Kiusaaminen

Jormas: Ymmärrän helposti, että lasten keskinäiseen kiusaamiseen on syytä joskus puuttua. Eri asia sitten on millä keinoilla ja kuka, sillä usein mennään ojasta allikkoon.

Itse olin lapsena puupääksi haukuttu, lättänenäinen kapiaisen kakara, jota myös kiusattiin. Puupää-nimitykseen olen itse täysin syyllinen. Pienenä poikana sain tai otin päälläni jalkapallon vastaan, ja joku isompi kentällä kysyi, että sattuiko. Koska  halusin olla itsekin iso ja rehvakas, muiden hyväksynnän saanut poika, sanoin, että ehei, minulla on kova pää kun se on puupää. Saadakseni naurua aikaan ja ollakseni myös huvittava, toistin sitä pitkin kenttää aikani. Ja tarttuihan se, jonka kuulen joskus vieläkin, nyt kuusysinä. Se sattuu vieläkin.

Mutta ovatko aikuiset sitten yhtään parempia tai asiassa oppineita? Joskus tuntuu, etteivät lainkaan. Vaan vuosirenkaiden myötä ovat keinot vain jalostuneet ja satuttavat vähintään saman kuin lapsenakin.

Mutta silti tuntuu, johon en löydä edes oikeaa sanaa, että aikuisten välisiin sanojen ja elekielten mittelöihin puuttuminen on syvältä jostain. Jolle sillekään en keksi sanaa. Ja onko puuttumisesta usein apuakaan.

Isäni aikoinaan puuttui kiusaamiseeni, jonka suurin vaikutus oli, että hänkin sai osansa ja minun kiusaamiseni lisääntyi. Kujan kakarat, naapureiden lapset raakkuivat viereisen tontin peltitynnyreiden päällä sekä välissä nyt isällekin, että "kapiainen, kapiainen......"

Faija laski yksi plus yksi, että sana on valistunut lasten kielivarastoon naapuriin muuttaneilta Karjalan evakoilta. Sen seuraus oli, että isä vihasi tai ainakin inhosi myös kyseisten lasten vanhempia.

Kun itse olen kohtuullisen suulas itsekin, tulee sanottua pahasti jonkun mielestä, vaikka tarkoitus olisi sanoa hyvästi. Jos ei tiedä loukanneensa, ei voi osoittaa katumustakaan.

Silti koko lapsuuden soppa on ollut hyväksi minulle. Olen oppinut ymmärtämään, sanat voivat satuttaa ja olen oppinut pyytämään anteeksi, kun huomaan loukanneeni.

Mutta aina ei ole apua siitäkään. Joskus voi olla vuosien tai vuosikymmenten etäisyys johonkin syistä, joista ei tosiaan ole itsellä mitään käsitystä

Kerran minulla oli veljeni kanssa pitkä välirikko enkä tiennyt syytä. Kunnes selvisi, että hän oli luullut minun kultauttaneen vain osan vanhempieni ja siskoni hautakivestä. Tottahan se ei ollut, vaan eri aikaan tehdyt kultaukset olivat kuluneet eri tavalla. Tämän solmun aukaisi serkkuni. Jolla on ehkä ikuinen välirikko veljensä kanssa 😂.

Voikin myös kokea tulleensa kiusatuksi, vaikka toinen ei tekisi mitään.