Filippiinit, osa 14

jormas: Tänään on viimeinen kokonainen päiväni Angeles Cityssä. Huomenna lähden taksilla 100 kilometrin päässä olevalle Manilan lentokentälle. Taksilla tai tilatulla autolla menen siksi, että lupasin jossain vaiheessa näissäkin blogeissa vilahtaneille viidelle äidille ja heidän lapsilleen, että kaikki voivat tulla saattamaan minua kentälle.

Yhdessä vaiheessa tulijoita oli niin paljon, että olin vuokraamassa pikkubussin kuljettajineen. Mutta viime blogissa mainitsemastani eriarvoisesta tukemisesta johtuen, olen riidellyt usein jonkun äidin kanssa. Jonka johdosta joku ilmoittaa, että ei lähde mukaan. Ja toinen chattaa tai sanoo nukutun yön jälkeen, että sorry sorry, voinko lähteä kuitenkin. Ja lapset tai joku heistä mukaan kanssa. Tähän sanon aina, että of course.

Tällä hetkellä lähtijöitä on vain henkilöautollinen, joten tilaan nyt aamulla auton ja sillä joukolla mennään. Tosin välissä on vielä kokonainen vuorokausi, joten voi olla, että menen yksin.

Tiedän blogiani lukevan sellaisia ihmisiä, jotka toivovat tälle kuukauden tarinalle kaikkea hyvää. Ja sellaisia kaikkitietäviä, joiden hameen reunassa tai housun lahkeessa kulkee mukana vahingonilo ja toive saada nauttia sen tuomasta vääristyneestä hetken hyvästä mielestä.

Näin ajattelen niistä, jotka eivät ole saaneet tolkkua suhteeni laadusta chattkavereihini. En edes ymmärrä miksi se on heille niin tärkeää. Heille pettymykseksi kerron, etten ole tullut tänne hakemaan seksiä. Vaikka niitäkin lukijoissani on, jotka kertoivat, että Angeles Cityyn ei kannata tulla minkään muun kuin jalkojen välin vuoksi.

Niille joiden asiantunteva arvio elostani täällä tällä hetkellä on, että "minähän sanoin ja taitaa tulla kuumat paikat ja suosittelen maiseman vaihtoa" , en taida sanoa mitään. Muuta kuin ihmetellä maanmiehiäni ja -naisiani.

Vaikka en täältä seksiä hakenutkaan, yksi chattikavereistani tai kai oikeastaan minä itse olin pilata avioliittoni. Halusin niin kovasti tutustua kaikkiin lapsiin ja järjestää yhdelle lapselle muun muassa syntymäpäiväjuhlat. Mutta hänen äitinsä ymmärsi ehkä tarkoitukseni toisin. Joillekin vahingoniloiselle tuotan siis senkin pettyksen, koska avioliittoni pelasti vaimoni suuri sydän.

Mainittu äiti on näistä viidestä ainut, joka tekee aamusta iltaan kotitöiden lisäksi myös muuta ruumiillista työtä. Hän pesee pesuvadeissaan ja saaveissaan tunti tolkulla pyykkiä käytännössä joka päivä. Saaden siitä päivän palkaksi ehkä 100 tai 200 pesoa. Muutaman euron siis.

Säälin, arvostan ja kunnioitan tätä nuorta äitiä, sillä olen lisäksi nähnyt kuinka hän huolehtii lapsistaan ja omasta äidistään.

Joten tänään Pampangin lisäksi aioin kävellä jonnekin kodinkonekauppaan ja selvittää paljonko yksinkertainen pesukone maksaa. Sen jälkeen pohdin asiaa lisää. Ehkä ajattelen maksoi mitä maksoi ja löydän tähän ratkaisun yksin tai muiden kanssa, olen sitten missä maailman kolkassa tahansa.