta lienee 42 000 km.

Totta tai tarua, mutta revitään siitä, me ihmislaiskurit. Minä suon Jokilaaksossa ilomielin hunajantekijöille apilansa ja muut kukat, jotta voin paremmalla omallatunnolla ostaa ihmisten niiltä varastaman hunajan kahvini makeuttajaksi.

Ei kommentteja: