Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 28. tammikuuta 2019

Taksiajot on toistaiseksi ajettu

päivis: Torstaina on edessä paluu Thaimaahan, mutta jo nyt jään vähän kaipaamaan taksityötäni. Kieltämättä kovien pakkasten jälkeen Thaimaan lämpö tuntuu kuitenkin huippuhoukuttelevalta.

Loppuviikosta olen saman taivaan alla, mutta jäiset ja lumiset puut 
ovat silloin vaihtuneet palmunoksiin.
Olen näiden kahden, pari kuukautta kestäneen taksikuskijaksoni aikana saanut tehdä jotain sellaista, josta en olisi voinut uneksiakaan. Mahtavatkohan kaikki taksikuskit kokea tämän saman tunteen? Meneekö kuherruskuukausi jossain vaiheessa ohi ja työ alkaa tuntua samanlaiselta kuin mikä tahansa muukin duuni? Ja miltä huhtikuussa tuntuu taas palata asiaan?

Ehdottomasti parasta on ajaminen. Ja varsinkin ajaminen öisin on jotain sellaista, josta en aikaisemmin ymmärtänyt pitäväni. Kun joskus yöllä olen palaillut joltain vähän pitemmältä keikalta saatan huudattaa radiosta musiikkia ja tuntea, että olen vasta parikymppinen. Olen löytänyt taksityöstä sellaista iloa, jota en enää vuosiin edellisissä töissäni pystynyt kokemaan.

Iltoihin ja öihin painottuva työkin sujuu jo ilman että olen kotiin palatessa kuin pienessä humalatokkurassa.

Mutta jos ajaminen onkin hurmaa, lähes yhtä hurmaavia ovat asiakkaat. En liioittele. Jotkut ihmiset vain ovat uskomattoman mukavia tai sitten taksi on paikka, jossa yksi jos toinenkin puhkeaa kukkaan. Olen saanut tavata ihmisiä, joiden kanssa on vähintään mukava vaihtaa ajatuksia. Mutta on ollut niitäkin, joista suorastaan inspiroidun. Yhtään en silti halua väheksyä niitäkään, jotka vain haluavat koko matkan ajan istua hiljaa omissa ajatuksissaan.

Varsinkin ulkomaalaisia on mukava opastaa ja vastailla heidän kysymyksiinsä. Joulukuussa itsenäisyyspäivän aikoihin kerroin monelle nyt jo 101-vuotisesta historiastamme. Suomen sääkin kiinnostaa varsinkin lämpimämmistä maista tulevia. Tippiäkin parempi palkinto on kyydin päätyttyä asiakkaalta tuleva kiitos mielenkiintoisten asioiden kuulemisesta.

Viimeisellä työvuorollani sain vastata kysymykseen, jonka syyn tajusin vasta myöhemmin. Vein kaksi lontoolaista nuorehkoa miestä lentokentältä hotelliin. Matkalla toinen heistä kysyi, olenko suomalainen. No totta hitossa tuon pitäisi olla selvä asia kenelle tahansa, kun ratin takana on valkoihoinen ja vaaleatukkainen kuski. Ne muut kuin suomalaiset taksikuskit ovat minun näkökulmastani pääasiassa somalimiehiä tai arabeja. Venäläisen tai virolaisen kuljettajan poikkeavaa kansallisuutta joku engelsmanni tuskin edes huomaisi.

Vaan miten onkaan Brittein saarilla? Siellähän voi hyvinkin olla niin, että taksiammattia harjoittavat pääosin siirtolaiset, kuka sitten on mistäkin kotoisin. Minulle esitetty kysymys oli sikäli ihan paikallaan. Lontoolaiskokemuksella minun voisi kuvitella olevan vaikka puolalainen. Tai mistä nyt sitten Suomeen saattaisi vaaleita, taksikuskiksi päätyviä naisia tullakaan.

Thaimaassa harvemmin tullaan kysymään, mistä olen kotoisin. Lähtökohtaisesti ne, joille sillä on jotain väliä, ovat aina takuuvarmasti sitä mieltä, että olen venäläinen.

Ei kommentteja: